pakolainen-lehti 2/2013

Hin

ta 5.

50 €

. Ju

lkai

sija

Suo

men

Pak

olai

sapu

ry.

pakolainen#2 / 2013 Perheenyhdistämisen haasteet / Pitkittynyt pakolaisuus Malissa

2 3Pakolainen #2 / 2013 Pakolainen #2 / 2013

akolaisleirin ajatellaan usein olevan pakolaisuuden päätepiste. Turvaa leiri ei kuitenkaan takaa, niin kuin Thaimaan maaliskuun tulipalossa nähtiin. Ban Mae Surinin burmalaisten pakolaisten leirin tulipalo

jätti yli puolet sen 3500 asukkaasta kodittomiksi. Jälleen-rakennuksella on kiire, sillä sadekausi tulvineen on alka-massa. Perheenjäseniään menettäneillä pakolaisilla ei ole muuta mahdollisuutta kuin aloittaa alusta. Jälleen kerran.

Neljä viidestä maailman pakolaisesta asuu kehitysmais-sa, valtaosa oman maansa sisällä. Lähialueille pakenemi-nen on usein ainoa mahdollinen vaihtoehto, sillä pakon edessä lähdöllä on kiire eikä monilla pakolaisilla ole varaa maksaa kalliita matkoja pidemmälle. Lähtö naapurikylään tai -maahan on myös usein henkisesti helpompi vaihtoeh-to: sieltähän pääsee nopeasti takaisin, kun tilanne on ohi. Vuosi ja vuosikymmenkin toisen perään vierähtävät, ja sukupolvi toisensa jälkeen varttuu paossa.

Lähialueille pakenemisen vaarana on, ettei pääse riit-tävän kauas. Kotimaan vaino ja ongelmat seuraavat pa-kolaisia maan rajoista välittämättä. Kaupungit ovat yhä useammalle pakolaiselle houkuttelevampi vaihtoehto, sil-lä suurkaupungit tarjoavat anonymiteetin suojan. Muuta ne eivät tarjoakaan. Pakolainen on kaupungissa omillaan, ilman ruokaturvaa, asuntoa tai maatilkkua. Kaupunkipa-kolaisuuden haasteista voit lukea lisää sivulta 16 alkaen.

Edes länsimaahan pääseminen ei välttämättä takaa turvaa. Suojelupoliisin tiedossa on tapauksia, joissa vie-raiden valtioiden tiedustelupalvelut pyrkivät kontrolloi-maan Suomessa asuvia kansalaisiaan. Suomen Pakolais-apu on yhdessä muiden järjestöjen kanssa vaatinut tätä niin kutsutun pakolaisvakoilun kriminalisointia. Asia on oikeusministeriössä valmistelussa.

Suomessa asuvien pakolaisten lisäksi myös lähtömaassa tai sen lähellä oleskelevat perheenjäsenet voivat olla vaa-rassa. Lähtömaissa kuvitellaan helposti, että länsimaa-han muuttaminen avaa rahahanat ja takaa vauraan elä-män. Autoritaarisissa maissa virkavalta pyrkii perheenjä-seniä uhkailemalla painostamaan pakolaiseksi lähtenyttä. Jos pakolainen voittaa taistelun elämästään ja pääsee Suo-meen turvaan, alkaa uusi taistelu perhe-elämän jatkumi-sesta.

Ihmisoikeusjulistus takaa perheelle oikeuden yhteis-kunnan ja valtion suojaan. Suomi on osaltaan tukenut au-toritaaristen maiden pyrkimyksiä tekemällä perheenyh-distämisestä lähes mahdottoman. Tiukennusten seurauk-sena perheenyhdistämistä tulee hakea viralliset asiakirjat kädessä lähimmästä Suomen edustustosta, joka saattaa ol-la useamman valtionrajan takana. Virallisten asiakirjojen hankkiminen on konfliktimaissa erittäin hankalaa. Vie-lä kun lähtömaassa kaiken tämän pitäisi tehdä nelivuo-tias tyttö, on perheen kokoaminen Suomeen haave, jon-ka toteutuminen näyttää yhä epätoivoisemmalta. Mensah kertoo taistelustaan tyttärensä Suomeen saamiseksi sivul-la 11.

Perheenyhdistämisen tiukentuneet käytännöt ovat pa-kolaispolitiikkamme suurimpia haasteita. Maahanmuut-tovirasto on myöntänyt viime vuonna suhteellisesti enem-män turvapaikkoja kuin aiemmin, mikä on erinomainen ja toivottavasti jatkuva kehityssuunta. On sisäasiainmi-nisteriön vastuulla katsoa, että turvapaikan saaneet ih-miset pääsevät jatkamaan elämäänsä. Yhdessä perheen-sä kanssa.

pääkirjoitus

Turvassa, TurvaTTa

on sisäasiainminisTeriön vasTuulla kaTsoa, eTTä Turvapaikan saaneeT ihmiseT pääseväT jaTkamaan elämäänsä. Yhdessä perheensä kanssa.

070812

Thaimaan Tulipalo

piinava odoTus

malin pakolaiseT

Yli puolet pakolaisleirin asukkaista menettivät kaiken. Jälleenrakennusta uhkaavat tulvat.

Perheenyhdistämisen tiukennukset ovat tehneet hakemisesta melkein mahdottoman.

Pitkittynyt konflikti ajaa malilaisia naapurimaihin yhä uudestaan ja uudestaan.

sisällYs

pako

lain

en Pakolainen ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Vuosikerran vapaaehtoinen kannatusmaksu on 22 euroa. Lehden saa myös liittymällä jäseneksi, vuosimaksu 25 euroa. julkaisija Suomen Pakolaisapu ry vastaava päätoimittaja Maija Perho päätoimittaja Kaisa Väkiparta toimitus Jenni Hamara, Heidi Höök, Anna-Reetta Korhonen yhteystiedot Kaikukatu 3, 00530 Helsinki, puh 09 - 6962 640, [email protected] tilaukset [email protected], www.pakolaisapu.fi paino Forssan Kirjapaino Oy, ISSN 0359-6435 ulkoasu Anna Kalso kannen kuva Meeri Koutaniemi kuvassa Thaimaan pakolaisleirin aikuislukutaito-opetus on tulipalon vuoksi keskeytetty. seuraava numero ilmestyy syyskuussa 2013 Monde Diplomatique -yhteisnumerona. lahjoitustilinumerot Nordea 215318-22229 I Sampo 800013-223667 I OKO 578007-59875. Pakolainen on Kultti ry:n jäsenlehti. Lehteä on tuettu ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroin.

Thai

Bor

der C

onso

rtium

Tuaregit ovat aavikon pakolaisia. Sivu 12.

Leirin jälleenrakennus tulipalon jälkeen on alkanut Thaimaassa. Sivu 7.

Kaupungissa pakolainen on suojaton ja omillaan. 16 kampalan kaupunkipakolaiseT

Vapaaehtoisena pääset toteuttamaan itseäsi ja parantamaan maailmaa. 06 virTaa vapaaehToisuudesTa

Alaikäiset turvapaikanhakijat kuvasivat tuntemuksiaan filmille.

Kongon Demokraattisen tasavallan konfliktin taustat ovat syvällä historiassa.

21

18rYhmäkoTi kuvissa

koBolTTi, kolTaani ja kupari

Hamadi Ag M

ohamed Abba

kaisa väkipartaPäätoimittaja


onnisTumisia sierra leonessa

uomen Nuorten Naisten Kristillisten Yhdistysten Liitto myönsi vuoden 2013 tunnustuspalkinnon Suomen Pakolais-

avun Tukiverkko-hankkeelle ja Syömis-häiriöliitolle. Tunnustuspalkinto jaettiin tänä vuonna nuorten aikuisten mielenter-veyden hyväksi tehdystä työstä. Molem-mat tunnustuspalkinnot ovat arvoltaan 5000 euroa.

Suomen Pakolaisavun Tukiverkko-hanke järjestää vertaistukea yksin Suo-meen tulleiden nuorten turvapaikanha-kijoiden tueksi. Turvapaikkaprosessi on raskas yksin Suomeen tulleille alaikäisil-le, jotka elävät nuoruuden tärkeitä vuosia ilman perheen tukea. Tukiverkon vertais-ryhmissä he käsittelevät elämäntilannet-taan omankielisten ohjaajien kanssa.

orkein hallinto-oikeus antoi huhtikuus-sa merkittävän ratkaisun paluuseen liittyen. KHO:n mukaan tilapäinen

oleskelulupa tulee myöntää ulkomaalaisel-le, jos käännyttäminen ei ole mahdollista.

Päätös koskee henkilöitä, joilta on evät-ty oleskelulupa, mutta joita ei voi pois-taa maasta lähtömaan tilanteen takia. Pa-kolaisneuvonnan mukaan tilanne koskee kymmeniä ulkomaalaisia. Tähän asti nä-mä henkilöt ovat eläneet oikeudettomas-sa tilassa Suomen ja lähtömaan välissä.

aansisäisten pakolaisten määrä kas-voi viime vuonna yli 6,5 miljoonal-la. Kotimaansa sisällä pakenevia on

nyt ennätykselliset 28,8 miljoonaa – kak-si kertaa enemmän kuin kansainvälisiä pakolaisia.

