pakolainen-lehti 1/2013

Hin

ta 5.

50 €

. Ju

lkai

sija

Suo

men

Pak

olai

sapu

ry.

PAKOLAINEN#1 / 2013 Vuoden pakolaisnainen 2013 Mi Mi Po Hti / Paperittomien terveydenhuolto

2 3Pakolainen #1 / 2013 Pakolainen #1 / 2013

ähän asti Suomessa äärioikeiston tekemät väkival-lanteot on pantu yksittäistapausten piikkiin. Halu-taanko Suomesta yhteiskunta, jossa ei voi esittää mie-lipiteitään vapaasti tai olla erilaisen näköinen? Maa,

jossa ääriryhmät uhkaavat niitä henkilöitä, jotka tuovat päivänvaloon kiusallisia faktoja ja toimintatapoja?

Poliitikot ja sanomalehdet ovat tuominneet Jyväskyläs-sä Äärioikeisto Suomeen -kirjan keskustelutilaisuuteen kohdistuneen hyökkäyksen. Mutta alussa kuultiin toisen-laisiakin kantoja. Tekoa vähäteltiin hieman samalla ta-paa, kuin kouluampujia ja ostoskeskuksien räjäyttelijöi-tä pidettiin yksittäistapauksina. Kun ampumistapauksia alkoi tulla lisää, huomattiin että yhteiskunnan täytyy jol-lain tavoin suojautua tällaista toimintaa vastaan. Valvon-taa verkossa ja kouluissa on lisätty, aselakien tiukennuk-sista väännetään vielä kättä. Suomessa on herätty siihen, että ääriajatuksiin ajautuneet ihmiset ovat uhka. Vai on-ko kaikilta osin?

Miksi tiedustelupalvelu, jonka pitäisi resurssiensa puo-lesta olla parhaiten perillä sisäisistä ja ulkoisista uhista ei tunnista niitä?

Tammikuun alkupuolella MTV3:n 45minuuttia haas-tatteli Supon ylitarkastaja Tuomas Portaankorvaa ääri-oikeiston uhasta Suomessa. Portaankorva vakuutti, että toiminta on Suomessa maltillista. Äärioikeiston tekemä puukkoisku tapahtui vain kolme viikkoa ohjelman jäl-keen. Hyökkäys oli selvästi suunniteltu: yhdellä hyökkää-jistä oli luotiliivit ja hitsauslasit. Tilaisuuteen hyökänneet olivat julistautuneet patriooteiksi eli kuuluvaksi Suomen Vastarintaliikkeeseen.

Liike on ottanut mallia Ruotsissa toimivasta vastaa-vanlaisesta liikkeestä. Samassa 45minuuttia -ohjelmassa haastateltiin myös Ruotsin Säkerhetspolisen pääanalyy-tikko Ahn-Za Hagströmia, joka pitää Ruotsin Vastarin-taliikettä vakavana turvallisuusuhkana, sillä hierarkinen kansallisosialistinen liike puhuu vallankumouksesta ja aseellisesta taistelusta. Säpo teki perusteellisen selvityk-sen äärioikeistosta. Ruotsissa liikkeen jäseniä oli tuomit-tu viimeisen 10 vuoden aikana yli 6500 rikoksesta, jopa kuolemaan johtaneista väkivaltarikoksista. Vaikka tapa-ukset näyttäisivät yksittäisiltä, ne eivät sitä ole, jos niihin

syyllistyneet kuuluvat militanttiin kansallissosialistiseen liikkeeseen.

Supon mielestä Suomessa ei ole syytä huoleen, vaikka Suomen vastarintaliike on lisännyt yhteistyötä Ruotsin vastaavan kanssa. »Väkivallanteko ei näytä kuuluvan sen liikkeen toimintaan, sen liikkeen kautta», sanoo Portaan-korva. Säpo sen sijaan pitää väkivaltaa osana vastarinta-liikkeen ideologiaa. Liikkeen toimintatavoille on tyypillis-tä, että rikoksia tehdään harvoin organisaation nimissä. Pääanalyytikko Hagström linjaa selkeästi: »Koko yhteis-kunnan, ei vain poliisin, pitää levittää tietoa ja kertoa, minkä puolesta nämä organisaatiot toimivat ja millaiseen rikollisuuteen ne osallistuvat.»

Jos ideologiana on dialogin sijaan väkivalta, sitä ei voi hyväksyä miltään poliittiselta järjestöltä. Ei vasemmis-tolta, oikeistolta, ei äärivihreiltä tai äärikeskustalta. Se on yksiselitteisesti tuomittava ja järjestön toiminta on estet-tävä.

Ihmisiä ei saa puukottaa eikä ketään saa vainota uskon-non, ihonvärin tai poliittisen mielipiteen vuoksi. Hyssyt-telen ja vähättelyn on aika loppua. Meidän on aika myön-tää, että suomalaisessa yhteiskunnassa on, vaikkakin kooltaan pieni, väkivaltaan valmis äärioikeistolainen lii-ke.

PÄÄKIRJOITUS

UHKA ON SISÄLLÄ

IHMISIÄ EI SAA PUUKOTTAA EIKÄ KETÄÄN SAA VAINOTA USKONNON, IHONVÄRIN TAI POLIITTISEN MIELIPITEEN VUOKSI. HYSSYTTELEN JA VÄHÄTTELYN ON AIKA LOPPUA.

081118

VUODEN PAKOLAISNAINEN

POISSA SILMISTÄ

TUKIVERKKO TOISENA PERHEENÄ

Burmalainen Mi Mi Po Hti on vuoden pakolaisnainen ansioistaan lasten ja nuorten sekä kulttuurin parissa.

Paperittomat siirtolaiset ovat Suomen lainsäädännössä ja terveydenhuollossa näkymättömissä.

Alaikäiset turvapaikanhakijat saavat vertaistukea Pakolaisavun uudessa hankkeessa.

SISÄLLYS

PAKO

LAIN

EN Pakolainen ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Vuosikerran vapaaehtoinen kannatusmaksu on 22 euroa. Lehden saa myös liittymällä jäseneksi, vuosimaksu 25 euroa. julkaisija Suomen Pakolaisapu ry vastaava päätoimittaja Maija Perho päätoimittaja Kaisa Väkiparta toimitus Jenni Hamara, Sara Karlsson, Anna-Reetta Korhonen yhteystiedot Kaikukatu 3, 00530 Helsinki, puh 09 - 6962 640, [email protected] tilaukset [email protected], www.pakolaisapu.fi paino Forssan Kirjapaino Oy, ISSN 0359-6435 ulkoasu Anna Kalso kannen kuva Meeri Koutaniemi kuvassa Vuoden pakolaisnainen 2013 Mi Mi Po Hti. seuraava numero ilmestyy toukokuussa 2013 lahjoitustilinumerot Nordea 215318-22229 I Sampo 800013-223667 I OKO 578007-59875. Pakolainen on Kultti ry:n jäsenlehti. Lehteä on tuettu ulkoministeriön kehitysyhteistyövaroin.

Mee

ri Ko

utan

iem

iRuoka tuo yhteen. Sivu 18.

Burmalainen Mi Mi Po Hti on vuoden 2013 pakolaisnainen. Sivu 8.

Myytit murtuvat, kun viettää aikaa pakolaisen kotona.15 LIBERIA: PAKOLAISUUDEN MYYTIT

Maahanmuuttajat joutuvat rasistisen häirinnän kohteiksi jopa viikottain. 06 RASISMI ON ARKIPÄIVÄÄ

Sierra Leone Refugee All Stars vieraili Helsingissä tammikuussa.

Lukutaitoa aikuisille, järjestöjen vahvistamista, ammattikoulutusta...

22

20PAKOLAISBÄNDI RAUHAN ASIALLA

KEHITYSYHTEISTYÖMME 2012

Anna-Reetta Korhonen

KIMREMITZPakolaisavun toiminnanjohtaja


UGANDASSA PANOSTETAAN OSAAMISEEN

ärjestöhautomo käynnistää kevääl-lä 2013 pääkaupunkiseudulla toimi-ville maahanmuuttajayhdistyksille

valmennusohjelman palvelujen tarjoa-misessa. Koulutus on ajankohtainen, sillä vuonna 2011 uudistettu kotoutu-mislaki korostaa kolmannen sektorin roolia kotouttamisen suunnittelussa ja toteutuksessa. Tämä tarkoittaa, että maahanmuuttajayhdistyksillä on en-tistä paremmat mahdollisuudet tuottaa palveluita kunnille ja muille tilaajille.

Kouvolan kaupunki on pilotoinut

ämänvuotisella Likkojen lenkillä likko-jen juoksua vauhditetaan keräämällä varoja lukutaitopiirien aapiskirjoihin.

Jo yhdellä aapisella voi muuttaa naisen elä-män toisella puolella maailmaa.

Pakolaisavun juoksutiimissä muka-naolo on helppoa: jokainen voi perus-

taa oman keräyssivunsa osoitteessa jelpi.fi/suomen-pakolaisapu ja haastaa työn-antajansa, ystävänsä ja tuttavansa lah-joittamaan kannustusmaksunsa omalle juoksulleen. Yksi kerätty euro vastaa ai-na yhtä aapiskirjaa, joten jo pienelläkin keräyssummalla olet mukana antamassa

tukesi pakolaisnaisille sekä levittämäs-sä lukutaitoa. Mikäli jokainen likka kerää juoksulleen yhden euron, voimme auttaa alkuun noin 17 000 naista kriisien keskel-lä. Ilmoittaudu mukaan hyväntekeväi-syysjuoksijaksi: [email protected].

Maahan-muuttajien yhdistyksille valmennusta palvelun-tuotannosta

Juoksemalla lukutaitoa

Uusia lukutaitokatoksiagandan pakolaisasutusalueelle raken-netaan 20 uutta lukutaitokatosta Suo-men Yliopistokiinteistöjen joululahjoi-

tuksen turvin. Viestintävastaava Anita Rinteen mukaan lahjoituskohteen teema oli nappiosuma.

»Halusimme tukea hanketta, joka tuo toivoa tulevaisuuteen ja auttaa vähempi-osaisia. Olemme yrityksenä tekemisissä koulutuksen ja rakentamisen kanssa, jo-ten lukutaitokatokset olivat meille loistava lahjoituskohde», Rinne kertoo.

Ugandan pakolaisasutusalueella luku-taitokatokset ovat ehdoton edellytys ope-tuksen järjestämiselle sääolojen takia.

»Ugandassa sadekausi on kaksi kertaa vuodessa ja viime aikoina on satanut vie-lä tavallista enemmän. Ilman katoksia ope-tusta ei voida järjestää. Itse rakennuspro-

sessi luo myös yhteishenkeä ryhmäläisis-sä. Yhdessä tekemisen myötä opiskelun alku helpottuu, sillä etenkin naiset saatta-vat aluksi pelätä ryhmän keskellä vastaa-mista», Pakolaisavun ulkomaantoiminnan suunnittelija Outi Perähuhta kertoo.

