kumppanuudella ja osaamisella tehoa aluekehittämiseen

6/2002

Kumppanuudella ja osaamisellatehoa aluekehittämiseen

SAK:n linjauksia aluepolitiikkaan

S U O M E N A M M A T T I L I I T T O J E N K E S K U S J Ä R J E S T Ö

Lisätietoja:Eine Mikkonen

puh. (09) 7721 416, [email protected], PL 157

FIN-00531 Helsinki

Tilaukset:SAK/postitus

puh. (09) 7721 344

S A K – T E H O A A L U E K E H I T T Ä M I S E E N 1

Kumppanuudella ja osaamisella tehoa aluekehittämiseen– SAK:laisen ay-liikkeen linjauksia

1. Aluekehitykseen vaikuttavat kokonaistaloudelliset mekanismit 3

2. Teollisen yhteiskunnan rakentamisesta 2000- luvunaluepoliittisiin haasteisiin 5

3. Suuri ja pieni aluepolitiikka 6

4. Toteutunut aluekehitys 84.1. Tuotanto ja työllisyys 84.2. Työttömyys 84.3. Muuttoliike ja väestö 9

5. Varsinainen aluepolitiikka 105.1. Varsinaisen aluepolitiikan keinovalikoima 115.2. Varsinaisen aluepolitiikan tuloksia 12

6. Ruotsin aluepolitiikan linjauksia ja tuloksia 14

7. Valtiovallan kaavailemat ja käynnistämät uudistukset 167.1. Kehittämisohjelmat 167.2. Hallinnolliset uudistukset 167.3. Yritysten tukitoimet 17

8. SAK:laisen ay-liikkeen aluepoliittisia linjauksia 188.1. Kumppanuudesta lisäarvoa aluehallintoon 188.2. Kattava aluerakenne turvattava jaTE-keskuksia vahvistettava 198.3. Varsinaisen aluepolitiikan keinot tehokäyttöön 208.3.1. Työllisyys on aluepolitiikan ykkösasia 208.3.2. Elinikäinen oppiminen tuottaa osaajia alueille 218.3.3. Aktivoivaan ja verkottuvaan elinkeinopolitiikkaan 238.3.4. Julkinen valta luo edellytyksiä 248.4. Tukea Suomelle myös itälaajentumisen jälkeen 25

9. Mitä painotuksiin sitoutuminen edellyttää ay-liikkeeltä 26

Lähteet 27

Liitteet 28

2 S A K – T E H O A A L U E K E H I T T Ä M I S E E N

Kumppanuudella ja osaamisella tehoaaluekehittämiseen

Tämän puheenvuoron tarkoituksena on avata SAK:laisen ay-liikkeen keskuste-lua kansallisesta ja Euroopan unionin aluepolitiikasta ja aluekehittämisestä. Pu-heenvuoro jakautuu kolmeen osaan: ensin kuvataan lyhyesti Suomessa toteu-tettua aluepolitiikkaa ja aluekehitystä sekä siihen vaikuttavia tekijöitä. Jonkin ver-ran esitellään Ruotsin aluekehittämistyötä. Ruotsin olosuhteet muistuttavat enitenmaamme oloja ja tarjoavat mahdollisuuden vertailuihin. Pääasiallisena lähteenäkuvausosassa on käytetty Talousneuvoston raporttia Alueellinen kehitys ja alue-politiikka Suomessa (2000/6). Toiseksi kuvataan valtiovallan jo käynnistämiä taikaavailemia aluekehittämistoimenpiteitä. Kolmanneksi hahmotetaan SAK:laisenay-liikkeen varsinaiseen eli pienen tai suppean aluepolitiikan linjauksia.

Suuri aluepolitiikka kattaa maassa harjoitettavan vero- ja sosiaalipolitiikan ja sillävaikutetaan pääosin aluekehitykseen. Varsinaisen eli pienen aluepolitiikan voi-mavarat ovat huomattavasti pienemmät ja ne koostuvat lähinnä kansallisista yri-tystuista, tutkimus- ja kehittämisrahoista sekä Euroopan unionin rakennerahas-to-ohjelmista.

Pääosin SAK:n suuren aluepolitiikan linjaukset edustajakokouskaudelle 2001-2006 on viitoitettu edustajakokousasiakirjassa Hyvinvointi syntyy työstä sekähallitusohjelmatavoitteissa 2003-2006.

Tässä yhteydessä vain sivutaan itälaajentumista ja Euroopan unionin alue- jarakennepolitiikkaa ohjelmakauden 2000- 2006 jälkeen.