Kasvun syynä on väkivaltaisten kon-fliktien lisääntyminen. Yksin Syyriassa 2,4 miljoonaa ihmistä joutui jättämään kotinsa. Toiseksi eniten paenneita oli Kongon demokraattisessa tasavallassa, jossa konflikti ajoi miljoona ihmistä ko-deistaan.

Alueellisesti eniten, noin 10,4 miljoo-naa, maansisäisiä pakolaisia on Saha-

ran eteläpuolisessa Afrikassa. Yksittäi-senä valtiona tilastoja johtaa kuitenkin Kolumbia. Noin 90 prosentissa maista maansisäinen pakolaistilanne on pitkit-tynyt jopa vuosikymmenien pituiseksi.

Tukiverkko-hankkeelle NNKY:n tunnustuspalkinto

Loppu ulkomaalais ten oikeudettomalle välitilalle

Maansisäisiä pakolaisia 28,8 miljoonaa

esälukioseura ry on järjestänyt vuo-desta 1988 alkaen oman äidinkielen ja kulttuurin ylläpitämistä tukevaa toi-

mintaa Suomessa asuville pakolaislapsille ja -nuorille.

Pakolaislasten ja -nuorten kursseil-la opetuksesta ja ohjauksesta vastaavat kustakin kieli- ja kulttuuriryhmästä vali-tut opettajat. Oman äidinkielen kurssit on suunnattu 7–14 -vuotiaille lapsille ja nuo-

rille. Lisäksi seura järjestää yli 15-vuoti-aille nuorille Maahanmuuttajakesäluki-on, jossa etsitään sopivia koulutusväyliä ja pohditaan asiantuntijoiden opastuksel-la uravalintaa.

Vuosittain kursseille osallistuu liki 300 lasta ja -nuorta, ja ohjauksesta kursseilla vastaa noin 70 omakielistä opettajaa.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset: www.ke-salukioseura.fi.

Ilmoittautuminen Kesälukioseuran kursseille käynnissä

Lukutaitoryhmäläisten rakentama silta turvaa lasten koulutien.

ierraleonelaisessa Yengeman kyläs-sä ei ollut koulua, vaan lapset lähtivät opintielle naapurikylään. Sadekaudel-

la koulumatkan katkaisi vuolaaksi kasva-va virta, jonka vuoksi vanhemmat eivät

uskaltaneet päästää lapsiaan kouluun.Paikallinen pastori Mustapha neuvoi

vanhempia järjestämään koulun omaan kylään, ettei lasten tarvitsisi keskeyttää opintojaan sadekaudeksi. Pastori järjesti

paikalle koulutarvikkeet. Hänen tukensa loputtua koulu kuitenkin kuihtui.

Huhtikuussa 2012 kylässä alkoi Pako-laisavun lukutaitoryhmä aikuisille. Syk-syyn mennessä ryhmäläiset olivat eh-tineet lukemaan oppimisen rinnalla keskustella lukutaidon merkityksestä yk-silölle, yhteisölle ja yhteiskunnalle.

Opiskelijat huomasivat, mitä seurauk-sia koulutuksella ja sen puuttumisella oli heidän kylälleen ja lapsilleen. He tulivat siihen tulokseen, että koulu oli elvytettä-vä. Koulutarvikkeet ja kirjat hankittiin kyläläisten avulla ja Pakolaisavun koulut-tamaa opettajaa pyydettiin mukaan. Nyt opettaja vetää sekä aikuis- että lapsiryh-miä koululla.

Lukutaitoryhmäläiset huomasivat myös, miten eristyneisyys vaikuttaa hei-dän kyläänsä. Todettiin, että virran yli kannattaisi rakentaa silta. Tilanne esitel-tiin kylän vanhimmille, jotka auttoivat lu-kutaitoryhmäläisiä kokoamaan kyläläiset talkoisiin. Silta rakennettiin.

Lukutaitopiirissä ei myöskään oltu tyy-tyväisiä kunnan terveystarkastajan toi-mintaan. Niinpä kylään nimitettiin oma terveystarkastaja – lukutaitoryhmän jä-sen Ansuma Johney – vastaamaan kylän siisteydessä. Hän varmistaa, että kylä sii-votaan kahdesti kuussa riippumatta siitä saapuuko kunnan virkamies paikalle vai ei.

Lukutaitoryhmä inspiroi koulun pyörittämiseen, sillan rakentamiseen ja siisteyden ylläpitoon.

Hin

ta 5.

50 €

. Ju

lkai

sija

Suo

men

Pak

olai

sapu

ry.

PAKOLAINEN#4 / 2012 Nuoret / Siirtolaisuus ja teollisuus / 15 vuotta Ugandassa

Tukesi on Tärkeää!

Tue Pakolainen-lehteä maksamalla vapaaehtoinen 22 euron kannatusmaksu vuodelle 2013. Tili FI45 8000 1300 4840 95Viite 20019Saaja Suomen Pakolaisapu ry

Kiitos lehteä jo kannattaneille!

maansisäisiä pakolaisia on kaksi kerTaa enemmän kuin

kansainvälisiä.

Abdu

l Kab

ba

ilmoiTTaumiseT: www.kesalukioseura.fi

NN

KY / Mari Hyttinen


monikulTTuurisuudesTa kumpuavaa vapaaehToisToiminTaa

Tulipalon jälkeen Tulvan vaara

teksti heidi höök kuva kaisa väkiparta

teksti jenni hamara kuva tbc

aara Simonen aloitti maaliskuussa Suo-men Pakolaisavussa vapaaehtoistoi-minnan suunnittelijana. Uusi tehtävä

mahdollistaa Pakolaisavussa aina pyöri-neen vapaaehtoistoiminnan kasvattami-sen ja kehittämisen.

Pakolaisavussa vapaaehtoiset pääsevät vahvasti vaikuttamaan tulevaan toimin-taan ja muokkaamaan vapaaehtoistyöstä mieleistään.

»Oma näkökulmani on, että toiminta kumpuaa vapaaehtoisista itsestään. Va-paaehtoisten kunnioittaminen on tärkeää. He ovat meille mieletön lisäresurssi», Si-

monen painottaa. Pakolaisavun vapaaeh-toistoimintaa kuvaa monikulttuurisuus ja monipuolisuus. Osalla vapaaehtoisista on pakolaistausta, osa on supisuomalaisia.

»Meillä päivätyöläisillä ei aina ole aikaa innovatiiviseen ideointiin. Se, että vapaa-ehtoiset tulevat niin eri taustoista ja ikä-luokista, on rikkaus. Yksi tulee it-alan yri-tyksestä, toinen on opettaja. Heiltä tulee erilaisia ideoita.»

Tärkeää on, että vapaaehtoiset voivat myös oppia itse. »On väärin olettaa, että ne, jotka lähtevät mukaan vapaaehtoistyöhön, tietäisivät jo kaiken. Me voimme opettaa

aikilla on kiire. Maaliskuun lopulla pa-laneen leirin asukkaat yrittävät ehtiä rakentamaan katon päänsä päälle en-

nen toukokuussa alkavaa sadekautta. Bam-busta valmistettavat talot täytyy saada riit-tävän vahvoiksi tulvia silmällä pitäen.

»Kun palo syttyi, leirillä oli paikal-la 3500 ihmistä. 2000 heistä menetti kai-ken», kertoo leiriltä juuri palannut Pa-kolaisavun Thaimaan maajohtaja Jörgen Baltzer.

Palon jälkeen ihmisillä ei ollut muu-ta omaisuutta kuin vaatteet, jotka heillä oli päällään paetessaan tulta leiriä ympä-röiviin metsiin. Nyt suurin osa on palan-nut takaisin ja asuu sukulaisten tai ystävi-en luona jäljelle jääneissä taloissa tai YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n lahjoittamien telttakankaiden suojissa.

Leirillä vieraillessaan Baltzer oli käynyt neljässä perheessä kyselemässä, mihin ne käyttäisivät avun, jos saisivat jotain lisää.

»Kolme asiaa toistui: bambu, ruoka ja keittiötarvikkeet», Baltzer kertoo.

Bambua tarvitaan, koska ihmiset halua-vat vahvistaa kotejaan ennen sateita. Ruo-asta on pulaa, sillä osa leirin asukkaista ei ole virallisesti pakolaisia eikä kuulu ruo-ka-avun piiriin. He saavat ravintonsa su-kulaisilta ja ystäviltä, jotka lahjoittavat omasta osuudestaan. Suurimmalla osalla perheistä on myös vain yksi kattila ruoan-valmistusta varten.

Myös Pakolaisavun lukutaito- ja pien-yrittäjyysryhmät kärsivät tulipalosta.

»Esimerkiksi yhden pienyrittäjyysryh-män 18 osallistujasta 11 menetti kaiken – mukaan lukien Pakolaisavun tuella hanki-

Halu auttaa ja oppia uutta, vaikuttaa yhteiskunnallisesti, innostua ryhmässä tekemisestä, saada merkitystä elämäänsä puuduttavan päivätyön vastapainoksi... Vapaaehtoistoiminnalle on monta motivaatiota. Yhtä moninaiset ovat vapaaehtoisten kiinnostusten kohteet.

Ban Mae Surinin pakolaisleirillä varaudutaan nyt tulviin.järjestön toimintakentän, sen termit, peri-aatteet ja käytännöt», Simonen kertoo.