Pakolaisapu kiittää Yliopistokiinteistö-jen arvokkaasta lahjasta!

akolaisavulla on käynnissä Pakolais-ten aapinen -projekti. Toiminnassam-me mukana olevat opiskelijat ovat ku-

vittaneet kaikki aakkoset a:sta ö:hön Ugandassa, Sierra Leonessa, Liberiassa ja Thaimaassa. Projektilla tuetaan lukutai-tokoulutustyötä maksamalla kuvittajille korvaus heidän tekemästään työstä. Palk-ka ohjataan Pakolaisavun kautta koulutus-työhön, jolloin se hyödyttää koko yhteisöä ja levittää lukutaidon hyvää vaikutusta laajemmalle.

Projektiin voi osallistua ostamalla yhden kirjaimen kuvituksen joko kokonaan tai osuuden kirjaimesta osoitteesta www.pa-rempilahja.fi. Kirjainten omistajat julkais-taan keväällä ilmestyvässä Pakolaisten aa-pisessa kyseisen kirjaimen yhteydessä. Jo-kaisen kirjaimen turvin voimme järjestää yhden kokonaisen lukutaitoryhmän kohde-maissamme.

Osta pakolaisten kuvittama kirjain

Lukutaidon avulla myös toimeentulo paranee.

akolaisapu on aloittamassa Kyangwalin ja Kyakan pakolaisasutusalueilla uudet hankkeet. Koulutus pysyy edelleen toi-

minnan keskiössä, mutta siinä huomioi-daan entistä enemmän pakolaisten elin-olosuhteet ja toimeentulon parantaminen. Lisäksi aloitetaan pakolaisten itse perusta-mien ryhmien vahvistaminen antamalla tarvittaessa koulutusta ja pienimuotoista elinkeinotukea. Tavoitteena on mahdolli-suuksien ja koulutuksen puutteesta johtu-van köyhyyden vähentäminen pakolaisten

osaamista vahvistamalla.Tuki saattaa tarkoittaa esimerkiksi ro-

kotettujen tipujen hankkimista alkupää-omaksi ryhmälle, joka tahtoo parantaa omavaraisuuttaan. Ryhmät saavat itse päättää, mihin tarkoitukseen he käyttä-vät tarjolla olevan tuen. Pakolaisten pe-rustamat ryhmät saattavat liittyä vaikka-pa lasten koulunkäyntiin tai etsiä työka-luja rauhaisaan yhteiseloon.

Ugandan pääkaupungissa Kampalassa pakolaisten tärkeäksi kokemat lukutaito-opetus ja englannin kurssit jatkuvat. Pa-kolaisten omia järjestöjä koulutetaan ja tuetaan itsenäisessä varainhankinnassa. Kampalaan on saapunut myös paljon yk-sinäisiä pakolaisnuoria. Pakolaisapu jär-jestää kovia kokeneille naisille ja tytöille psykososiaalista tukea. Myös nuorisoryh-mien vetäjiä koulutetaan.

Kampalassa vuokrien nousu on vai-keuttanut pakolaisten omien järjestöjen toimintaa. Pakolaisapu vuokraa kiinteis-tön koulutuskeskuksen perustamista var-ten. Keskuksessa järjestetään koulutuksia ja tarjolla on tietoa muun muassa paluu-muutosta, peruspalveluista ja siitä, miten löytää lakiapua. Pakolaisten käytössä on myös muutama tietokone ja internet, joi-den avulla he voivat pitää yhteyttä muu-alle päätyneisiin sukulaisiinsa.

»HALUSIMME TUKEA HANKETTA, JOKA TUO TOIVOA TULEVAISUUTEEN JA AUTTAA VÄHEMPIOSAISIA»

KOULUTUS PYSYY EDELLEEN TOIMINNAN KESKIÖSSÄ, MUTTA SIINÄ HUOMIOIDAAN ENTISTÄ

ENEMMÄN PAKOLAISTEN ELINOLOSUHTEET JA

TOIMEENTULON PARANTAMINEN.

järjestöjen ja kaupungin yhteistyötä. Vuonna 2010 alkaneessa hankkeessa taide- ja kotiseutuyhdistyksiä valmen-nettiin kehittämään kuntaa hyödyttä-viä palvelutuotteita.

Järjestöhautomon valmennusohjel-malla on sama tavoite kuin Kouvolassa. Tarkoituksena on innostaa yhdistykset tuottamaan ja markkinoimaan erilai-sia palveluita, sillä niillä on laajaa osaa-mista, jolle monissa kunnissa on kysyn-tää. Järjestöhautomon koulutuksessa käsitellään palveluideaa, tuotteistamis-ta, markkinointia, hinnoittelua ja bud-jetointia. Yhdistykset tutustuvat myös verotuksen, kirjanpidon ja kilpailutta-misen saloihin.

Kais

a Vä

kipa

rta

MAAHANMUUTTAJAYHDISTYKSILLÄ ON ENTISTÄ PAREMMAT MAHDOLLISUUDET TUOTTAA PALVELUITA KUNNILLE.


RASISMI ON ARKIPÄIVÄÄ KUULUMISIA LIBERIAN RAJALTA

teksti sara karlsson

teksti jenni hamara kuva markku vesikko

omalialaistaustainen Moniheli-verkos-ton puheenjohtaja Abdirahim Hussein on kokenut rasistista häirintää useas-

ti. Kerran pienen lapsensa kanssa kadulla kulkiessaan 30–40-vuotiaat miehet huusi-vat herjauksia ja näyttivät uhkaavia merk-kejä. Hussein ihmettelee, kuinka viisivuo-tiaalle lapselle tulisi selittää, mistä on kyse. »Rikosilmoitusta en ole koskaan tehnyt, sillä aika ei yksinkertaisesti riitä, kun tapa-uksia sattuu joka viikko», Hussein kertoo.

Virosta Suomeen muuttanut Monika-naiset liiton voimavarakeskuksen johtaja Natalie Gerbert ei ole kokenut fyysistä vä-kivaltaa, mutta ikäviä kommentteja ja vino-ja katseita hän on joutunut sietämään. Ger-bertin mielestä ikävät kommentit eivät ole ainakaan vähentyneet, ja myös hänen lap-sensa on niitä kokenut. »On onni, että kaik-

ki maahanmuuttajat eivät kielellisistä syis-tä edes ymmärrä herjauksia, jotka aiheutta-vat mielipahaa ja harmia.»

Somaliasta lähtöisin oleva Pakolaisavun Kurvi-projektin ohjaaja Kadar Gelle ker-too, että nimittely ja huutelu julkisissa pai-koissa ovat lisääntyneet viime aikoina. Omalle kohdalle ei väkivaltaa ole sattunut, mutta läheisten kimppuun on käyty. Gel-le oli mukana todistamassa, kun suomalai-nen nainen hyökkäsi maahanmuuttajaäi-din kimppuun ja yritti vielä käydä tämän lapsenkin päälle.

Gellen mukaan moni häirintää koke-nut on tehnyt rikosilmoituksen, mut-ta usein tapaus jää ilmoittamatta. Uhrit ovat turhautuneita siihen, ettei tekijöitä saada kiinni. Lisäksi poliisin suhtautumi-nen mietityttää Gelleä. »Väkivaltarikok-

akolaisavun toiminnanjohtaja Kim Re-mitz vieraili tammikuussa Liberian ja Norsunluurannikon rajakylissä ja pa-

kolaisleireillä Nimban maakunnassa. Mil-tä norsunluurannikkolaisten pakolaisten tilanne näyttää nyt?

»Osa pakolaisista on palannut kotimaa-hansa, mutta rajamaakunnista hakee tur-vaa vielä 70 000 pakolaista. Osa asuu lei-reillä, osa liberialaiskylissä. YK:n pa-kolaisjärjestö UNHCR on nyt lakannut

avustamasta kylissä eläviä pakolaisia, minkä seurauksena suurin osa on kirjau-tunut leireihin. Käytännössä monet kui-tenkin elävät edelleen kylissä ja käyvät vain hakemassa avustukset.»

Entä miten paikallisten ja pakolaisten yhteiselo on sujunut?

»Käsittääkseni yhteiselo on sujunut rauhaisasti, sillä muutama vuosi sitten li-berialaiset olivat itse paossa toisella puo-len rajaa. Rajan kummallakin puolen elää

Umayya Abu-Hanna nosti alkuvuodesta rasismin jälleen julkiseen keskusteluun. Pakolainen-lehti soitti viidelle maahanmuuttajalle ja kysyi heidän kokemuksiaan. Haastattelujen perusteella maahanmuuttajat joutuvat rasistisen häirinnän kohteeksi usein. Keväällä 2011 Norsunluurannikolta pakeni Liberian puolelle

edellissyksyn presidentinvaaleista leimahtaneen lyhyen sisällissodan seurauksena lähes 160 000 ihmistä. Osa ei uskalla palata kotiin vieläkään.

sen sattuessa ei aina edes tutkita rasistisen viharikoksen mahdollisuutta. Myös julki-suudessa viharikoksista tulisi keskustella enemmän», Gelle uskoo.

Somalialaistaustainen toimittaja Wali Hashi on omakohtaisesti kokenut rasistis-ta häirintää: tappouhkauskirjeitä, häirit-seviä soittoja ja nettikirjoittelua. Häirin-nän kohteeksi hän joutui erityisesti toi-miessaan Turku-TV:llä Jambo-ohjelman juontajana. Ohjelmassa puitiin erilaisuutta ja kulttuurien yhteentörmäystä. Sekä kan-tasuomalaiset että maahanmuuttajat osal-listuivat häirintään.

»Maahanmuutto on aiheena arka. Jos vähänkään ruvetaan käsittelemään aihet-ta, herättää se reaktioita puolin ja toisin», Hashi kertoo. Hän teki häirinnästä rikos-ilmoituksen. Tapaus ei johtanut tuomioon, sillä tekijän henkilöllisyyttä oli vaikea sel-vittää.

Monika-naiset liiton tukiasumistoimin-nan koordinaattori Nadja Anttonen muut-ti Valko-Venäjältä Suomeen neljätoista vuotta sitten. Hän muistaa tyttärensä jou-tuneen kymmenvuotiaana nuoren miehen uhkailemaksi kotimatkallaan. Tytär saapui kotiin peloissaan. Tapauksesta ei tehty ri-kosilmoitusta, koska maassa vasta vähän aikaa asuneena Anttonen ei tiennyt tuol-loin, että ilmoituksen tekeminen olisi ollut edes mahdollista.