Kuluvalla ohjelmakaudella eletään eräänlaista etsikkoaikaa vanhoissa unioninjäsenmaissa: Euroopan unionin rakennerahastoista saatavat tuet ovat korkeim-millaan juuri nyt. Siksi rahoitusta olisi käytettävä hyväksi mahdollisimman tehok-kaasti alueiden kehittämisen pysyvän osaamis- ja infrastruktuurin perustan ra-kentamiseksi. Itälaajentumisen jälkeen vanhojen jäsenmaiden aluekehittämisva-rat jäävät väistämättä nykyistä pienemmiksi.


1. Aluekehitykseen vaikuttavatkokonaistaloudelliset mekanismit

Suomen kansantalous ja sen alueet kehittyvät, myös tulevina vuosina, monellatavoin muuttuvassa ympäristössä. Maailmantalous muodostaa yhä kiinteämmänja herkkäliikkeisemmän kokonaisuuden. Sen vaikutukset heijastuvat maammeentistä avoimempaan kansantalouteen aikaisempaa välittömämmin ja nopeam-min.

Suomen kansantalous on laman jälkeen kehittynyt myönteisesti. Talouden kas-vu on ollut teollisuusmaiden nopeinta. Myös pidemmän ajan näkymät ovat suo-tuisat erityisesti talouden perusvakauden ja yritystoiminnan hyvän kilpailukyvynansiosta. Muuttuva toimintaympäristö edellyttää kuitenkin kansantalouden ra-kenteiden jatkuvaa vahvistamista.

Yritysten kansainvälistyminen on johtanut siihen, että teollisuusmaiden tarve pi-tää huolta kansainvälisestä kilpailukyvystä on entisestään korostunut ja moni-puolistunut. Yritykset edellyttävät toimintaympäristöltä paitsi vakautta ja kas-vuedellytyksiä, myös vahvaa osaamispohjaa, toimivia työmarkkinoita ja laadu-kasta talouden infrastruktuuria.

Suomi onkin menestynyt viimeaikaisissa kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissahyvin. Hyvän kilpailukyvyn turvaaminen myös tulevina vuosina edellyttää jatkuviatoimia havaittujen puutteiden korjaamiseksi ja muuntumiskyvyn ylläpitämistäuudistuvissa olosuhteissa.

Pitkään jatkuneesta talouskasvusta huolimatta vakavimpina ongelmina ovat yhälaman jäljiltä korkea ja suurelta osin pitkäaikaiseksi muodostunut työttömyyssekä eräiden alueiden erittäin korkeat työttömyysasteet.

Suomen alueellista kehitystä on viime vuosina leimannut voimistunut tuotannon,työvoiman ja väestön alueellinen keskittyminen, mikä johtuu osaltaan nopeastikansainvälistyvän ja uudistuvan talouden muutoksista. Yritykset menestyvät par-haiten kilpailukykyisillä alueilla, joilta löytyy osaavaa työvoimaa, innovatiivisuuttaja keskittymisen tuomia etuja ja joilla on edullinen sijainti.

Keskittymisen myötä alueellinen eriytyminen voimistuu. Maahamme on muo-dostunut pääkaupunkiseudun lisäksi alueellisia kasvukeskuksia, joissa on moni-puolinen elinkeinorakenne ja informaatioteknologiaan perustuvaa tuotantoa,koulutus- ja tutkimustoimintaa.

Näiden keskusten lisäksi Suomessa on useita toimivia, mutta hyvin eritasoisiakaupunkikeskuksia. Erikoistumisen ja erityisosaamisen myötä näillä seutukun-nilla on mahdollisuudet kehittyä vahvemmiksi ja samalla myös ympäröivää maa-seutuaan stimuloiviksi keskuksiksi, jotka tulevaisuudessa menestyvät hyödyntä-mällä ominaispiirteitään.

Informaatioteknologia ja tietoyhteiskunta antaa alueelliseen kehitykseen kah-denlaisia sysäyksiä. Osana kansainvälistyvää taloutta uutta teknologiaa tuottava


ja soveltava yritystoiminta pyrkii keskittymään suuriin keskuksiin. Verkostoituvatalous ja moderni, toimiva viestintä- ja tietoliikenneteknologia väylineen antavattoisaalta myös mahdollisuudet alueelliseen erikoistumiseen ja paikallisten vah-vuuksien hyödyntämiseen. Olennaista tällöin on, miten hyvin alueelliset taloudetpystyvät vastaamaan uusiin haasteisiin sekä yhdistämään paikallisen aloitteelli-suuden ja luovuuden kansalliseen ja kansainväliseen tietoyhteiskuntakehityk-seen.

Aluerakenteen jatkuva nopea muutos synnyttää joka tapauksessa kokonaista-loudellisia sopeutumiskustannuksia, jotka voivat muodostua saavutettavia hyö-tyjä suuremmiksikin. Voimavarojen ja perusrakenteen vajaakäyttö muuttotappio-alueilla ja toisaalta ylikuormitus muuttovoittoalueilla aiheuttavat menetyksiä jakustannuksia.