Mitä, miten ja kuinka paljon?

Simosen visiona on muodostaa erilaisia vapaaehtoisryhmiä. Yksi voisi vierailla vastaanottokeskuksessa, toinen vaikuttaa pakolaisiin ja maahanmuuttajiin liittyviin kysymyksiin yhteiskunnassa. Vapaaehtoi-set ovat myös kaavailleet ryhmää, joka voi-si olla arjen tukena jo turvapaikan saaneil-le. Kaikki vapaaehtoiset tapaavat yhdessä aina silloin tällöin, jottei muodostu omia kuppikuntiaan.

»Täytyy myös panostaa siihen, että uu-sien illat pyörivät tarpeeksi usein, jotta uu-det pääsevät mukaan», Simonen toteaa.

Osaa kiinnostuneista mietityttää sitou-tuminen toimintaan pitkäksi aikaa. Simo-sesta on tärkeää, että järjestö voi olla jous-tava eri toiveiden mukaan. Osaan ryhmis-tä toivotaan hieman suuremman asteen sitoutumista, mutta aina tarvitaan ihmisiä myös talkoohenkisiin tapahtumiin kuten Maailma Kylässä -festivaaleille sekä esi-merkiksi käännöstyöhön.

»Vapaalla ideoinnilla on aina paikkan-sa», Simonen muistuttaa. »Siihen panos-tetaankin nyt, kun toimintaa aletaan ke-hittää – jokaisen toiveet ja ideat huomioon ottaen.»

palon jälkeen ihmisillä ei olluT muuTa omaisuuTTa kuin vaaTTeeT, joTka heillä oli päällään paeTessaan TulTa leiriä Ympäröiviin meTsiin.

Avustukset kuljetetaan Ban Mae Surinin pakolaisleirille viidakon läpi kiemurtelevaa 40 kilometriä pitkää tietä pitkin.

TahdoTko vapaaehToiseksi?

Täytä lomake: www.pakolaisapu.fi → Osallistu → Tule vapaaehtoiseksi, ja tule mukaan kehittämään vapaaehtois-toimintaa kanssamme!

kriisikeräYs käYnnissä

Pakolaisapu on toiminut Thaimaassa neljä vuotta tarjoten lukutaito- ja pienyrittäjyyskoulutusta aikuisille pakolaisille. Mae Surinin kriisikeräyksellä kerätään varoja leirin jälleenrakennukseen.Lahjoitukset Thaimaan pakolaisleirille voi ohjata viitteellä 64574 97448 tilille FI71 8000 1300 2236 67.

tut siat, vuohet ja puutarhat. Pakolaisavul-la oli myös kaksi lukutaitoryhmää, joista toisen opettaja kuoli. Samasta ryhmästä kuoli yksi opiskelija, yksi menetti seitsen-henkisen perheensä ja kahdeksan menetti koko omaisuutensa», Baltzer kertoo.

Vaikka opetustoimintaa ei vallitsevassa tilanteessa voida jatkaa ja pakolaiset ovat rakennustöiden vuoksi kiireisiä, ovat ryh-mien vetäjät kuitenkin sitä mieltä, että ryh-mien on hyvä tavata, jotta jäsenet voivat tu-kea toisiaan. Kun kaikki on tuhoutunut ja moni menettänyt sukulaisia ja ystäviä, on tärkeää pitää sosiaalisia verkostoja yllä.

Thai Border Consortium


uomi on ratifioinut YK:n lapsen oikeuksien sopimuk-sen, jonka artiklassa 10 todetaan: »Jos lapsi ja hänen vanhempansa joutuvat eri valtioihin, on valtion vel-vollisuus käsitellä hakemus perheen jälleenyhdis-

tämiseksi myönteisesti ja viivyttelemättä.» Jos Suomen valtio tekee jo perheenyhdistämisen hakemisesta käytän-nössä mahdottoman, miten artiklan noudattaminen voi toteutua?

Hakemusten määrä romahtanut

Perheenyhdistämistä voi hakea henkilö, jonka perheenjä-sen on saanut turvapaikan tai oleskeluluvan kansainväli-sen suojelun perusteella Suomesta. Alaikäisellä on oikeus saada Suomeen vanhempansa ja alaikäiset sisaruksen-sa, vanhemmilla alaikäiset lapsensa. Ennen lakimuutos-ta Suomessa asuva perheenkokoaja on voinut tehdä hake-

piinaava odoTus

Sisäasiainministeriö on kiristänyt perheenyhdistämispolitiikkaa kovalla tahdilla kahden viime vuoden ajan. Kiristämisiä on perusteltu muun muassa sillä, että Suomessa on muita Pohjoismaita löyhemmät säädökset ja vetovoimaisempia käytäntöjä. Perheenyhdistämishakemus tulee nykyään jättää henkilökohtaisesti lähimpään suurlähetystöön, ja matkajärjestelyt hoitaa ja maksaa itse. Kiristykset ovat tehneet perheen saamisesta Suomeen lähes mahdotonta.

muksen muun perheen puolesta. Nyt hakijoiden vaaditaan jättävän hakemuksensa henkilökohtaisesti Suomen ulko-maan edustustoon ja kattamaan matkakulut itse.

Pakolaisjärjestöt ovat kritisoineet tiukennuksia. »Sisä-ministeriön oletuksena tuntuu olevan, että alaikäiset tur-vapaikanhakijat ovat lähtökohtaisesti niin kutsuttuja ank-kurilapsia», sanoo Jukka Kursula, Edustajat turvapaik-kahakijalapsille (ETU ry) -yhdistyksen puheenjohtaja. »Ankkurilapseksi» kutsutaan alaikäistä turvapaikanha-kijaa, jonka perhe lähettää kohdemaahan »ankkuriksi», ja jonka avulla muu perhe myöhemmin saadaan maahan. Käytännössä syyt pakoon ovat moninaisemmat: esimer-kiksi nuoria poikia lähetetään Somaliasta turvaan, jottei-vät nämä joutuisi sotaan.

Lain kiristämisen myötä alaikäisten turvapaikkahake-musten määrä on puolittunut kahdessa vuodessa. Vuonna 2012 alaikäisiä hakijoita oli enää 167. Myös perheenyhdis-tämisen hakemusten määrä on lakimuutosten myötä ro-mahtanut. Vuonna 2011 hakemuksia oli 2014, ja vuonna 2012 vain 599.

Kallis ja hankala matka suurlähetystöön

Ulkoministeriön edustustoverkoston karsinta vaikut-taa merkittävästi perheenyhdistämisen hakemiseen. Esimerkiksi Islamabadin suurlähetystön lakkauttami-

teksti heidi höök kuvat anna kalso

nen elokuussa 2012 vaikutti merkittävästi afgaanien per-heenyhdistämismahdollisuuksiin. Heidän pitää nykyään matkustaa omalla kustannuksellaan New Delhin lähe-tystöön Intiaan jättämään hakemus ja palata odottamaan kutsua haastatteluun. Puutteelliset tai virheellisesti täyte-tyt hakemukset hylätään, tai niitä ei oteta vastaan.

Lisäksi vaaditaan, että hakijoilla on lailliset asiakirjat siinä maassa oleskeluun, jossa hakemuksen jättää. Passin saati viisumin hankkiminen on käytännössä mahdotonta esimerkiksi Somalian ja Afganistanin tapauksissa, joissa toimivaa keskushallintoa ei ole.

»Afgaaniperheen täytyy ensin lähteä Kabuliin hake-maan ulkoministeriöstä kaikki tarvittavat dokumentit, leimat ja viralliset käännökset. Sen jälkeen perhe matkaa New Delhiin Suomen edustustoon jättämään ne», Kursu-la kertoo. Matkustaminen on hidasta ja vaarallista. Ja se maksaa, niin kuin maksaa hakemuksen jättäminenkin.

Maahanmuuttoviraston mukaan hakemuksen käsittely maksaa aikuisille 425 euroa, alaikäiselle 200 euroa. Rahaa ei palauteta, vaikka päätös olisi kielteinen. Kursula poh-tii yhdeksänlapsisen somaliperheen realiteetteja maksaa maksut. »Jotkut somaliperheet ovat niin isoja, että Suo-messa asuva lapsi on pyytänyt prosessin keskeyttämis-tä», Kursula kertoo.

Myös kielitaito voi koitua kalliiksi käytännön ongel-maksi. Kutakin henkilöä kohden tulee täyttää oma lomak-

perhe palaa new delhin läheTYsTöön haasTaTTeluun, ja jälleen iraniin odoTTamaan pääTösTä.

new delhi

perhe palaa iraniin odoTTamaan kuTsua haasTaTTeluun. perhe maTkusTaa new delhiin lähimpään suomen suurläheTYsTöön.

100 €kaBul

perhe palaa koTimaahansa afganisTaniin hakemaan henkilölli sYYs TodisTukseT ja muuT asiakirjaT.

new delhi

Kuvitteellisen perhe Karzain tytär on saanut Suomesta turvapai-kan. Iranissa paossa elävä perhe hakee perheenyhdistämistä. Perheen tulee maksaa kaikki kulut itse.


yttäreni äiti antoi vastasyntyneen vauvamme mi-nun huollettavaksi, sillä hänen perheensä tuki halli-tusta ja minä oppositiota. Jotta hänen perheensä hy-

väksyi hänet jälleen, hänen oli luovuttava tyttärestä. Kun tytär oli vajaat kaksi kuukautta vanha, hallituksen joukot veivät minut.»