»Monet maahanmuuttajat tottuvat sii-hen, että syrjintää tapahtuu usein. Ei tie-detä, että rasistiset teot voivat olla rikos Suomessa. Tiedon lisääminen voi kannus-taa maahanmuuttajia tekemään rikosil-moituksen uhkaavista tilanteista», Antto-nen toteaa.

Abu-Hannan aloittama rasismikeskus-telu herättää pohtimaan maahanmuutta-jiin kohdistuvien rasististen ja uhkaavien tilanteiden todellista määrää. Suurin osa tapauksista jää ilmoittamatta poliisille, sil-lä maahanmuuttajille rasistinen häirintä on arkipäivää.

Lue kirja-arvostelu Umayya Abu-Hannan Multikultista sivulta 21.

samaan heimoon kuuluvia, samantapai-sia kieliä puhuvia köyhiä ihmisiä. Toisaal-ta pakolaiset eivät ole yhtenäinen joukko vaan osa on paennut väkivaltaisuuksia si-sällissodan alussa ja osa on tullut jo vuon-na 2003. UNHCR ei myöskään ole tutkinut tulijoiden taustoja, ja osa onkin Norsun-luurannikon entisen presidentin Gbagbon armeijan sotilaita. Vanhat komentoketjut ovat siis edelleen olemassa leireillä.»

Keväällä 2011 Norsunluurannikon kon-fliktin kärjistyessä raja-alueiden väkimää-rä kolminkertaistui kuormittaen kyläyh-teisöjä ja luontoa. Pakolaisapu reagoi tilan-teeseen kouluttamalla alueen pakolaisia ja paikallisia rakentamaan puuta säästäviä ja keittoturvallisia ekoliesiä. Mitä ekoliesille kuuluu nyt?

»Osa pakolaisista on jatkanut ekoliesi-en tekemistä yrittäjinä. Liesiä rakennettiin syrjäisellä alueella, joka on vaikeakulkui-sen matkan takana. Sadekautena tiet ovat usein poikki. Liedet koettiin tarpeellisiksi, kun pakolaisten ja paikallisten oli jaettava niukat resurssit stressaavassa tilanteessa.»

Yleisen näkemyksen mukaan ne pako-

laiset, jotka eivät ole vielä palanneet Nor-sunluurannikolle, jäänevät Liberiaan pi-demmäksi aikaa. Millaiset ovat heidän tu-levaisuudennäkymänsä?

»Se onkin hämärän peitossa. Suurin osa elää avustuksien varassa, sillä Liberian ra-jalla on vähän tilaa viljellä. Paikalliset ei-vät helpolla vuokraa maitaan pakolaisten käyttöön. Monet kuitenkin työskentelevät liberialaisten pelloilla – paikallisia huo-nommalla palkalla.»

»OSA PAKOLAISISTA ON PALANNUT KOTIMAAHANSA, MUTTA RAJAMAAKUNNISTA HAKEE TURVAA VIELÄ 70 000 PAKOLAISTA.»

Pakolaisleirin läheisyys vaikuttaa Gbahn yhteisöön Nimban maakunnassa.

8 9Pakolainen #1 / 2013

yanmarin, entisen Burman pää-kaupungissa Rangoonissa oli suu-ria opiskelijamielenosoituksia soti-lashallintoa vastaan vuonna 1988.

Noin 3000 mielenosoittajaa kuoli, ja ar-meijan joukot tekivät uuden vallankaap-pauksen. Mielenosoituksiin osallistunut Mi Mi Po Htin mies joutui pakenemaan monien muiden tavoin.

»En kuullut kuuteen vuoteen miehestä-ni mitään. En tiennyt, onko hän elossa vai kuollut», Hti kertoo. Pariskunnan esikoi-nen oli isän paetessa kolmen kuukauden ikäinen. Äiti ja poika asuivat kuusi vuotta

VUOSIEN JÄLKEEN OMAAN KOTIIN Lastentarhanhoitaja Mi Mi Po Hti on vuoden pakolaisnainen 2013. Hän on saapunut Suomeen Burman metsissä piileskelyn ja thaimaalaisen pakolaisleirin kautta kolmetoista vuotta sitten.

pienessä kaupungissa Rangoonin lähellä ja vain odottivat. Poika kasvoi ja alkoi kysel-lä isästään, eikä äidillä ollut muuta näyt-tää kuin valokuva. »Olin surullinen, mut-ta lapsen edessä minun oli oltava vahva.»

»Rukoilin joka päivä mieheni puolesta, ja lopulta sain ystävän kautta tiedon, et-tä hän on Thaimaan ja Burman rajalla. Ta-pasimme vihdoin niin monen vuoden jäl-keen», Hti kertoo. Valokuvan perusteel-la poika muisti isänsä ulkonäöltä ja osasi juosta miesjoukossa isänsä syliin. Alkoi koko perheen maansisäinen pakolaisuus.

Luonnon armoilla metsässä

Viiden vuoden ajan perhe piileskeli met-sässä raja-alueella noin kahdensadan muun pakolaisen kanssa. Välillä ryhmä hajaantui ja tuli taas yhteen. Historian opettaja toteutti kutsumustaan myös ää-rimmäisissä oloissa. Mukana metsäleireil-lä oli kymmeniä lapsia, joita Hti opetti.

»Metsässä oli pelottavaa. Oli pimeää, ja kuuntelimme bambumajastamme yön ää-niä, villieläimiä ja rasahduksia. Elefantti-lauman kuuleminen pelotti, tulevatko ne lähemmäs?» muistelee Mi Mi Po Hti.

Villieläinten lisäksi hallituksen joukot uhkasivat perhettä. Perhe joutui vaihta-maan viiden vuoden metsässä asumisen aikana paikkaa ainakin viisi kertaa.

»Vaihtaessamme paikkaa kävelimme päivän, välillä kaksi. Uudessa leirissä oli rakennettava bambukoti uudestaan. Bam-bujen käsittely sattui, kädet olivat haavoil-la», kertoo Hti. Perhe oli kuitenkin yhdes-sä, ja kasvoi. Kuopus syntyi metsässä.

Thaimaan kautta Kuopioon turvaan

Viiden vuoden metsäelämä oli rankkaa koko perheelle. Ruokaa oli vähän. Avus-tusjärjestön kautta he saivat vähän riisiä. Perhe keräsi bambua ja paistoi sitä. Isä ja poika saattoivat olla koko päivän kalassa saaliitta. Joskus ryhmä sai ammuttua vil-lisian.

Pojat sairastelivat paljon, ja perhe päät-ti hakea turvaa rajan toiselta puolen. Thai-maassa mies pidätettiin papereiden puut-

teksti kaisa väkiparta kuvat meeri koutaniemi

teesta, ja muu perhe pääsi pakolaisleirille turvaan. Lopulta myös mies päästettiin lei-rille, ja perhe haki YK:n kiintiöpakolaisoh-jelman kautta Suomeen.

»Oli surullista lähteä pakolaiseksi niin kauas, emme me minnekään halunneet lähteä. Elämänmuutos tulisi olemaan val-tava», Hti kertoo. »Emme tienneet Suo-mesta mitään. Meille näytettiin esitteitä muutamista maista. Yhdysvaltojen esit-teessä houkuteltiin töihin. Suomen esit-teessä luki home sweet home. Se jäi mie-leemme. Siksi valitsimme Suomen.»

Suomen virkamiesten haastattelujen jäl-keen perhe tuli valituksi Suomen vuosit-taiseen pakolaiskiintiöön ja saapui vuoden leirillä oleskelun jälkeen Kuopioon joulu-kuussa 2000. Ensimmäiset burmalaisryh-mät oli otettu Suomeen samana vuonna.

Kuopiossa oli kolmekymmentä astet-ta pakkasta, pimeää ja kylmää. »Meille ei kukaan ollut kertonut kylmyydestä, em-me olleet koskaan kokeneet sellaista», Hti muistelee. Ensijärkytys oli suuri, mutta se helpotti, kun Kuopiossa oli kaikki valmiik-si järjestetty. Vuosien vaikeuksien jälkeen perheellä oli vihdoin oma koti.

»Meidät vietiin omaan asuntoomme, jossa oli huonekalut valmiina ja jääkaa-pissa ruokaa. Seuraavana päivänä saim-me lämpimiä vaatteita. Olin huojentunut, olimme turvassa uudessa kodissamme», Hti kertoo ensihetkistään.

»OLI SURULLISTA LÄHTEÄ PAKOLAISEKSI NIIN KAUAS, EMME ME MINNEKÄÄN HALUNNEET LÄHTEÄ. ELÄMÄNMUUTOS TULISI OLEMAAN VAL TAVA»

10 Pakolainen #1 / 2013 11Pakolainen #1 / 2013

uomessa koiriakin kohdellaan paremmin kuin tiet-tyjä ihmisryhmiä», toteaa Diakonissalaitoksen pal-velualueen johtaja ja päihdelääkäri Pekka Tuomola.

Tuomola heräsi miettimään paperittomien terveyden-huollon tilannetta Suomessa, kun Lääkärilehdessä ilmes-tyi juttu Ruotsin vastaavasta tilanteesta. Pian oli työryh-mä koossa ja suunnitelmat paperittomien klinikasta aluil-laan. Vapaaehtoisvoimin toimiva Global Clinic avattiin huhtikuussa 2011.

Puolessatoista vuodessa klinikalla on ollut yli 250 poti-lasta, ja potilaskäyntejä paljon enemmän. Global Clinic on auki kerran viikossa pari tuntia kerrallaan. Paikka on asi-akkaiden turvaksi salainen.

»Toiminnassa ei ole ollut ongelmia. Helsingin polii-si suhtautui asiaan hyvin humaanilla tavalla», Tuomola kertoo.

»Selvä ihmisoikeusloukkaus»

Marraskuisena iltana klinikan avatessa odotushuoneessa jo-nottaa vuoroaan jo kuusi asiakasta. Paikalla on Tuomolan li-säksi kaksi vapaaehtoista lääkäriä, kolme hoitajaa ja tulkki.

Lääkäri Ville Holmberg kertoo suurimman osan asiak-kaista olevan Bulgarian ja Romanian romaneita. »He toi-mivat ryhmänä. Muut ovat usein yksittäisiä asiakkaita, ei-kä heillä ehkä ole sellaista verkostoa että löytäisivät tänne.»

POISSA SILMISTÄ, POISSA LAINSÄÄDÄNNÖSTÄPerustuslaki ja kansainväliset sopimukset velvoittavat hoitamaan kaikille terveyspalvelut tasapuolisesti. Paperittomille siirtolaisille terveydenhuolto on käytännössä kuitenkin saavuttamattomissa.

teksti & kuvat mari vaara

Asiakkaiden tavoittamisen lisäksi ongelmana on klini-kan pelkistetyt puitteet: esimerkiksi laboratoriokokeisiin ei ole mahdollisuutta. Holmberg kertoo potilailla olevan usein puolikiireellisiä tai pitkäaikaisvaivoja. Yleisimpiä ongelmia ovat selkäkipu, vatsakipu, nivelongelmat, pit-kittynyt yskä, diabetes tai hammasongelmat. Myös ras-kauteen liittyviä vaivoja on paljon.