Tästä alkoi Mensahin pitkä matka erossa tyttärestään. Suomesta turvapaikan saanut, Togon oppositiopuoluees-sa aktiivisesti toiminut Mensah haluaisi tuoda tyttärensä luokseen, mutta se on osoittautunut mahdottomaksi.

Togon poliittinen tilanne on ollut vaikea vuodesta 2005, jolloin pitkäaikainen presidentti Gnassingbe Eyadema kuoli hallittuaan maata 38 vuotta. Armeija nosti valtaan välittömästi hänen poikansa, Faure Gnassingben, mikä tuomittiin kansainvälisesti. Gnassingben määräsi vaalit, jotka hän voitti – opposition mukaan vaalivilpin ansios-ta. Vaalien jälkeisissä levottomuuksissa kuoli YK:n arvi-on mukaan 500 ihmistä ja 40 000 pakeni naapurimaihin. Suuri määrä mielenosoituksiin osallistuneista pidätettiin. Niin myös Mensah. Päästyään pakenemaan hän matkusti oppositiopuolueen tuella Suomeen, josta sai turvapaikan.

Suomeen päästäkseen kolmivuotiaan tytön tulee hakea perheenyhdistämistä, johon tarvitaan syntymä- ja kansa-laisuustodistukset. Paperit olivat Mensahin Ghanassa asu-valla sedällä, samoin kuin Mensahin omat paperit. Hänen veljensä matkusti maiden rajalle, jossa setä luovutti pape-rit veljelle. Poliisit olivat kuitenkin seuranneet veljeä. Hä-net pidätettiin ja hakattiin. »Miksi sinulla on etsintäkuu-lutetun veljesi paperit», poliisit penäsivät. Paperit jäivät poliisin haltuun.

Jotta tytär voisi päästä isänsä luokse, lapsen olisi ensin

matkustettava lähimpään Suomen suurlähetystöön Ni-geriaan. Sinne on 1000 kilometrin matka Beninin halki. Matkalla on kaksi rajaa, joista kumpaakaan ei voi ylittää ilman passia. Passia tytär ei saa ilman papereita.

»Poliisit pidättivät veljeni ja pelkään heidän pidättävän äitinikin. Kuka sitten hoitaa tytärtäni? Olen huolissani hä-nen turvallisuudestaan sillä he voivat tehdä mitä vaan, he eivät välitä», Mensah kertoo. Hän näyttää kuvia Togosta, lapsista jotka työskentelevät henkensä pitimiksi kadulla. Hän pelkää tyttärensä joutuvan samaan tilanteeseen.

Kun perhe lähettää Mensahille kuvia, ensin hän ilahtuu. Sitten hänet valtaa suru. »Minunhan pitäisi olla ottamassa nämä valokuvat. Varmasti perheeni pitää hänestä hyvää huolta, mutta minä olen hänen isänsä», hän sanoo. »Niin kauan kuin minä en ole kuollut, lapseni ei pitäisi elää or-pona.»

Mensah on kuullut Kreikan pitävän siirtolaisia huonois-sa oloissa vankiloissa. Suomen sanotaan hoitavan nämä asiat paremmin.

»Jos minä en voi olla lapseni kanssa, Suomi on ihan yh-tä huono paikka kuin Kreikka. Jos joudun olemaan eros-sa perheestäni, tunnen olevani vankilassa. Tässä ei ole kyse vain minun tyttärestäni, vaan lapsista ja oikeudes-ta ylipäänsä», Mensah painottaa. Haastattelun päätteeksi Mensah soittaa Togoon perheelleen, kuten hän tekee joka ikinen päivä. Kaiuttimen kautta kuuluu, miten pieni lap-si ilahtuu soitosta. »I love you Waris», sanoo Mensah pu-helun lopuksi. Waris on hellittelynimi, joka tarkoittaa aa-vikon kukkasta.

Haastateltavan nimi on muutettu.

OrpOna TOgOssa, lapseTTa suOmessakeensa. Tällä hetkellä lomakkeet ovat suomeksi, ruotsik-si ja englanniksi.

»Afgaaniperheet eivät välttämättä edes ymmärrä mei-dän aakkosia», Jukka Kursula huomauttaa. Järjestöt ovat-kin vaatineet lomakkeiden kääntämistä pakolaisten pää-kielille.

Hakemuksen käsittely: pitkä odotus

Hakemusten käsittelyajat ovat pitkiä, vaikka Maahan-muuttovirasto on pyrkinyt ja onnistunutkin lyhentä-mään jonoja. Pahimmat jonot ovat Afrikan sarven alueel-la. Huhtikuussa 2013 Suomen Addis Abeban edustustossa käsitellään hakemuksia, jotka on jätetty elokuussa 2010. »Oleskeluluvat toisessa maassa ovat todella kalliita. Ei so-maliperhe voi jäädä oleskelemaan kahdeksi vuodeksi Etio-

teksti anna-reetta korhonen

piaan», Kursula sanoo.Odotusaika on piinaavaa niin perheelle kuin Suomessa

asuvalle perheenkokoajalle. Lakimuutokset näkyvät Kur-sulan mielestä lisääntyneinä kielteisinä päätöksinä. Eri-tyisesti perhettä kokoavien lasten elämään se vaikuttaa suoraan.

»Psyykkinen oireilu on selvästi lisääntynyt ja koulumo-tivaatio tippuu. Yksi lapsi romahti täysin kielteisen pää-töksen jälkeen», Kursula kertoo. Hänen mukaansa alun perin väliaikaisiksi tarkoitetut perheryhmäkodit alkavat olla verrattavissa lastenkoteihin. Kun perhettä ei saa Suo-meen, lapset elävät siellä täysi-ikäisiksi asti.

»Kun yksi lapsi saa kielteisen päätöksen, tietynlainen luovutusmieliala leviää helposti», Kursula jatkaa. Psyyk-kistä oireilua voi lisätä myös lapseen kohdistuva paine, kun ulkomailla oleva perhe voi syyllistää lasta siitä, ettei lapsi onnistunut.

Kotoutuminen viivästyy

Ennen lakimuutosta perheiden muutto Suomeen tapahtui hallitummin. Kun ennen perheet saapuivat Punaisen Ris-tin tai IOM:n (Kansainvälinen siirtolaisjärjestö) saattele-mana, nyt myönteisen päätöksen saaneet perheet hoitavat kaiken itsenäisesti.

»Yksikin perhe vain tupsahti Suomeen, eikä heille ol-lut kuntapaikkaa. Onneksi he pääsivät perheryhmäkodin harjoitteluasuntoon, ja sitten alkoi vimmattu selvittely», Kursula kertoo.

Kielteinen perheenyhdistämispäätös asettaa lapsen myös päätöksen eteen siitä, jäädäkö yksin Suomeen vai lähteäkö perheen luo. Kursula kertoo, kuinka monille ko-timaahansa haluaville lapsille on selitetty kotimaan tilan-netta. Suuri osa kun tulee maista, joissa ei ole turvallista.

»Voi myös miettiä, onko lapsen edun mukaista, että odotusaikana Suomeen kotoutunut ja pahimmassa tapa-uksessa äidinkielensä unohtanut lapsi lähtisi yhtäkkiä ta-kaisin kotimaahan», Kursula toteaa.

jos perhe saa mYönTeisen luvan, maTkusTaa se suomeen.

helsinki

2012

2011

2010

2009

2008

2007

2006

100 200 300 400 500 600 700 800

alaikäisTen Turva-paikka-hakemukseT suomessa

perheen-YhdisTämisen hakemukseT

huhTikuussa 2013 suomen addis aBeBan edusTusTossa käsiTellään hakemuksia, joTka on jäTeTTY elokuussa 2010.

2011 YhT. 2014

2012 YhT. 599

Kv. suojelua saaneen huoltaja

107

20 369 134 76

727 903 277

Kv. suojelua saaneen muu omainen

Kv. suojelua saaneen lapsi Kv. suojelua saaneen puoliso


kuvissa

Pojat jonot-tavat vettä malilaisella pakolaislei-rillä.

»pohjois-mali TarviTsee kehiTYkseensä keskusvallan TaloudellisTa Tukea. kansamme asiaa kannaTTaa edisTää rauhanomaisin keinoin.»

aavikon kansa pakenee n tiedä, mitä Timbuktun-kodillemme on tapahtu-nut. Ehkä taloa ei enää ole», Pohjois-Malin tuare-gi ja avustusjärjestöaktiivi Hamadi Ag Mohamed

Abba huokaa. Ääni kantautuu puhelimitse Ranskan Lyonista, jos-

sa mies parhaillaan suorittaa täydennyskoulutusta. Per-heensä hän vei turvaan Mauritaniaan.

Länsiafrikkalaisen Malin pohjoisosissa kuohuu jälleen. Tammikuussa 2012 maan pohjoisalueet valtasi itsenäi-syyttä tavoitteleva aseellinen tuaregiryhmittymä MN-LA. Loppukeväästä niskan päälle nousivat sharia-lakia väkivaltaisesti soveltavat islamistiliikkeet. Niistä yksi, Ansar Dine, on tuaregien käsissä.

Aseisiin tarttuneiden tuaregimiesten tyytymättömyys kumpuaa menneisyydestä. Sinisestä vaatetuksestaan tun-nettu Saharan paimentolaiskansa ei ole historian kulues-sa saanut Malin valtiojohdolta juuri mitään. Ne varat, joi-ta rutiköyhään Maliin valuu, päätyvät enimmäkseen Ete-lä-Malin korruptoituneille eliiteille.

Ag Mohamed Abban mielestä Pohjois-Mali tarvitsee ke-hitykseensä keskusvallan taloudellista tukea. Hän kan-nattaa myös laajempaa itsehallintoa alueelle.

»Kansamme asiaa kannattaa edistää rauhanomaisin keinoin. Itse keskityn Adjmor-järjestöni kautta ja kan-sainvälisten yhteistyökumppanien tuella tuaregilasten koulutukseen», hän sanoo.

Vihaisten miesten aseelliset kapinat kostautuvat omal-le kansalle.

»Niin Malin armeija kuin osa valtaväestöön kuuluvista siviileistäkin harhautuu rankaisemaan kaikkia tuaregeja separatistien ja islamistien rikoksista», Ag Mohamed Ab-ba kertoo.

Helmikuussa 2012 mies kuuli, että maan pääkaupungis-sa Bamakossa tummaihoisiin kansoihin kuuluvat siviilit tuhosivat tuaregivähemmistön taloja. Silloin hän ymmär-si omankin perheen olevan vaarassa.

Kapinallisia Libyasta

Ag Mohamed Abba ei nähnyt vaihtoehtoa pakenemiselle. Jo 1990-luvun alun tuaregiliikehdinnän ja sitä seuranneen vainon vuoksi hän oli joutunut hakeutumaan vaimonsa kanssa mauritanialaiselle pakolaisleirille. Turvallinen pa-luu oli mahdollinen vasta neljä vuotta myöhemmin.

Nyt separatistien kapina vaikutti huomattavasti entisiä yrityksiä vaarallisemmalta. Menneinä vuosikymmeninä taisteluun olivat käyneet heikosti aseistetut paimentolai-set. Uuden MNLA-ryhmittymän joukoissa sen sijaan tais-teli Libyassa Muammar Gaddafin riveissä palvelleita am-

Vuosikymmenestä toiseen Pohjois-Malin tuaregit, »aavikon siniset paimentolaiset», ovat paenneet sotaa ja vainoa naapurimaihin.

teksti aino haavio kuvat unhcr, hamadi ag mohamed abba

mattisotureita. Gaddafin kukistumisen myötä raskaasti aseistettuja taistelijoita virtasi Pohjois-Maliin.

Näitä motivoituneita ja taitavia sotureita kohdatessaan Malin armeija perääntyi hämmentyneenä.

»Ymmärsimme, että nolon tappionsa vuoksi armei-ja vainoaisi tuaregisiviilejä entistäkin ankarammin. Ke-räsimme kokoon välttämättömimmät tavaramme ja läh-dimme pakoon», Ag Mohamed Abba kertoo.

Isovanhempien luo turvaan

Helmikuussa 2012 isä, äiti ja seitsemän lasta matkustivat tärisevillä busseilla kohti Saharan autioita lakeuksia, Ha-madi-isän lapsuudenkotia.

Kyseltyään monta kertaa tietä vastaantulevilta paimen-tolaisilta he löysivät viimein perille isovanhempien lei-riin, noin 50 ihmisen alati siirtyvään kotiin.

»Lapset ottivat tilaisuudesta kaiken irti. Pitkästä aikaa

Malilaiset pakolai-set ovat avustus-järjestöjen varassa.

Hamadi ag M

ohamed Abba

UNHCR / Y. Djigo


he saivat nauttia laajan suvun seurasta. He ratsastivat ka-meleilla ja aaseilla noutamaan vettä. Tämä oli tärkeää, sil-lä he ovat etääntyneet kansamme perinteistä. Hehän ovat viettäneet lapsuutensa Timbuktussa ja pakolaisleireillä», Ag Mohamed Abba sanoo.

Helmikuun sääolosuhteissa lapset vielä pärjäsivät nomadien matkassa.

»Tiesin kuitenkin, että maalis-huhtikuussa lämpötila nousisi yli 50 asteen. Sellaista kokemattomampi ei siedä pitkään», Ag Mohamed Abba kertoo.

Matkaa oli jatkettava. Määränpäänä häämötti Mberan pakolaisleiri Mauritaniassa, 60 kilometrin päässä Malin rajalta.

Pako aavikon halki

»Olin myynyt torilla kaksi lehmää, jonka ansiosta sain vuokrattua kaksi jeeppiä. Niihin ahtautuivat vaimoni ja lasteni lisäksi äitini, anoppini, lankoni perheineen sekä muutama muu sukulainen», Ag Mohamed Abba muiste-lee.

Tällä kokoonpanolla perhe ajoi 350 kilometrin matkan Saharan halki. Onni oli myötäinen. Autot toimivat, eikä kukaan sairastunut.

Matkan varrella perhe näki ihmisten auttavan toinen toistaan. Jotkut noukkivat kyytiinsä vieraita lapsia, mi-käli näiden vanhemmilla ei ollut varaa matkustaa. Toiset ottivat huolehtiakseen isännättömistä eläimistä.

»Jouduimme todistamaan myös hirvittävää hätää. Kul-kuneuvoista loppui polttoaine tai ne hajosivat tykkänään. Ihmiset lojuivat aavikolla nääntyneinä, ilman vettä ja ruo-kaa, osa sairaina», Ag Mohamed Abba kuvaa.

Kärsimykset yhdistivät

Mberan pakolaisleirillä vastaanotto oli sydämellinen. »Yhteiskatoksessa, johon meidät ensin ohjattiin, vallit-

si lämmin tunnelma. Raskaat kokemukset yhdistivät ih-misiä. Kukaan ei lietsonut etnisiä vihamielisyyksiä», Ag Mohamed Abba muistelee.

Vähän myöhemmin perheelle osoitettiin oma teltta. »Tuntui kuin olisimme saapuneet hotelliin: avaimet

käteen ja peremmälle.»Perhe oli kiitollinen myös avustusjärjestöjen tarjoamas-

ta juomasta ja ruoasta. Vettä riitti kaikille. Perheelle tar-jottiin myös riisiä, vehnää, suolaa ja sokeria. Ruokavalio toki poikkesi radikaalisti siitä, mihin paimentolaiset oli-vat tottuneet, mutta perhe sopeutui uuteen tilanteeseen.

Leirillä puristuksissa

YK:n pakolasijärjestön UNHCR:n ja Lääkärit ilman rajoja -järjestön kuvausten perusteella voidaan olettaa, että kaikki eivät tunne yhtä syvää kiitollisuutta Mberan lei-riin päästessään.

Leirillä ihmiset jonottavat kanistereineen satojen metri-en pituisissa jonoissa tuntikausia saadakseen päivän niu-kan vesiannoksen, kymmenisen litraa henkeä kohden. Sairaudet leviävät helposti. Kevääseen 2013 mennessä Ag Mohamed Abban perhekunta on saanut tarpeekseen odo-tuksesta.

Vaimo ja lapset jatkoivat matkaa Mauritanian pääkau-punkiin Nouakchottiin. Ag Mohamed Abba sai ulkomais-ten yhteistyökumppaniensa tuella vuokrattua perheelle asunnon. Lapset käyvät koulua.

»Muut sukulaiseni ovat edelleen Mberassa. Monet heis-tä ovat hyvin ahdistuneita», kertoo Ag Mohamed Abba.

Tuaregien nomadielämäntapaan kuuluu, että perheen ulkopuolisia ihmisiä tavataan harvoin. Nyt Ag Mohamed Abban sukulaiset ovat puristuksissa valtavassa ihmis-massassa ilman minkäänlaista yksityisyyttä. Myös jouti-laisuus turhauttaa heitä.

»Tulevaisuutta ei voi suunnitella. Elämää ei voi raken-taa eteenpäin», Ag Mohamed Abba kertoo. Hän on huo-lestunut niin ikään tuaregikulttuurin rapistumisesta lei-riolosuhteissa.

»Jo 1990-luvun pakolaisvuosinani näin, kuinka leireil-lä elävät naiset vähitellen unohtivat kansamme ikiaikai-set kädentaidot. Kotona Pohjois-Malissa eläinten nahasta valmistetut vesileilit vaihtuivat muovi- ja alumiiniastioi-hin», hän pahoittelee.

Toisaalta tuaregiperheet ovat oppineet pakolaisleireillä tuntemaan toisiaan entistä paremmin.

»Itsekin loin aiemman pakolaisuuteni aikana laajan ys-täväverkoston, mihin minulla ei olisi muuten ollut mah-dollisuutta.»

Takaisin Timbuktuun

Keväällä 2013 islamistiset ääriryhmät ovat vetäytyneet Pohjois-Malin suurista kaupungeista. Entinen siirtomaa-

isäntä Ranska saapui tammikuussa paikalle ilmavoimi-neen. Ag Mohamed Abba suunnittelee saattavansa per-heensä pian kotiin.