»On selvä ihmisoikeusloukkaus, ettei julkisella puolella tarjota raskauden seurantaa. Se tuntuu järjettömältä. Esi-merkiksi hiv-testit eivät paljon maksa, mutta hiv-positii-visena syntyneestä lapsesta seuraa yhteiskunnalle paljon suurempi lasku», Holmberg kertoo.

Ville Holmberg haluaa kuitenkin nostaa esiin positiivi-siakin asioita. »Kaikki potilaat ovat tervetulleita. Täällä on todella hyvä ilmapiiri, ja yhdessä yritämme keksiä po-tilaiden vaivoihin jonkun ratkaisun. On mukavaa toimia paikassa, jossa henkilökunta suhtautuu kaikkiin potilai-siin positiivisesti.»

Vapaaehtoisvoimin toimiva klinikka on kuitenkin vain hätäratkaisu kasvavaan ongelmaan. Tarvitaan muutoksia lainsäädäntöön.

Lainsäädäntö ei tunne paperittomia

Pakolaisneuvonnan Paperittomat-hankkeen lakimies Ka-roliina Heikinheimo selventää paperittomien terveyden-

KUVASSA

Global Clinic on vapaaeh-toisvoimin toimiva pa-perittomille suunnattu klinikka Helsingissä.

Apua uusille tulijoille

Ilmastoon on edelleen vaikea tottua, ja Mi Mi Po Hti neuvoo uusia burmalaistulokkai-ta kylmyyteen varautumisessa. Hän antaa neuvoja myös talousasioissa, auttaa työn tai opiskelupaikan etsinnässä ja kannustaa ihmisiä yrittämään elämässä eteenpäin. »Valittaminen ei auta, on mentävä sinnik-käästi haasteiden yli», Hti uskoo.

Rahattomina tulevat uudet pakolaiset hän vie kirpputoreille. »Ihmiset tarvitse- kirpputoreille. »Ihmiset tarvitse-vat uusia vaatteita ja tavaroita, mutteivät aina ymmärrä, ettei heillä heti Suomeen tultuaan ole varaa ostaa merkkituotteita», Hti kertoo.

Rasismi on lisääntynyt

Kolme miestä lähestyi Mi Mi Po Htita bus-sipysäkillä viime vuonna. He olivat kiin-nittäneet huomionsa pitkään mustaan tukkaan. »Oletko ulkomaalainen? Oletko töissä?» miehet kysyivät. Hti kertoi työs-kentelevänsä päiväkodissa ja olevansa pa-kolainen. Miehet käskivät hänen palata ta-kaisin sinne, mistä oli tullut.

»Minne minä voisin muka mennä? Mie-heni ei edelleenkään saa palata Burmaan, ja muissa maissa olisimme niin ikään pa-

KUKA?

Mi Mi Po Hti, 50 vuotta, syntynyt Burmassa

Perheessä mies ja kaksi poikaa

Saapunut Suomeen pakolaisena vuonna 2000

Historian opettaja Yangoonin yliopistostaSuomessa valmistunut lähihoitajaksi

Työskentelee lastentarhanhoitajana Helsingissä

Aktiivi ja perustaja burmalaisyhdistyksessä The Multi-Ethnic Burmese Society of Finlandissa

Vuoden pakolaisnainen 2013

kolaisia», Hti miettii. Hän oli käskenyt miesten mennä keskustelemaan asiasta eduskuntaan, jossa päätökset pakolaisten vastaanottamisesta tehdään. Miehet oli-vat vaienneet ja lähteneet. Rasismin koh-taaminen ei ollut ensimmäinen: kolmisen vuotta aiemmin häntä oli syytetty kadul-la suomalaisten työpaikkojen viemisestä.

Työssään päiväkotihoitajana Hti kokee myös olevansa erilainen. Pienet lapset ih-mettelevät ensin hänen ihonväriään ja mus-taa tukkaa, ja saattavat aluksi pelätä. Usein viikon sisään heistä on jo tullut ystäviä, kos-ka Hti kohtelee lapsia kuin omiaan – antoi-pa yksi lapsista nukelleen nimen Mi Mi Po.

»Olen kertonut perheelleni kohtaamas-tani rasismista. Poikien on hyvä varau-tua siihen ja muistaa, että olemme saaneet Suomessa oikeuksia, mutta meillä on myös velvollisuuksia. Meidän on tärkeää mak-saa veroja ja osallistua näin yhteiskunnan rakentamiseen», Hti kertoo. Perheen elä-mää kuvaa hänen mielestään parhaiten sa-na yrittää. Heti Suomeen tultuaan Htin pa-riskunta hakeutui suomen kurssille, ja kie-litaidon riitettyä töihin. Mies työskentelee postin jakelukeskuksessa.

Mi Mi Po Htin pojat ovat nyt 24- ja 16-vuotiaat. Vanhempi poika työskente-lee painotalossa, nuorempi käy lukion en-

simmäistä luokkaa. Pojat puhuvat sujuvaa burmaa, toisin kuin monet muut Suomessa asuvat burmalaisnuoret. Hti perusti mie-hensä kanssa Suomen burmalaisen yhdis-tyksen, jonka yhtenä toimintamuotona on tarjota kulttuurin ja kielen opetusta bur-malaisille lapsille.

»Olemme huomanneet, että kulttuu-rimme alkaa kadota seuraavassa polvessa. Lapset eivät kunnioita vanhempiaan enää samalla tavalla, koska osaavat paremmin suomea ja siksi pärjäävät täällä joissain ti-lanteissa paremmin», Hti kertoo kielen-opetuksen taustoista. Hän toimii ryhmän opettajana, lapsia on noin 20.

Tuntematon tulevaisuus

Burman demokraattinen kehitys on mah-dollistanut Htin paluun Burmaan. Hän kävi maassa ensi kertaa 18 vuoteen tam-mikuussa tapaamassa sukulaisiaan, eri-tyisesti 92-vuotiasta äitiään. Mukana oli-vat myös pojat.

»Olin koko kaksi viikkoa vain äidin kanssa, pidin hänestä huolta ja hoivasin», Hti kertoo.

Konkreettisia paluusuunnitelmia ei ole, sillä tilanne ei vielä ole riittävän vakaa po-liittisesti. »Ehkä eläkkeellä», Hti tuumii.


huoltoa koskevaa lakia.»Suomen lainsäädäntö on tässä suhteessa varsin yksin-

kertainen, koska se on hirveän kapea», hän naurahtaa.Paperittomia ei ole erikseen mainittu Suomen lainsää-

dännössä. Vain oikeus kiireelliseen terveydenhoitoon on lain tasolla tunnustettu, eikä edes lapsille tai raskaana ole-ville naisille ole laajempaa oikeutta.

Kiireellinen terveydenhoito on paperittomalle Suomes-sa maksullista. Itä-Euroopan romaneilla on käytännössä sama tilanne kuin Suomessa paperittomilla. Koska heillä ei ole julkista sairasvakuutusta kotimaassaan, he eivät saa Eurooppalaista sairaanhoitokorttia, eivätkä siten oikeutta julkiseen terveydenhuoltoon Suomessakaan.

Diakonissalaitoksen Anca Enachen mukaan syitä koti-maan sairasvakuutuksen puutteeseen on monia. Yksi syis-tä on byrokratia: Romaniassa julkista sairasvakuutusta ei tarjota kaikille kansalaisille, ja sairasvakuutukseen oikeu-tetuillekin vakuutuksen saaminen on hankalan prosessin takana. Muita syitä ovat romanien syrjäytymiseen johtava heikko taloudellinen ja yhteiskunnallinen tilanne, sekä hei-hin kohdistuva syrjintä terveysviranomaisten osalta.

Sopimuksia ei noudateta

YK:n lapsen oikeuksien sopimus velvoittaa tarjoamaan kaikille lapsille samat terveydenhuollon palvelut. TSS-so-pimuksen eli taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oi-

Hoitoon hakeutuminen pelottaa

Vaikka kiireelliseen hoitoon olisi oikeus, hoitoon hakeu-tuminen ei kuitenkaan ole itsestäänselvyys. Rahan lisäksi esteenä on usein pelko.

»Lähtökohta on se, että lääkäri ei saa ilmoittaa poliisil-le paperittomasta. Lääkärillä on tiukka salassapitovelvol-lisuus, josta saa poiketa vain tiettyihin törkeisiin rikoksiin tai tartuntatauteihin liittyvissä tapauksissa», Karoliina Heikinheimo kertoo.

»Olemme kuitenkin kuulleet että poliisille on ilmoitet-tu paperittomasta, esimerkiksi synnytyksen yhteydessä.»

Mervi Leppäkorpi on törmännyt samaan ongelmaan. Hän on kuullut tapauksista, joissa raskaana oleva nainen kiertää yhteisönsä sohvalta sohvalle koko raskautensa ajan ja päätyy viranomaispelossa kotisynnytykseen. »Ku-ka takaa paperittomalle, ettei ulkomaalaispoliisi vie äitiä ja lasta synnytyssairaalasta säilöönottokeskukseen ja siel-tä eteenpäin lähtömaahan?»

Terveydenhuollon henkilökunta saattaa evätä hoitoon pääsyn, vaikka paperiton uskaltaisikin sitä hakea.

»En ymmärrä terveydenhuollon ammattilaisia, tai hei-tä jotka vastaanottotiskillä istuvat. Miksi on niin tärkeää estää hoitoon pääsy?» pohtii matalan kynnyksen neuvon-taa ulkomaalaisille tarjoavassa Vapaa liikkuvuus -verkos-tossa toimiva Katja Tuominen.

Tuomisen mukaan ongelma on koneistossa, ei ihmis-ten tietoudessa oikeuksistaan. Hänestä koko asetelma on erittäin sekava ja liian usein vain tilanteesta ja henkilös-tä kiinni.

»Kokemukseni mukaan hoitoon pääsy riippuu siitä, kuinka paljon jaksaa tapella vastaanottotiskillä henkilö-kunnan kanssa», Tuominen toteaa.

Myös vaivan kiireellisyys jää henkilökunnan tulkinnan varaan.

»Viimeksi vaadin hoitoa romaniperheen vauvalle, jo-ka oli ollut useita päiviä kuumeessa ja itkuinen. Perhe vei vauvan sairaalaan, mutta sieltä sanottiin, etteivät he hoi-da lasta, koska perheellä ei ole sairasvakuutuskorttia. Lo-pulta vauva sai hoitoa kun itse puhuin puhelimessa sairaa-laan henkilökunnan kanssa.»