»Kun YK:n rauhanturvaajat kesällä saapuvat, mekin palaamme mahdollisimman nopeasti Timbuktuun – siitä huolimatta, että elämämme kotikaupungissa alkanee ra-kennusmateriaalien etsinnällä», Ag Mohamed Abba ker-too.

Kaikki Malin pakolaiset eivät ole samoissa aikeissa. Mo-net ovat alkaneet suunnitella elämää toisessa maassa, Ma-lissa kun ei ole takeita pysyvästä rauhasta.

MNLA on ilmaissut halunsa neuvotella, mutta myön-nytykset arvioidaan yleisesti taktisiksi. Islamistiryhmien taas arvioidaan odottavan ranskalaisten vetäytymistä esi-merkiksi Etelä-Libyan maaperällä. Todellisiin rauhanneu-votteluihin on siis vielä aikaa.

Heinäkuuksi luvatut parlamentti- ja presidentinvaalit tuskin edistävät demokratiakehitystä, puuttuuhan maas-ta kansaa laajasti edustava puoluejärjestelmä.

Ag Mohamed Abba on tietoinen tilanteesta:»On mahdollista, ettei tämäkään pakomatka jää

osaltamme viimeiseksi.»

kuvassa

Ag Moha-med Abban perhe odot-taa matkan jatkumista Mauritani-an rajalla.

»jouduimme TodisTamaan mYös hirviTTävää häTää. kulkuneuvoisTa loppui polTToaine Tai ne hajosivaT TYkkänään. ihmiseT lojuivaT aavikolla näänTYneinä, ilman veTTä ja ruokaa, osa sairaina.»

kuvassa

Pakolaisuus ei pääty. Yhteisö-johtaja Ahmadou on jo toista kertaa paossa Mberan leirillä.

UNHCR / B.M

alum


ansainvälisiä suhteita kongolaisessa yliopistossa opis-kellut Alphonse elää Kampalassa kaduilla ja pitää ma-talaa profiilia. Hän uskoo, että pakolaisleiriltä hänet löydettäisiin. Nuori mies pakeni kotimaastaan neljä

vuotta sitten ja on pakomatkalla yhä.»Vanhempani tapettiin Kongossa. Sen jälkeen minua et-

sittiin kaikkialta. Pakenin, mutta minua seurattiin Ugan-daan. Minua etsitään − koko ajan», Alphonse kertoo.

Ugandan pääkaupungissa Kampalassa elää noin 50 000 pakolaista. Todellista määrää ei tiedä kukaan, sillä luku kasvaa jatkuvasti, eivätkä kaikki rekisteröidy virallisesti.

Ugandan pakolaispolitiikka on Afrikan edistyneimpiä. Se sallii pakolaisten oleskelun kaupungeissa. He saavat myös käyttää julkisia terveys- ja koulutuspalveluja.

pakolaisena kaupungissa

Yhä useampi pakolainen muuttaa kaupunkiin, vaikka elämä siellä on suojatonta. Leirien ulkopuolella pakolaisten on pärjättävä omillaan.

olinpaikastaan riippumatta, keskittyy avustaminen lei-reille. Niiden, jotka valitsevat kaupungin, odotetaan pär-jäävän omillaan.

Pakolaiset ovat periaatteessa samassa asemassa paikal-listen kanssa, mutta kielitaito sekä viranomaisten tietä-mättömyys pakolaisten oikeuksista asettavat heidät haa-voittuvaan asemaan.

Monet pakolaisista tarvitsisivat lääkärinhoitoa trau-moihinsa ja aikaisemmin tulleisiin vammoihinsa. Vaikka terveydenhuolto on Ugandassa periaatteessa ilmaista, on yleistä, ettei lääkäriin pääse ellei pöydän alta maksa hie-man rahaa prosessin sulavoittamiseksi. Erityishaasteen tuo lisäksi yhteisen kielen puuttuminen.

Monet pakolaiset kokevat olevansa suojattomia myös lain edessä. Alphonse kertoo Kampalassa järjestetystä mielenosoituksesta, jossa joukko kongolaisia vaati oikeuk-siaan UNHCR:n toimiston edessä. Poliisi hajotti kongolais-ten mielenosoituksen väkivalloin.

»Poliisi pidätti minut ja monta muuta. He halusivat vie-dä minut leirille. Olin pidätettynä viikon ajan. He veivät kaikki paperini, kuten tutkintotodistukseni yliopistosta. En voi hakea töitä täällä. Kenen puoleen voin kääntyä?» Alphonse sanoo. »Kongossa minulla ei ole rauhaa. Täällä minulla ei ole rauhaa. Olen jumissa.»

Toiveena rauha

Haasteista huolimatta pakolaiset ovat järjestäytyneet ja perustaneet vertaistukiryhmiä. Järjestöt tarjoavat kielten opetusta, luku- ja kirjoitustaitokoulutusta sekä yrittäjyys-taitojen koulutusta.

Pakolaiset hankkivat elantonsa kaupittelemalla tava-roita ja ruokatarvikkeita sekä työskentelemällä raken-nustyömailla, kotiapulaisina tai ompelijoina. Paremmin pakolaisTen avusTus keskiTTYY leireille ja

asuTusalueille

YK:n Pakolaisjärjestö UNHCR kannustaa valtioita huomi-oimaan kaupunkipakolaiset kansallisessa lainsäädännös-sä ja politiikassa sekä tunnustamaan heidän oikeutensa ja integroimaan heidät yhteiskuntaan.

Suomen Pakolaisavun Ugandan maajohtajan Tarja Saare-la-Kaongan mukaan menee vielä kauan, ennen kuin YK:n politiikka alkaa tihkua valtioiden pakolaispolitiikkaan.

Suomen Pakolaisapu toimii yhteistyössä pakolaisten omien aikuiskoulutusta tarjoavien järjestöjen kanssa kouluttamalla niiden opettajia sekä antamalla opetus- ja lukutaitomateriaaleja ryhmien käyttöön.

Käytännössä pakolaiset kohtaavat kuitenkin paljon haasteita. Maa on korruptoitunut, ja kielitaidon ja ra-han puute vaikeuttavat arkipäivässä selviytymistä. Lähtömaiden ongelmat seuraavat usein pakolaisia ra-jojen yli, eikä maan vaihtaminen takaa turvaa.

Pakolaisleirille saapuva saa YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:ltä ja muilta kansalaisjärjestöiltä avustusta, kuten ruoka-apua sekä mahdollisuuden koulunkäyn-tiin ja terveydenhuoltoon. Viljelyyn soveltuvilla alu-eilla pakolaisille jaetaan Ugandassa myös maatilkku. Monet pakolaiset ovat kuitenkin lähtöisin kaupungeis-ta, eivätkä tiedä maanviljelystä mitään.

Myös etninen syrjintä on yksi syy välttää leirejä. »Ex-mieheni uuden vaimon klaanin jäsenet hyök-

käsivät kimppuuni leirillä. He hakkasivat minut ja sy-tyttivät taloni tuleen», kertoo Fatuma, 33-vuotias so-malialaisnainen. Nyt Fatuma asuu yhdeksän lapsensa kanssa huoneessa Kampalan somalialueella, eikä juu-ri poistu kotoaan.

Kodin ulkopuolella Fatuma pelkää. Hän pelkää niin outoa kieltä puhuvia ugandalaisia kuin klaanin jäse-niä, jonka edustajat hyökkäsivät heidän kimppuunsa leirillä. Vain somalia puhuvalla Fatumalla ei ole töitä eikä naisena ole turvallista liikkua yksin. Lapset huo-lehtivat vedenhausta, mutta joutuvat usein hakatuiksi. Koulumaksuihin ei ole varaa.

Ohuet turvaverkot

Kongolaispakolainen Isä Michel on perustanut keskuk-sen, joka tarjoaa suojaa kodittomille pakolaisnaisille. Hän osoittaa portailla pientä lastaan pesevää tyttöä.

»Katso, tuo lapsi on raiskauksen tulos. Äiti ja lapsi tuotiin meille tänään aamulla. Miten voisin sanoa heil-le, että heidän täytyy lähteä? Mihin he lähtisivät?»

Vaikka YK:n kaupunkipakolaispolitiikka korostaa, että pakolaiset ovat oikeutettuja suojeluun ja apuun

menestyvät ovat perustaneet kampaamoita tai inter-net-kahviloita.

Kaupunkipakolaisten joukko on suunnattoman mo-nimuotoinen ja kullakin on omat, yksilölliset edelly-tyksensä ja taitonsa selvitä jokapäiväisestä elämäs-tään. Kaikkia yhdistää kuitenkin yksi yhteinen toive: rauha. Paluu kotiin, sitten kun sinne joskus voi pala-ta.

Kirjoittaja valmistelee pro gradua Kampalan kaupunki-pakolaisista. Hän suorittaa korkeakouluharjoitteluaan Suomen Pakolaisavussa. Haastateltujen nimet on turvalli-suussyistä muutettu.

teksti & kuvat heidi höök

kuvassa

Kampalan keskustan tukkutorilta löytyy kaik-kea maan ja taivaan väliltä.

kuvissa

Kaupunki-pakolaiset ajautuvat usein pien-yrittäjiksi. Kuvassa taustalla ruandalai-sen pako-laisnaisen ravintola.