Nuoresta miehestä tuli nimetön ja kasvoton

»Saako lääkäri ilmoittaa poliisille?», kysyy nimettömänä pysyttelevä Global Clinicin asiakas.

Krooniseen sairauteensa parempia lääkkeitä hakenut alle kolmekymppinen mies on asunut Suomessa jo viitisen vuotta. Hän pääsi Suomeen pikkupaikkakunnalle opiske-

keuksia koskevan sopimuksen mukaan kaikilla tulisi olla yhtäläiset oikeudet terveydenhuoltoon. Suomi on ratifioi-nut sopimukset, muttei noudata niitä paperittomien osalta.

»Suomen terveydenhuollon erityispiirre on se, että ko-ko asiaa ei oikein haluta tunnustaa. Espanjassa sentään rehellisesti sanotaan, että paperittomia ei haluta hoitaa, mutta Suomessa ollaan vain ottamatta asiaa kunnolla pöy-dälle», miettii sosiologi Mervi Leppäkorpi.

»Kansallisvaltiot ovat kyvyttömiä tunnistamaan henki-lön, joka ei ole kansalainen tai oleskele maassa siihen eri-tyisesti oikeuttavalla luvalla. Ihmisyys itsessään ei ole val-tiolle status.»

Suomen perustuslain mukaan ihmiset ovat yhdenver-taisia lain edessä. Leppäkorven mukaan perustuslaillisis-ta oikeuksista säädetään kuitenkin tarkemmin ja yksityis-kohtaisemmin muussa lainsäädännössä, jolloin lait lak-kaavat koskemasta kaikkia ihmisiä.

Suomi kaukana mallimaista

PICUM, Platform for International Cooperation on Undocu-mented Migrants, seuraa paperittomien terveydenhuollon tilannetta Euroopassa. Tilanne vaihtelee suuresti EU-mai-den välillä.

Hollannissa, Italiassa, Ranskassa ja Portugalissa pape-rittomat saavat sekä kiireetöntä että kiireellistä julkis-ta terveydenhuoltoa. Tilanne on sama myös Sveitsissä. Viidessätoista EU-maassa paperittomat pääsevät kiireel-liseen hoitoon samoin oikeuksin kuin maiden kansalai-set. Tilanne on surkein lopuissa kahdeksassa EU-maassa, joissa pääsy kiireelliseen hoitoon on luokiteltu mahdotto-maksi rajoitusten ja maksujen takia. Suomi kuuluu näiden kahdeksan maan joukkoon.

Lakimuutoksia paperittomien terveydenhuollon suh-teen tapahtui viime vuonna kahdessa EU-maassa. »Tilan-ne on muuttunut Ruotsissa parempaan, ja Espanjassa va-litettavasti päinvastaiseen suuntaan», kertoo PICUMin oi-keudellinen asiantuntija Kadri Soova.

Espanjassa syyskuussa 2012 voimaan tullut laki pois-ti paperittomien oikeuden kiireettömään terveydenhuol-toon. Nyt heillä on oikeus vain kiireelliseen hoitoon. Lap-set ja odottavat äidit kuuluvat kuitenkin edelleen julkisen terveydenhuollon piiriin. Moni Espanjan maakunta on kieltäytynyt tiukentuneiden säädösten noudattamisesta.

Ruotsissa paperittomat saavat samat oikeudet kuin tur-vapaikanhakijat, eli oikeuden maksuttomaan kiireelliseen ja välttämättömään hoitoon. Lapsilla on samat oikeudet kuin Ruotsin kansalaisilla. Raskaana olevat pääsevät neu-volaan ja synnyttämään.

lemaan, mutta joutui muuttamaan toimeentulon perässä Helsinkiin.

»Minulla ei ole vanhempia, jotka voisivat auttaa opinto-jen rahoittamisessa. He kuolivat sodassa kotimaassani.»

Helsingissä mies löysi töitä keittiöstä, mutta erottuaan entisestä vaimostaan hän menetti myös työlupansa. Lu-paa on yritetty uusia jo kolme kertaa, tuloksetta. Nyt nuori mies on ollut reilun vuoden maan alla. Terveyskeskukseen ei enää ole ollut asiaa.

»On vaikeaa löytää töitä ilman papereita, mutta jään tänne tyttöystäväni takia.»

Kustannukset pieniä

Terveydenhuollon kustannukset ovat yksi peruste pape-rittomien hoitamatta jättämiselle. Leppäkorven mukaan perustelu on ristiriitainen.

»Olisi mielenkiintoista samalla logiikalla kysyä, kuinka suuret säästöt tällaisella toiminnalla saadaan aikaan. Ete-nevät sairaudet on hyvä havaita ja hoitaa ajoissa, se tulee yhteiskunnalle halvemmaksi», hän kertoo.

Leppäkorven on vaikea nähdä paperittomien ihmis-ten hoitamatta jättämistä yhteiskunnan edun mukaisena. Kansanterveydellisesti mahdolliset tartuntataudit on jär-kevä tutkia heti. Mitä paperittomille tarjottavat terveys-palvelut sitten maksaisivat?

»Ei ole kysymys hirveän suurista summista. Kustannus-arviot vaihtelevat paljon Lääkäriliiton 160 000 eurosta kol-meen miljoonaan euroon, mikä on suomalaisväestön ter-veyspalvelujen kustannusten perusteella tehty arvio», Hei-kinheimo kertoo.

Heikinheimon mukaan vähintäänkin lasten tulisi saa-da samanlainen oikeus terveydenhuoltoon kuin Suomessa vakituisesti asuvien. Myös kiireellisen hoidon oikeus tuli-si laajentaa oikeudeksi välttämättömään hoitoon. Raskau-denseuranta ja mielenterveyshoito olisivat myös tärkeitä.

»Ruotsissa aiheesta oli keskusteltu jo monta vuotta en-

KUKA ON PAPERITON SIIRTOLAINEN? Paperiton siirtolainen on henkilö, jonka oles-kelu ei ole virallisesti viranomais-ten tiedossa tai sallimaa. Paperiton on voinut jäädä Suomeen kielteisen oleskelulu-papäätöksen saatuaan tai vanhan oles-keluluvan päätyttyä. Joskus on myös niin, että ihminen ei ole koskaan hakenut oleskelulu-paa. Passin tai muun henkilölli-syystodis-tuksen puuttuminen ei vielä tee ihmisestä paperitonta.

Lähde: www.pape-rittomat.fi

KUVASSA

Pakolais-neuvonnan lakimies Karoliina Heikinhei-mo toimii vapaaeh-toisena lakineuvo-jana myös Global Clinicillä.

PAPERITTOMIA EI OLE ERIKSEEN MAINITTU SUOMEN LAINSÄÄDÄNNÖSSÄ. VAIN OIKEUS KIIREELLISEEN TERVEYDENHOITOON ON LAIN TASOLLA TUNNUSTETTU, EIKÄ EDES LAPSILLE TAI RASKAANA OLEVILLE NAISILLE OLE LAAJEMPAA OIKEUTTA.


esäkuussa 2012 Norsunluurannikon kapina nousi maailmanlaajuisesti uutisotsikoihin. Olin juuri saa-punut Liberiaan, ja sattumien kautta muutin Zwed-russa asuvan pakolaisen olohuoneeseen Grand Gede-

hin maakuntaan.Tutustuin tätä kautta lukuisiin pakolaisiin, etenkin

alettuani säännöllisesti vierailla läheisissä pakolaislei- säännöllisesti vierailla läheisissä pakolaislei-vierailla läheisissä pakolaislei-reissä. Uudet naapurini kutsuivat minua alussa valkoisek-si pakolaiseksi, eivätkä vastanneet tervehdyksiini, koska luulivat minun puhuvan vain ranskaa.

Pakolaisuudesta tuli osa omaa arkeani. Elämää rytmitti-vät kuukausittaiset ruoanjaot. Ystäväni saattoivat myydä osan annoksistaan heti pois saadakseen rahaa tarvikkei-siin, mitä ei leirejä hallinnoivilta kansalaisjärjestöiltä saa-tu. Ruoasta vastaavat järjestöt vaihtuivat, eikä parin kuu-kauden aikana jaettu palaakaan saippuaa.

Hiiriä ja varkaita

Viimeistään vierailut pakolaisleireillä saivat minut ym-märtämään, että monet pakolaisiin liittyvät myytit ovat vääriä. Leiri ei takaa turvaa, eivätkä teltat suojaa. Teltois-. Leiri ei takaa turvaa, eivätkä teltat suojaa. Teltois-sa asuvat sitä paitsi vain uudet tulokkaat ja ne, jotka ei-vät aio viipyä. Pidempään Itä-Liberiassa olleet pakolaiset asuvat taloissa, jotka ovat viileämpiä, tilavampia ja ennen kaikkea turvallisempia. Monet talot ovat tosin vain osak-si maa-aineksesta tehtyjä, ja varkaat pääsevät helposti si-sään viiltämällä pressuseinän auki. Yöllä seiniä rapiste-levat hiiret herättävät ääneen tottumattoman jatkuvasti.

Pakolaiset eivät myöskään ole välttämättä aina köyhiä, mutta pakolaisuus saattaa aiheuttaa sitä. Monin paikoin pakolaisilla ei ole ympäröivän maan käyttöoikeutta, mikä pakottaa vähäiseen viljelyyn leirien sisällä. Kaikki kehit-tyneemmästä Norsunluurannikosta köyhempään ja syr-jäiseen Liberiaan paenneet eivät välttämättä edes osaa viljellä maata.

Konflikti itsessään ruokkii köyhyyttä ei vain pakotta-

PAKOLAISUUDEN MYYTTIEN ÄÄRELLÄ

Tutkija Ilmari Käihkö vietti kaksi kuukautta norsunluurannikkolaisen pakolaisen kotona Liberiassa. Pakolaisuuden näkeminen lähietäisyydeltä mullisti ennakkokäsitykset.

teksti & kuva ilmari käihkö

malla ihmiset eroon omaisuudestaan, vaan myös muut-tamalla perhesuhteita sukulaisten kadotessa tai kuol-lessa. On tavallista, että pakolaisiksi päätyneet pitä-vät huolta kaukaistenkin sukulaistensa lapsista, mikä saattaa moninkertaistaa perheen koon. Työttömyys li-sää köyhyyttä, mikä vuorostaan vaikuttaa omaisuusri-kosten määrään. Siitä huolimatta jotkut jättävät oven-sa lukitsematta, koska he pelkäävät enemmän seinien-sä kuin omaisuutensa puolesta.

Pakolaiset ja paikalliset vastakkain

Pakolaisleirit sijaitsevat usein lähellä jo olemassa ole-via yhteisöjä, ja tuhansien uusien asukkaiden saapu-minen alueelle vaikuttaa väistämättä lähiyhteisöjen elämään – hyvässä ja pahassa. Zwedrun lähellä monet norsunluurannikkolaiset hakevat talonrakennusmate-riaalin lähimetsistä. Toiset viljelevät, metsästävät tai polttavat hiiltä. Kun tuhannet uudet ihmiset hyödyn-

KUVASSA

Norsunluu-rannikon itsenäi-syyspäivää juhlistettiin myös Liberi-assa.

nen lakimuutosta. Toivottavasti me voimme ottaa pidem-män askeleen», Heikinheimo pohtii.

Muutosprosessit ovat Heikinheimon mukaan hitaita. Syyskuussa 2012 Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Emma Karin valtuustoponnen paperittomien terveyden-huollon mahdollisuuksien selvittämisestä.

Koska lakimuutokseen menee aikaa, Heikinheimon mu-kaan olisi positiivista, jos kaupungit alkaisivat selvittää ti-lannetta jo ennen muutosta – kuten Ruotsissa tapahtui.

»Ei toki tarvitse odottaa, että nimenomainen laki vel-voittaa muutokseen. Toiminta voisi Suomessakin lähteä terveyskeskuksista ja julkisesta terveydenhuollosta.»

Lääkäriliitolla ratkaisuja

Lääkäriliiton mukaan ihmisoikeussopimukset ja lääkärin etiikka velvoittavat paperittomien terveydenhuoltoon. Lii-ton terveyspolitiikan asiantuntija ja lääkäri Lauri Vuoren-koski uskoo uuden lainsäädännön olevan välttämätön.

»Kunnilla on hyvin vahva autonomia, ja kunnat voivat nykyisinkin tarjota palveluja kenelle vain. Ongelma on, että kunnan isillä tuntuu olevan ongelmia varmistaa pal-velut jopa omille asukkaille, saati sitten paperittomille», Vuorenkoski miettii.

Hänen mukaansa tarvitaan lainsäädäntö tarjoamaan minimioikeudet. Rahoitusvastuu tulisi olla valtiolla ja jär-jestelyvastuu kunnilla.

Lääkäriliitto on listannut kolme eri ratkaisumallia ter-veyspalvelujen tarjoamiseksi: paperittomille voitaisiin turvata palvelut samoin periaattein kuin turvapaikan-hakijoille, jolloin kunta tarjoaisi valtion rahoittaman pal-velun. Toisen mallin mukaan Kansaneläkelaitos korvaisi kunnille aiheutuneet kulut. Kolmannen mallin mukaan suurimpiin kaupunkeihin perustettaisiin erityiset pape-rittomien klinikat.

»Vain paperittomille suunnattu klinikka voisi olla tar-peellinen, koska hoitotarpeet ja siten myös henkilökun-nan osaamistarpeet voivat olla erilaisia. Lisäksi klinikan olisi hyvä olla salaisessa osoitteessa. Toisaalta palvelu on

tehokkaampaa tuottaa integroidusti. Pääasia on, että pal-velu tuotetaan», Vuorenkoski pohtii.

Mitä mieltä on ministeri?

Peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardson vas-tasi haastattelupyyntöön hitaasti. Kolmen kuukauden sin-nikkään yrittämisen jälkeen Guzenina-Richardson vih-doin totesi, että Suomen tulee noudattaa kansainvälisiä sopimuksia.

»Mielestäni myös Suomen on huolehdittava paperitto-mien ihmisoikeuksien toteutumisesta. Olen jo laittanut ministeriössä pyörät liikkeelle asian kuntoon saattami-seksi», Guzenina-Richardson kertoo.

»Sisäasianministeriöllä ja sen vastuuministerillä [Päivi Räsäsellä] on asiasta toinen kanta, se on syytä myös tässä yhteydessä todeta», Guzenina-Richardson huomauttaa.

Lakimuutoksen lisäksi EU-maiden tulisi lisätä painet-ta lähinnä Romanian ja Bulgarian romanien tilanteen pa-rantamiseksi omassa maassaan. Lakimuutoksen aikatau-lua Maria Guzenina-Richardson ei uskalla arvioida. Hänen mukaansa mahdollisuutta nopeampaan apuun selvitetään.

»Kuntien välinen vapaaehtoinen sopimusyhteistyö ja kustannusten tasaus voisi tulla kyseeseen», hän ehdottaa.

Ministeriön taholta asiaan on tuskin odotettavissa ko-vin nopeaa muutosta – kuluihan ainoastaan kysymyksiin vastaamiseen ministeriltä lähemmäs kolme kuukautta. Mutta alkuun on päästy.

KUVASSA

Vapaaeh-toiset hoi-tajat Hanne Westerlund ja Tiia Kal-liola sekä lääkärit Ari Mönttinen ja Ville Holmberg käyvät klinikan ke-hitysideoita läpi päivän päätteeksi.

LAKIMUUTOKSEN AIKATAULUA MARIA GUZENINARICHARDSON EI USKALLA ARVIOIDA.


oulutamme aikuisryhmien englannin opettajat, hankimme opetusmateriaalin ja seuraamme tun-teja. Olemme saaneet aikaan kannustavia tuloksia.

SWB on toiminut Kampalassa jo usean vuoden ajan ja he saavuttavat hyvin niin nuoret kuin aikuisetkin kaupunki-pakolaiset», kertoo Pakolaisavun Kampalan projektin ai-kuiskoulutusryhmistä vastaava Peter Olupot.

»Olemme hyvin kiitollisia Pakolaisavun tuesta. Se mah-dollistaa työmme laajentamisen ja laajempien massojen saavuttamisen», sanoo SWB:n paikallinen ohjelmajohta-ja, jalkapalloilija ja opettaja Raphael Murumbi, itsekin Kongon Demokraattisesta tasavallasta tullut pakolainen. Pakolaisapu tekee Kampalassa yhteistyötä yhdeksän jär-jestön kanssa, josta SWB on yksi tuoreimmista.

Pakolaisavun kursseilta valmistui tuhansia

Ugandan pääkaupungissa Kampalassa on noin 48 000 pakolaista pääosin Kongon Demokraattisesta tasavallas-ta, Etelä-Sudanista, Ruandasta, Somaliasta, Etiopiasta ja Burundista. Kongon Demokraattisen tasavallan tilanteen huononemisen vuoksi rajan Ugandan puolelle ylittää 200–300 pakolaista päivittäin. Pakolaiset voivat joko jäädä pa-kolaisasutusalueille tai tulla Kampalaan etsimään elantoa.

Pakolaisalueille jääville annetaan tilkku maata viljelyä varten. Kampalassa pakolaiset ovat ugandalaisen sosiaa-liturvan piirissä, jota ei käytännössä ole. Moni koulutet-tu pakolainen haluaa kuitenkin tulla kaupunkiin, jossa on enemmän mahdollisuuksia opiskelulle ja oman alan töi-den löytymiselle.

»Englannin kielen taito on elintärkeä, jotta pystyt jat-

ENGLANTIA JA ELÄMÄNTAITOJA JALKAPALLON INNOITTAMANASuomen Pakolaisapu on tehnyt yhteistyötä Soccer without Borders (SWB) -järjestön kanssa Kampalassa viime vuodesta lähtien. Järjestön tavoite on saada aikaan positiivista muutosta lasten ja nuorten elämässä jalkapallon avulla. Jalkapallon peluun yhteydessä opetetaan englantia ja elämäntaitoja. Pakolaisapu on mukana järjestön tarjoamassa englannin kielen koulutuksessa.

teksti & kuva jenni santalo

tävät jo valmiiksi vähäisiä resursseja, ovat ainekset kon-fliktille valmiit. Maankäyttökiistoissa paikalliset ovat jopa ilmiantaneet pakolaisia turvallisuusviranomaisille kapi-nallisina. Harva pakolainen uskaltaa enää metsästää, sillä aseen kantaminen olisi liian vaarallista – oli aselupa kun-nossa tai ei.

Myös työmarkkinoilla taistellaan. Norsunluuranni-kon parempi koulutustaso auttaa ammattilaisia löytä-mään töitä Zwedrussa. Esimerkiksi sähkömiehet ovat ylivertaisia liberialaisiin kollegoihinsa verrattuna. Toisaalta pakolaisia käytetään myös peltotöissä, jollei halvempana niin ainakin tehokkaampana työvoimana. Jotkut pakolaiset tarjoavat myös moottoripyörätaksipal-tarjoavat myös moottoripyörätaksipal-veluita, mikä liberialaisten kuskien mielestä johtaa palve-lun ylitarjontaan. Liberialaiset ovat vaatineet ammattilii-tolta jopa ulkomaalaisten sulkemisesta pois liikenteestä.

Näköalattomuus nakertaa rauhan edellytyksiä

Monet pakolaisiin vaikuttavat päätökset tehdään toisella puolella maapalloa, ja pakolaisilla on vain vähän vaiku-tusmahdollisuuksia omaan elämäntilanteeseensa. Tilanne on monelle pakolaiselle turhauttava, ja psykologiset vai-kutukset ovat suuria. Pakolaisleirien toimettomuus vain lisää turhautuneisuutta.

Juuri tekemisen puute voi usein johtaa poliittiseen ra-dikalisoitumiseen. Onkin tavallista, että pakolaisten kän-nyköistä pauhaavat militantit presidentti Gbagbon kan-natuslaulut. Oma päätösvalta yritetään palauttaa aseen kautta: aseen kantamisesta saa voimaa ja valtaa.

Länsi-Afrikan sisällissodissa pakolaisilla on ollut mer-kittävä rooli. Heitä on useasti värvätty ja aseistettu samal-la kun pakolaisleireiltä on saanut huoltoa. Usein entiset ka-pinalliset tahtoisivat vain palata kotiin, mutta paluu on ol-lut poliittisen tilanteen takia mahdollista vain aseistettuna.

Vaikka niin kutsuttu Norsunluurannikon kolmas so-ta on toistaiseksi tukahdutettu, eivät sen perimmäiset syyt ole hävinneet mihinkään. Norsunluurannikolla on uudet hallitsijat, mutta poliittinen tila vaikuttaa yhtä monopolisoidulta kuin Gbagbonkin aikana. Poliittisen opposition vainoaminen jatkuu.

Monet Liberiassa elävät pakolaiset ovat Norsunluu-rannikon länsiosasta, jossa laittomuudet jatkuvat edel-leen. Ei ihme, että useimmat pakolaiset tuntuvat ajat-televan, ettei kotiinpaluu ole toistaiseksi mahdollista. Paluupuheisiin liittyykin säännöllisesti ele kurkun au- säännöllisesti ele kurkun au-esti ele kurkun au-ki leikkaamisesta.

Norsunluurannikon poliittisen tilanteen epävakau-dessa tulee nykyistä rauhaa pitää lähinnä aseiden hil-jaisuutena, joka voi rikkoontua milloin hyvänsä.