Fatuman tytär asuu kahdeksan sisaruksen-sa kanssa Kampalas-sa.


ri tilastojen mukaan Kongon sisällissodissa on kuollut 900 000–5 400 000 ihmistä. Ihmisiä kuolee tauteihin ja väkivaltaan päivittäin noin 45 000. Tilanne paranee

ja pahenee säännöllisesti eri alueilla, uusia kapinallisliik-keitä syntyy ja katoaa. Konfliktissa on mukana monta eri osapuolta, joilla kaikilla on omat intressinsä.

Rikas-köyhä maa sotatantereena

Kongo itsenäistyi Belgiasta vuonna 1960. Viisi vuotta myö-hemmin komentaja Mobutu Sese Seko otti vallan ja muut-ti maan Zaireksi. Hän perusti yksipuoluediktatuurin, jota kutsuttiin myös kleptokratiaksi, koska Sese Seko kavalsi järjestelmällisesti valtion varoja itselleen. Hän johti maa-ta vuoteen 1997 asti.

Ruandan kansanmurhan jälkeen Zairessa alkoi sisällis-sotien kierre. Tutsijoukkojen saatua Ruandan haltuunsa, pakenivat kansanmurhan toteuttaneet hutut Zaireen, jos-sa jatkoivat yhdessä maan armeijan kanssa alueen tutsi-en jahtaamista. Ruandan tutsiarmeija ja Ugandan armei-ja yhdistivät voimansa Laurent Kabilan AFDL:n (Alliance des Forces Démocratiques pour la Libération du Congo-Zaïre) kanssa ja kaatoivat Mobuton hallituksen. Kabila julistautui maan presidentiksi.

Vaikka Kongon Demokraattinen tasavalta on maailman köyhimpiä maita, se on luonnonvaroiltaan erittäin vau-ras. Osittain sen vuoksi se on myös altis sisällissodille, sil-lä eri osapuolet hamuavat rikkauksia haltuunsa. Robert Guest sanoo kirjassaan Shackled Continent oivallisesti, että Afrikan rikkaus on osasyy sen köyhyyteen, jatkuvan epä-vakauden takia. Osin juuri luonnonvarojen takia muut maat ovat olleet innokkaita sekaantumaan Kongon selk-kauksiin. Maan koboltti-, koltaani- ja kuparivarat sekä ti-mantit ja puutavara kiinnostavat kansainvälisesti.

Afrikan maailmansota

Ruanda ja Uganda kääntyivät 1990-luvun lopulla Kabilaa vastaan, kun Kabila alkoi syyttää niitä luonnonvarojen varastamisesta. Ruanda perusti maiden rajalla Gomaan RCD (Rassemblement Congolais pour la Democratie) -ka-pinallisliikkeen Kabilaa vastaan. Uganda vuorostaan jär-jestäytyi MLC (Movement for the Liberation of Congo) -kapinallisryhmän taakse. Joukkoa johti kongolainen so-tapäällikkö Jean-Pierre Bemba. Tästä sai alkunsa Toinen Kongon sota, jota kutsutaan myös Afrikan maailmanso-daksi.

Sota jäi länsimaissa vähälle huomiolle, vaikka selkkauk-

Sissi- ja kapinallisryhmittymät sekä toisaalla hallituksen joukot pitävät Kongon Demokraattista tasavaltaa hallussaan. Sisällissotien ketju on jatkunut lähes kaksikymmentä vuotta. Viime vuosina maahan on perustettu uusia sissijoukkoja, ja erityisen herkkiä alueita ovat olleet Kivun ja Goman alueet.

koBolTTi, kolTaani ja kupari sekä

muiTa sYiTä kongon konflikTeihin

teksti & kuvat jenni santalo

sessa oli mukana kahdeksan Afrikan maata ja se vaati sa-tojatuhansia, jopa miljoonia uhreja muutaman vuoden si-sällä. Angola, Zimbabwe ja Namibia liittyivät taisteluihin puolustamaan Kongon demokraattisen tasavallan joukkoja.

Hauras rauha repeilee

Kabila salamurhattiin vuonna 2001, ja valtaan nousi hä-nen poikansa Joseph Kabila, joka oli halukas rauhaan. Rauhasta päästiin sopuun eri ryhmien välillä ja YK:n rau-hanturvaajat saapuivat maahan vielä samana vuonna. Ruanda veti joukkonsa pois vuonna 2003 ja vuonna 2006 Kongon demokraattinen tasavalta sai uuden perustuslain ja maassa pidettiin vapaat vaalit. Vaalitulos johti kuiten-kin Kabilan ja sotapäällikkö Bemban väliseen selkkauk-seen. Uudet vaalit pidettiin samana vuonna, ja Kabila voitti ne selvin lukemin.

Kongon Demokraattisen tasavallan rauha on haavoit-tuvainen. Kivun alueella konflikti on jatkunut rauhante-on jälkeenkin. CNPD (National Congress for the Defence of the People) alkoi taistella vaaleilla valittua hallitusta vastaan. Ruandan uskotaan tukevan ryhmää. CNDP tun-netaan nykyisin nimellä M23 ja tuoreimmat taistelut on käyty Goman alueella, Ruandan rajalla, vuoden 2012 lo-pussa. Lisäksi maan koillisosissa epätasapainoa pitää yl-lä Ugandasta ja Etelä-Sudanista pois ajettu Joseph Konyn LRA (Lord´s Resistance Army) ja pohjoisosissa Mai-Mai-sissit.

Raiskaukset ja muu julma seksuaalinen väkivalta ovat osa maan surullista menneisyyttä ja nykyisyyttä. Sano-taan, että tavasta, jolla naisia raiskataan, voi tunnistaa, mikä ryhmittymä rikoksen on tehnyt. Raiskausta käyte-tään taktisena tapana pakkosiirtää ja terrorisoida ihmisiä. Teon takana on psykologinen vaikutus, ja raiskaus on hal-pa ja saatavilla oleva ase.

Naisilla ei perinteisesti Kongossa ole ollut oikeutta maa-han ja oikeudet ovat muutenkin heikot, ja tämä tekee Kongosta hedelmällisen maaperän naisiin kohdistuvalle väkivallalle. Raiskauksen uhrin lisäksi saadaan häpäis-tyä tämän mies ja koko yhteisö. Myös elävältä polttami-nen, silpominen ja teloitukset ovat yleisesti käytettyjä so-ta-aseita.

Konfliktilla on juuret syvällä niin etnisissä, poliittisis-sa kuin taloudellisissakin tekijöissä. Rikkaus on koitunut maan kohtaloksi, mutta ehkä maan kohtalo vielä kään-tyy.

Kirjoittaja on Pakolaisavun Etvo-vapaaehtoisena Ugandassa.


e oli taas niitä aamuja, kun ei halunnut nousta sängystä. Kun olisi tahtonut sulkea silmät, palata uneen ja päästä

pois vielä hetkeksi. Mutta nousin. Pakkasin kameran, eväät, astuin autoon

ja lähdin.Lopulta me saavuimme sinne, keskel-

le hädässä ja autuudessa kyhättyjä taloja, olkikattoja, saviseiniä, mutapolkuja, ka-noja, vuohia ja hajuja. Lapsia, jotka juok-sevat kohti ja halaavat. Aikuisia, jotka kat-sovat. Tiesin, että olin tullut oikeaan paik-kaan. Tänne minun kuuluikin tulla.

Aza, sen hän sanoi nimekseen. Pieni nai-nen, jolla on huivi ja vahva katse. Istuim-me alas. Sanoin, että sinun ei tarvitse ker-toa. Mutta hän kertoi, hän halusi kertoa kaiken, minkä vain kykeni ja muisti, kos-ka on tärkeää tietää.

»Muistan sen illan. Silloin minun pi-ti päättää, pelastanko lapsistani neljä vai yritänkö pelastaa kaikki kuusi sen uhalla, että epäonnistun. Päätin pelastaa varmas-ti neljä.»

Päätöksiä, joita meidän kaikkien ei tar-vitse tehdä.

Miksi Azan piti tehdä tuo vaikea päätös? »Koska olemme vääränlaisia», hän toteaa.

»Miehet tulivat kotiimme, tappoivat ap-pivanhempani, veivät mieheni ja pahoinpi-telivät minut ja lapset. Kaksi lapsista pää-si pakenemaan. Kun tulin tajuihini, kerä-sin loput lapset mukaani ja lähdin pakoon.»

Azan perhe puhuu vähemmistökieltä, kinyarwandaa, väärää kieltä Kongon De-mokraattiseen tasavaltaan. Kaikkien mie-lestä he eivät ole oikeita kongolaisia, joten on oikeus vainota heitä.

Azan matka Ugandaan on ollut vastoin-käymisiä täynnä. On vaikea ymmärtää, mi-tä jotkut meistä joutuvat kokemaan, ja vie-lä vaikeampaa on ymmärtää, etteivät he anna periksi. Antaa kaiken vain olla, jäädä

niiTä aamujaeteen jätetään jätteitä, jotka hän noukkii joka aamu ja heittää menemään. Perhettä uhkaillaan väkivallalla.

»Lähtisin kyllä. Mutta minne voin men-nä?» hän kysyy avoimen hämmentynee-nä. Eihän kukaan jää sinne, missä heitä ei kaivata.