Kirjoittaja on tutkija Pohjoismaisessa Afrikka-instuutissa ja tohtorikoulutettava Uppsalan yliopiston Rauhan- ja kon-fliktintutkimuslaitoksella.

NORSUNLUURANNIKON KONFLIKTINorsunluurannikkoa pidettiin pitkään Länsi-Afrikan menestystarinana, mutta 1980-luvulla alkaneet talousvaikeudet johtavat yksipuoluejärjestelmän loppumisen jälkeen nationalismiin, jossa pohjoisen etniset ryhmät suljetaan kansallisuusaatteen ulkopuolelle.

Vuonna 1999 maassa tapahtuu sotilasvallankaappaus, joka päättyy seuraavana vuonna presidentinvaaleihin. Opposition pääehdokas Alassane Ouattara ei voi asettua ehdolle syrjivän vaalilain takia, ja presidentiksi nousee Laurent Gbagbo. Etninen polarisoituminen pahenee, ja kulminoituu sisällissotaan vuonna 2002. Maa jakautuu käytännössä kahtia.

Seuraavat presidentinvaalit pidetään vasta lokakuussa 2010, jolloin vaalivoittajaksi nousee kansainvälisten tarkkailijoiden mukaan Ouattara. Gbagbo kiistää tappionsa, ja maa luisuu lyhyeen sisällissotaan, jonka voittajaksi nousee Ranskan tuella Ouattara. Gbagbon tukijoita ja sellaisiksi esimerkiksi etnisyytensä perusteella leimattuja vainotaan. Monet pakenevat maasta. Poliittista sovintoa entisten ja nykyisten hallitsijoiden välillä ei synny, ja etenkin maan länsiosat pysyvät epävakaina. Gbagboa syytetään rikoksista ihmisyyttä vastaan Kansainvälisessä rikostuomioistuimessa.

KUVASSA

Uudet tulokkaat majoittuvat aluksi pressun suojiin.

KUVASSA

Raphael Murumbi opettaa kongolais-lapsille englantia, Ugandan virallista kieltä.

kamaan opintojasi tai tekemään töitä. Englannin tai muun paikallisen kielen osaaminen on myös edellytys, että voit jatkaa esimerkiksi meidän yrittäjyyskoulutukseemme», mainitsee Olupot.

Pakolaisavun englannin ja ranskan kielen, yrittäjyy-den, lukutaidon, kansalaistaidon, tietokone- ja nuoriso-kursseilta valmistui viime vuonna Ugandassa kaikkiaan 3600 ihmistä.

Kirjoittaja on Pakolaisavun Etvo-vapaaehtoinen Ugandassa.


umi pyryää talvisessa Siuntiossa kun ajamme läpi maa-seutumaiseman. Lopulta saavumme metsän keskellä sijaitsevaan taloon. Sisällä käy kuhina. Yhdessä huoneessa pelataan pingistä. Toisessa joukko teini-

ikäisiä on kokoontunut stereoiden ääreen kuuntelemaan poplaulaja Rihannan hittiä yhä uudestaan ja uudestaan.

Vaikka nuoret ovat kiinnostuneita samoista asioista kuin ketkä tahansa ikäisensä, tässä talossa asuvien parin-kymmenen nuoren tilanne on poikkeuksellinen. He ovat

tumaan heistä. Miten irtaudutaan vanhemmista, kun per-he on toisella puolella maailmaa?» pohtii Tukiverkon han-kejohtaja Päivi Muma. »Kun vanhempia ei ole paikalla, voi vertaistuki vastata tähän tarpeeseen. Vertaisohjaajan kanssa voi väitellä ja pohtia maailmaa.»

Luottamus syntyy tekemisen kautta

Nuorten kanssa ei voi istua keskustelemaan piirissä, vaan he avautuvat toiminnan kautta. Joskus Tukiverkon ver-taisryhmässä laitetaan ruokaa, toisella kertaa painetaan paitoja. »Samalla päästään puhumaan esimerkiksi sii-tä, miten nuoruudessa kuohuvat tunteet saa hallintaan», Muma kertoo.

Vertaisohjaajien ja nuorten väliset keskustelut ovat luottamuksellisia. Sen verran ohjaajat paljastavat, että nuorilla on takana todella rankkoja kokemuksia.

Siuntion ryhmäkodin ohjaaja Jan Jungner kertoo, et-tä lapset seuraavat kotimaidensa tilannetta internetin ja kännyköiden kautta. Tieto lisää tuskaa. »Lapset, joi-den kotimaissa on sota tai levottomuuksia, ovat huolis-saan. Tänne saadaan paljon ikäviä uutisia. Läheisiä on tapettu.»

Pikkuhiljaa toiminnan kautta sulkeutuneetkin nuoret alkavat näyttää tunteitaan.

»Täällä on tyttö, joka ei puhunut alkusyksystä mitään. Kaksi viikkoa sitten hän itki. Viime viikolla tanssimme. Nyt juttelimme», Mohamed kuvaa luottamuksen raken-tumista.

Nuorena maailma on auki ja kaikki mahdollisuudet ovat tarjolla. Monesti nuoren ajatusmaailma on vielä epärea-listinen. Kun yksin tulleet turvapaikanhakijanuoret eivät voi peilata suunnitelmiaan ja odotuksiaan vanhempiensa kanssa, he tekevät sitä vertaisohjaajien kanssa.

Mohamed puhuu nuorille opiskelun tärkeydestä. »Pa-rasta mitä voi tehdä, on oppia kieli ja hankkia koulutus, sillä koulutus on jotain, mitä esimerkiksi minun maassa-ni ei voinut saada. Opiskelen itse suomea ja myöhemmin unelmani on työskennellä sosiaalialalla, ehkä vanhainko-öskennellä sosiaalialalla, ehkä vanhainko-ialalla, ehkä vanhainko-dissa.» Mohamed myös neuvoo lapsia pysymään kauka-na ongelmista. »Suomalaiset eivät pidä väkivallasta, älkää menkö mukaan typeryyksiin.»

Yhteinen ilta loppuu herkullisen kanaruoan jakami-seen. Kun lähdemme, Samadi kertoo motiivistaan toimia vertaisohjaajajana. »Nämä lapset ovat kokeneet suuria vaikeuksia. Minulla on viisi lasta. Ajattelen, että mitä jos minun lapseni olisivat tässä tilanteessa», Samadi sanoo.

Me lähdemme, ja nuoret jäävät elämään välitilassa. Rompopopom, rompopopom, laulaa Rihanna stereoissa.

Suomeen tulee vuosittain yli 100 alaikäistä turvapaikanhakijaa ilman vanhempia. Tukiverkko tarjoaa heille vertaistukea.

TUKIVERKKO TOISENA PERHEENÄ

tulleet Suomeen yksin, ilman vanhempiaan, hakemaan turvapaikkaa. Vaikka lapset ja nuoret pelaavat ja vitsai-levat, monen silmissä näkyy suru.

Kun olemme saapuneet taloon, ei mene montaakaan minuuttia, kun nuori tyttö jo halaa afgaanitaustaista Fe-riba Samadia. Samadi on yksi Suomen Pakolaisavun Tu-kiverkko-hankkeen vertaisohjaajista.

»Lapset odottavat käyntiämme, ja meistä on tullut hei-dän kanssaan läheisiä», Samadi kertoo. »Juttelemme eri asioista, kuuntelemme musiikkia ja pelaamme. Olemme kuin varaäitejä näille lapsille.»

Kun kuulumiset on vaihdettu, Tukiverkon koordinaat-tori Ala Saeed ottaa ruokatarvikkeet esille ja alkaa jakaa tehtäviä. »Sinä, pilko sipulia, sinä, mittaa riisi, sinä, kuo-ri perunoita.»

Teini-ikäinen tarvitsee turvallisia aikuisia

Nuoret tarttuvat tehtäviin selvästi mielellään. Riisin kie-huessa jututan togolaista Bawa Mohamed-Sanoussia, joka on ollut Tukiverkon vertaisohjaaja puoli vuotta, hankkeen alusta alkaen.

Yrittäjäperheestä tuleva Mohamed teki töitä nuoresta. 18-vuotiaana hänellä oli jo oma vaatekauppa.

Nuori mies toimi myös aktiivisesti oppositiopuolueessa ja oli järjestämässä mielenosoitusta vaalien jälkeen. »Sil-loin minut ja monet muut heitettiin vankilaan, ilman oi-keudenkäyntiä, syytteitä tai tuomiota. Olin kolme kuu-kautta vankilassa.»

Mohamed pakeni poliittista vainoa Suomeen. Vaikka hän tuli Suomeen 25-vuotiaana, hän samastuu alaikäis-ten turvapaikanhakijoiden kokemuksiin. »Vaikeinta Suo-meen tulossa oli perheen jättäminen taakse. Silloin menet-tää koko elämänsä, joutuu avaamaan uuden sivun.»

Nuoruus on ihmiselle monella tapaa ratkaisevaa aikaa. Ihmisen persoonallisuus muodostuu 12–25 vuoden iässä. Näinä vuosina myös irtaudutaan vanhemmista. Ilman perhettä eläminen on nuorelle suuri haaste.

»Eri mieltä oleminen vanhempien kanssa auttaa irtau-

YKSIN MAAILMALLA

Ilman huoltajaa saapuvien alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä on vaihdellut viimeisen viiden vuoden aikana 150 ja 700 hakijan välillä. Vuoden 2012 arvio on 165 hakijaa.

Alaikäiset turvapaikanhakijat asuvat ryhmäkodeissa. Kesällä 2012 halli-tusohjelmaan kirjattiin, että alaikäisiä turvapaikanhakijoita ei saa enää laittaa säilöönottokeskukseen. Silti lapsia on ollut yhä myös säilössä.

Jos turvapaikanhakijalapsi saa Suomeen oleskeluluvan, hän voi hakea perheenyhdistämistä, eli vanhempiensa tuomista Suomeen. Hakeminen on kuitenkin oleellisesti vaikeutunut, sillä nykyään hakemusta ei voi enää jättää Suomessa oleva perheenkokoaja, vaan perheenjäsenten on mat-kustettava itse jättämään hakemus lähimpään Suomen suurlähetystöön. Esimerkiksi somalialaisten kohdalla tämä tarkoittaa pitkää, vaarallista ja kallista matkaa Etiopiaan. Myös lapset saavat paljon kielteisiä päätöksiä.

Yksintulleille turvapaikanhakijalapsille määrätään edustaja, joka valvoo lapsen edun toteutumista ja hänen asianmukaista kohteluaan Suomessa.

MIKÄ TUKIVERKKO?

Euroopan Pakolaisrahaston rahoittama Tukiverkko-hanke aloitti toimin-tansa kesällä 2012. Hanke järjestää vertaistukiryhmiä ja -leirejä yksin maahan tulleille alaikäisille turvapaikanhakijoille. Tukiverkolla on 16 vertaisohjaajaa, jotka käyttävät 12 eri kieltä. Hankkeen piirissä on tammi-kuuhun 2012 mennessä ollut 86 nuorta.