Hän jaksaa lastensa takia. Aza nousee uuteen aamuun ja kerää roskat ovensa edestä siinä toivossa, että hänen lapsillaan olisi parempi tulevaisuus. Hän osallistuu myös Pakolaisavun pienyrittäjyyskurs-sille, jotta oppisi pyörittämään yritystä ja hyödyntämään sitä pientä määrää rahaa, jota hänellä silloin tällöin sattuu olemaan.

»Kun sinulla on taidot, sinulla on jo bis-nes», hän uskoo.

Haluan uskoa samaan. Sen takia aion nousta huomennakin. En nouse itseni ta-kia, vaan nousen Azan ja hänen kaltais-teen vuoksi. Jos hän jaksaa, minäkin jak-san.

Kirjoittaja on Pakolaisavun Etvo-vapaaehtoi-sena Ugandassa.

Kun olen surullinen ja ikävöin vanhempiani, menen ulos. Kun kävelen täällä, ajattelen asioita jotka huolestuttavat minua.

pYöriväT pYYkiT rauhoiTTavaT

Alaikäiset turvapaikanhakijat kuvasivat lähiympäristöään ja kertovat kuvien kautta, miltä elämä Siuntion ryhmäkodissa tuntuu. DiaKin vaihto-opiskelijoiden Voices-projekti

toteuttiin yhteistyössä Tukiverkko-hankkeen ja Refugee Hospitality Clubin kanssa. Kuvat

olivat esillä Kampin Narinkka-torilla toukokuun alussa.

En tykkää asua täällä. Ryhmäkoti on niin kaukana ihmisistä ja kaupungista, että tuntuu kuin asuisin vankilassa.

Kun minun pitää ajatella menneisyyteeni liittyviä

asioita, tulen pesuhuoneeseen. Istun hiljaisuudessa ja katson vaatteiden pyörivän ympäri ja ympäri. Pesukoneen ääni korvissani on ainoa asia joka rauhoittaa minua.

Kun minulle tulee ikävä äi-tiä ja isää, tulen istumaan

tälle penkille. Se on ryhmäkodin ainoa paikka, johon kamera ei yllä eikä kukaan näe minua. Täällä olen yksin ja voin itkeä.

paikoillen odottamaan kohtalon kättä.Mutta Aza jatkoi eteenpäin. Rajan ylitys vaati rahaa. Hän saapui lap-

sineen rajakaupunkiin ja meni etsimään töitä kanalasta. Kanalan omistajat vaati-vat seksiä. Aza sanoi haluavansa vain töi-tä, ei seksiä. Miehet ottivat hänet väkisin ja raiskasivat. Pahoinpitelystä selviydyt-tyään hän kiiruhti poliisilaitokselle ilmoit-tamaan rikoksesta.

»Minut vastaanottanut poliisi raiskasi minut. En jaksanut enää. En voinut luottaa kenenkään. Yritin pakoon, mutta he hak-kasivat minut. Pelkäsin, että tappavat, kos-ka tiesin liikaa.»

En voi uskoa kertomusta todeksi. En voi uskoa tällaiseen pahuuteen. En voi uskoa, että havoittuvaa, jo haavoitettua ihmistä voidaan käyttää julmalla tavalla hyväksi. Mitä se toinen miettii, minkä oikeutuksen hän itselleen ja teolleen antaa. Kuka tietää.

Nyt Aza on perheineen päässyt Ugan-daan turvaan. Tai ei sittenkään. Pakolaisia ei katsota hyvällä. Heitä syytetään ruoan hinnan ja vuokrien noususta. Azan oven

Visio-opintokeskus tukee Tukiverkon vertaisryhmätoimintaa vuoden 2013 aikana noin 8000 eurolla.

Vuonna 2012 Vision tuki oli 3300 euroa. Opintokeskusta ylläpitää Vihreä Sivistysliitto ry.

Suomen Pakolaisapu kiittää Visiota tuesta!Lasten vuoksi Aza jaksaa pyrkiä eteenpäin.

22 Pakolainen #2 / 2013

Jokaisellaon paikkansayhteispelissä.RAY:n jäRjestämä ketju pelAAjAstA AvunsAAjAAn on jo 75-vuotiAs. tämä Yhteispeli toimii, kun jokAinen on omAllA pAikAllAAn. tänä vuonnA RAY tukee suomen pAkolAisApu RY:n täRkeää toimintAA 1 095 000 euRollA.

» kAmpAnjAt.RAY.fi/Yhteispeli

sodan mielipuolisuus

Hassan BlasimVapaudenaukion mielipuoliJohnny Kniga2012

Saeed Warsame, Esa SalminenMohammed, suomalainenJohnny Kniga2012

teksti heidi höök

inun teesini on, että kirjoittami-nen ei saa lamaantua niistä latteis-ta tunteista joiden lemu huokuu

ihmisjoukkojen padoista, ihmisistä jotka muistuttavat toisiaan kuin vessanpytyt, mutta Alin tarina ujui vereeni ja onnistui monena yönä lypsämään minusta kyyne-liä.»

Hassan Blasimin novellit nauravat yk-sipuoliselle ja pinnalliselle kuvalle Irakis-ta. Ne tarttuvat Irakin lähihistorian sotiin, Saddam Husseinin diktatuuriin ja terroris-miin sekä pakoon lähteneiden elämään vä-lähdyksenomaisesti lyhyiden henkilöko-kemusten kautta. Satiirinen ote käsittelee väkivallan kyllästämää elämää läiskäyt-täen sen kylmästi vasten kasvoja, muttei kuitenkaan herätä lukijassa ahdistunei-ta maailmantuskan tunteita – ehkä juu-ri epäuskottavan järkyttävyytensä takia.

Siksi novellit tuntuvat raikkailta elämän-kertamaisten kohtalontarinoiden keskellä.

Ne ovat koruttomia, suorasukaisia ku-vauksia subjektiivisista kokemuksista, jotka jekuttavat lukijaansa. Makaaberi tyylittely tuottaa julmia ihmiskohtaloita, ja silti niitä lukee kiero hymynkare huu-lillaan. Novellien maailma on absurdi – vai sittenkin tosi?

Irakilaissyntyinen Blasim on kirjaili-ja, elokuvakäsikirjoittaja ja -ohjaaja. Hän joutui vaikeuksiin kotimaassaan Irakissa elokuviensa takia, ja pakeni monen maan kautta muuttaen lopulta Suomeen 2004. Maahanmuuttajataustaisen kirjailijan käännös arabiasta suomeksi on tervetul-lutta suomenkielisen kirjallisuuden jou-kossa. Kirja Vapaudenaukion mielipuo-li oli ehdolla Independent -lehden Foreign Fiction Prize -listalla 2010.

novellien maailma on aBsurdi – vai siTTenkin Tosi?

oli sYY lähTöön mikä Tahansa, Turvapaikkaprosessi on

äärimmäisen raskas.

ohammed, suomalainen kertoo kol-men somalialaisen, Suomesta turva-paikkaa hakevan tarinan. Yksi on läh-

tenyt Mogadishusta siinä vaiheessa, kun hänen miehensä oli tapettu. Toinen pa-kenee maaseudun köyhyyttä. Kirjan pää-henkilö on Keniassa kasvanut Mohammed, jonka taloudellisesti hyvin toimeen tuleva perhe lähettää Suomeen siltä varalta, että Keniassa syrjittyjen somalialaisten olot muuttuvat entistä tukalammiksi.

Oli syy lähtöön mikä tahansa, turva-paikkaprosessi on äärimmäisen raskas. Kirja avaa ansiokkaasti pakolaisten elä-män todellisuutta kuten pakolaisleirien epäinhimillisiä oloja, jatkuvan odottami-

sen piinallisuutta, länsimaisen kulttuurin aiheuttamaa hämmennystä ja uskonnon radikalisoitumista uudessa maassa.

Tarinat imaisevat mukaansa ja teks-ti soljuu eteenpäin. On rohkea veto valita pääosaan henkilö, jolla on kolmesta haki-jasta vähiten legitiimi syy turvapaikkaan. Ehkä kirjan tarkoituksena on osoittaa, että turvapaikkaprosessissa heikoimmilla ovat vähiten koulututut ja heikoimmassa ja-massa olevat. Perheenyhdistämisessä huo-noiten käy hakijoista köyhimmälle, jonka kouluttamaton äiti ei ole osannut valmis-tautua haastatteluun, eikä tiedä tyttärensä todellista syntymäaikaa vaan laskee vuo-sia sateiden mukaan.

suomalainen ruleTTiteksti anna-reetta korhonen

www.pakolaisapu.fi/kriisikerays

Maaliskuussa Mae Surinin pakolaisleirillä Thaimaassa levisi tuhoisa tulipalo, joka vei kodin yli 2000 leirin asukkaalta. Pakolaiset menettivät tulipalossa kaiken: majansa, viljelmänsä, omaisuutensa ja osa myös perheenjäsenensä. Leirillä tarvitaan nyt kipeästi apua. Ihmiset tarvitsevat katon päänsä päälle ennen kuin sadekausi ja tulvat valtaavat alueen. Siksi jälleenrakennuksella on äärimmäinen kiire.

Lahjoituksella annat toivoa pakolaisille, jotka menettivät kaiken uudelleen.

Tee lahjoitus viitteellä 64574 97448 tilille FI71 8000 1300 2236 67

TARVITAAN NYTAPUASI

pakolainen-lehti 2/2013

Documents