KUVASSA

Togolainen Mohamed tukee alaikäisiä turvapai-kanhaki-joita.

teksti & kuvat anna-reetta korhonen

KUVASSA

Ruoan laittaminen yhdessä tuo ryhmäkotiin hetkeksi ko-dinomaisen tunnelman.


SUORAPUHEINEN KÄSIKIRJA MONIKULTTUURISUUDESTA

Umayya Abu-HannaMultikultiSiltala 2012

teksti anna-reetta korhonen

mayya Abu-Hannan kirjoitus Helsin-gin Sanomissa vuodenvaihteessa he-rätti valtavan keskustelun. Lehtijuttu

oli karrikoitu versio Abu-Hannan maini-osta, ajatuksia herättävästä ja hauskasta kirjasta Multikulti.

Kirja analysoi siirtolaistaustaisten mar-ginaalista asemaa Suomen kulttuurielä-mässä ja haastaa kulttuurieliitin ottamaan siirtolaiset mukaan päättämään kulttuu-rin sisällöistä ja rahoituksesta. Ei kuiten-kaan riitä, että siirtolaiset otetaan mukaan maskoteiksi. Abu-Hanna varoittaa myös ksenofiliasta, kaiken erilaisen ihannoinnis-ta.

Monikulttuurisuuden juhliminen ei kir-

joittajan mukaan palvele ketään. Tasa-ar-voa ei ole ennenkään edistetty juhlimisella vaan vaatimalla vallan uudelleen jakamis-ta, Abu-Hanna muistuttaa.

Kirjoittaja ei asetu lukijan yläpuolelle vaan myöntää auliisti myös omat virheen-sä. Abu-Hanna järjesti valtion taidemuse-ossa siirtolaisyhteisöjen kanssa näyttelyn, johon siirtolaiset eivät kuitenkaan tulleet paikalle. Abu-Hanna analysoi, mitä vir-heitä tehtiin ja mitä muutkin voivat niistä oppia. Neuvot ovat puhdasta konkretiaa. Jos järjestät tapahtuman, johon toivot siir-tolaisia mukaan, ota huomioon esimerkik-si ajankohta, paastonaika ja liikenneyhte-ydet lähiöistä.

MONIKULTTUURISUUDEN JUHLIMINEN EI ABUHANNAN MUKAAN PALVELE KETÄÄN.

KIRJA ON VIRKISTÄVÄÄ LUETTAVAA AJASTA, JOKA LÄHEISYYDESTÄÄN

HUOLIMATTA TUNTUU MENETETYLTÄ.

hileläinen Carmen Aguirre kertoo lap-suudestaan vallankumouksellisen tyt-tärenä elävästi ja humoristisesti. To-

rontossa pakolaisuudessa elänyt perhe pompottelee tyttäriään milloin Chilen, milloin Bolivian, Argentiinan, Perun ja jäl-leen Kanadan välillä. Äiti ei suostu valitse-maan vallankumouksen ja äitiyden välillä, vaan haluaa molemmat. Tytär puolestaan joutuu jättämään uudet ystävät, kodin ja poikaystävät kerta toisensa jälkeen – niin kuin äiti aikoinaan Chilen.

Aguirre elää lapsuutensa kaksoiselä-mää: kotona suunnitellaan diktaattori Au-gusto Pinochetin kaatamista ja porttien ulkopuolella esitetään rikasta yläluokkaa,

ROMANTTINEN PAKOLAISUUSteksti kaisa väkiparta

Carmen AguirreKiihkeä maaLike 2012

Thaimaassa Pakolaisapu järjesti burmalaisille aikuisille lukutaitokoulutusta, tuki pakolaisten pientuotantotoiminnan aloittamista sekä koulutti pakolaisten omien

järjestöjen henkilöstöä.

PAKOLAISAVUN VUOSI 2012 PÄHKINÄNKUORESSA

Kehitysyhteistyöhankkeiden painopiste oli pakolaisten ja paluumuuttajien omien

järjestöjen tukemisessa.

Vuonna 2012 tuli kulu-neeksi 15 vuotta siitä, kun

Pakolaisapu aloitti toimintansa Ugandassa. Tänä aikana 17 000 pakolaista on valmistunut jär-jestön aikuiskoulutusohjelmista. Kurssin suorittaneet saavat pal-kinnoksi paidan. Lukemaan op-pinut Elekiel Nbayise kantaa kotiin polttopuuta Kyangwalin pakolaisasutusalueella.

Liberiassa Pakolaisavun ja kansallisen aikuiskoulutusyhdistyksen NAEALin yh-teistyönä kehittämä uusi lukutaito-ohjelma levisi koko maan laajuiseksi. Vuoden

loppuun mennessä ohjelmaan osallistui 15 000 opiskelijaa useiden kansainvälisten järjestöjen tukemina.

Sierra Leonessa Pakolais-apu vahvisti yhteis-

työjärjestöjen kykyä toimia itsenäisesti. Järjestö antoi myös syrjäytyneille nuorille ammattikoulutusta, johon yhdis-tettiin toiminnallinen lukutaidon opetus.

teksti jenni hamara

Kais

a Vä

kipa

rta

Kaisa Väkiparta

Natalia Baer

Markku Vesikko

jotta epäilyt perheen todellisesta taustas-ta eivät diktatuurien hallitsemassa Etelä-Amerikassa heräisi. Läheltä piti -tilanteita on usein, ja Aguirre kamppailee eliittielä-män etujen ja vanhemmilta periytyvän so-siaalisen omantunnon välillä.

Pakolaisuus, vallankumous ja maan al-la eläminen romantisoituvat nuoren ty-tön tarinassa. Kirja on virkistävää luetta-vaa ajasta, joka läheisyydestään huolimat-ta tuntuu menetetyltä: pakolaisia kohtaan tunnettiin solidaarisuutta, ja koko maail-ma kääntyi sorretun Chilen kansan puo-lelle ja vaati muutosta. Kuka tietää, ehkä vielä löydämme kadonneen solidaarisuu-den 2010-luvullakin?

22 Pakolainen #1 / 2013

Lukutaidon kautta avautuu kokonaan uusi maailma. Elämä helpottuu, kun lääkereseptejä ja sukulaisten kirjeitä ei enää tarvitse luetuttaa naapurilla, tienviitat kertovat yhtäkkiä tärkeää informaatiota ja kaupankäynti sekä taloudenpito sujuvat laskutaidon seurauksena. Oman elämän hallinnan lisääntyessä myös halu ja uskallus osal-listua yhteisön toimintaan ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen lisääntyy.

Pakolaisapu järjestää lukutaitokoulutusta neljässä eri maassa. Koulutuksen avulla pyrimme estämään passivoi-tumisen, joka helposti seuraa pitkäaikaisesta pakolaisuusajasta ja avun varassa elämisestä. Koulutuksella voim-me myös luoda uskoa tulevaisuuteen.

Pakolaisten aapinen on projekti, jolla tuetaan lukutaitotyötä. Sinäkin voit olla mukana tässä lunastamalla osuu-den kirjaimesta osoitteessa:

www.parempilahja.fi

Kirjainten kuvittajat: Lucy Fofana, Nga Meh, Mapenzi Roseline, Baw Reh, Dorika, Beh Meh, Mamie Kanneh, Yaya Donald, Bodjon Nziyitira, Mugabo.

iesten matka tähteyteen alkoi Guine-asta pakolaisleiriltä, jonne bändin en-simmäiset jäsenet pakenivat Sierra

Leonessa 1990-luvulla riehunutta sotaa. Kun alkoi käydä selväksi, ettei kotiinpaluu tapahdu lähitulevaisuudessa, Ruben Koro-ma keräsi vaimonsa Gracen kanssa tutuis-ta muusikoista bändin itseään ja muita pa-kolaisia piristääkseen.

Nyt vuosia myöhemmin bändi esiintyi Helsingin Savoy-teatterissa. Maailman-

maineeseen nousemista avitti amerikka-laisten dokumentaristien Zach Nilesin ja Banker Whiten elokuva, jossa he seurasi-vat pakolaisleireillä kiertävää bändiä kol-men vuoden ajan.

Räntäsateiseen Suomeen lennähtäneet muusikot makailevat Skandinavian ja Baltian kiertueen uuvuttamina takahuo-neen sohvilla. On vaikea uskoa, että mie-het parin tunnin päästä vetäisivät mene-vän shown.

PAKOLAISBÄNDI RAUHAN JA RAKKAUDEN ASIALLASierra Leone’s Refugee All Stars -bändin jäse-net tietävät, millaista on olla pakolainen – ja millaista on olla tähti.

Miten Koroma kokee roolimuutoksen pakolaisesta maailmankuuluksi tähdeksi?

»Alussa soitimme parantaaksemme it-semme ja traumamme. Nyt parannamme musiikilla muita ihmisiä. Nykyään ihmi-set tarvitsevat minua enemmän kuin minä heitä», Koroma kertoo.

Koroma uskoo, että koulutus on paras keino pakolaisten tukemiseen. »Ruoasta on iloa hetkeksi, mutta jos pakolaiset op-pivat taitoja, he voivat itse hankkia oman ruokansa.»

Sierra Leone’s Refugee All Starsin sa-noitukset ovat hyvin kantaaottavia. Bän-di laulaa ja puhuu niin luokkaeroista, köy-hyydestä kuin ilmastonmuutoksestakin. Onko heillä jokin sanoma ylitse muiden?

»Rauha. Koko maailman pitäisi olla yh-tä. Kaikilla pitäisi olla sama raha, yhteiset asevoimat ja yhteinen taistelu sairauksia vastaan. United States of the World», Koro-ma naurahtaa.

Pakolaisleireillä bändi ei ole ehtinyt esiintyä vuosiin. Ideologia on kuitenkin pysynyt samana.

»Toivo tekee ihmisen onnelliseksi. Pako-laisleirillä ihminen ajattelee, että kaikki on mennyttä, mutta elämä jatkuu. Tavoittee-namme on saada ihmiset tuntemaan ole-vansa yhtä. Musiikkia kuunnellessa ei ole eriarvoisuutta; rikkaat, köyhät ja sokeat ovat silloin samanarvoisia.»

Illalla bändi onnistuu jälleen tavoittees-saan. Alkukankeuden jälkeen konsertti-vieraat siirtyvät Savoyn penkkirivistöiltä lattialle tanssimaan ja hetken aikaa bändi on yleisönsä kanssa yhtä.

»ALUSSA SOITIMME PARANTAAKSEMME ITSEMME JA

TRAUMAMME. NYT PARANNAMME MUSIIKILLA MUITA IHMISIÄ.»

teksti jenni hamara kuva jay dickman

pakolainen-lehti 1/2013

Documents