Näitä kustannuksia voidaan vähentää sellaisella aluepolitiikalla, joka täyttää itsekustannustehokkuuden vaatimukset: aluepoliittisten toimien on oltava sellaisia,että ne edistävät käytännössä tasapainoisempaa aluekehitystä, kuin ilman niitätoteutuisi ja samalla ilman menetyksiä talouden kokonaistuotannossa.


2. Teollisen yhteiskunnan rakentamisesta2000- luvun aluepoliittisiin haasteisiin

Suomeen säädettiin ensimmäiset aluepoliittiset lait 1960-luvulla ja tuolloin tavoit-teena oli rakentaa Suomesta teollinen yhteiskunta. Seuraavalla vuosikymmenel-lä, ensimmäisen laajan muuttoaallon seurauksena, yritettiin rajoittaa ruuhka-alueiden kasvua. Samoihin aikoihin aluepoliittiset toimenpiteet laajenivat teolli-suuspolitiikasta yhteiskuntapolitiikaksi, jonka tavoitteena oli väestön elinolojenalueellisten erojen tasoittaminen. 1980-luvun puolivälistä alkaen pieni aluepolitiik-ka alkoi ottaa ensiaskeleitaan. Alettiin puhua alueiden omaehtoisesta kehittämi-sestä.

Omaehtoisuus sai lainsäädännölliset puitteet aluekehittämislain tullessa voimaan1994 alussa. Tuolloin vastuu alueiden kehittämisestä siirtyi lääninhallituksiltamaakuntien liitoille. Seuraavana vuonna Suomi liittyi Euroopan unioniin ja tuliunionin alue- ja rakennepolitiikan vaikutuspiiriin. Suomessa alettiin toteuttaaEU:n rakennerahastoihin nojaavaa ohjelmallista aluepolitiikkaa.

Globalisaation mukanaan tuoman uuden talouden lisäksi tulevaan aluekehityk-seen vaikuttavat eniten juuri Euroopan unionin aluepolitiikka ja toisaalta väestö-rakenteen muutos.

Uuden talouden ydinasioita on verkottuminen. Sitran mukaan (Hautamäki 2001)juuri verkottuminen ja paikallinen aloitteellisuus (sosiaalinen pääoma) tarjoavataluekehityksen avaimet. Verkottuminen voidaan nähdä kolmitasoisena prosessi-na: maantieteellinen verkosto, tietoverkosto ja osaamisverkosto. Näiden verkos-tojen avulla synnytetään alueellinen kilpailukyky.

Euroopan unionin ohjelmakausi 2000-06 on päässyt hyvään alkuun ja ohjelmanmahdollisuudet on käytettävä maksimaalisesti hyväksi. Unionin laajentuminenalkaa jo tämän ohjelmakauden aikana ja vaikuttaa erityisesti seuraavalla ohjel-makaudella. Vanhojen jäsenmaiden aluepoliittiset tuet tulevat vähenemään.Alustavat kaavailut vuoden 2006 jälkeisestä aluepolitiikasta lähtevät eurooppa-laisten megakeskusten ympärille rakennettavasta aluepolitiikasta. Kaupunkipoli-tiikka tulee nousemaan alue- ja rakennepolitiikan keskiöön. Myös väestöraken-teen muutoksen mukanaan tuomat haasteet tulevat olemaan suuria: Eurooppaon harmaantuva maanosa.


3. Suuri ja pieni aluepolitiikka

Aluepoliittisin toimenpitein on Suomessa pyritty tasaamaan alueellisia hyvinvoin-tieroja ja tasapainoittamaan alueellista kehitystä. Alueellisten hyvinvointierojentasaamiseen on vaikuttanut ja vaikuttaa eniten jatkossakin suuri aluepolitiikka elivaltion harjoittama yleinen sosiaali- ja veropolitiikka, jolla on tasattu väestön ku-lutusmahdollisuuksia. Hyvinvointierojen tasaamisessa on onnistuttu varsin hyvinlamankin aikana. Näin siitä huolimatta, että valtionosuusjärjestelmän uudistami-nen ja korvaaminen osin verotulojen tasausjärjestelmällä ja yhteisöverotuloillaovat vaikuttaneet kuntien toimintaedellytyksiin maan eri puolilla eri tavalla.

Seuraava kuvio kertoo verotulojen kertymän asukasta kohden maakunnissa javaltion kokonaismenojen kohdentumisen maakunnittain. Verotuloja kerätäänenemmän etelän ja lännen väkirikkaista maakunnista ja verotulotasausten kauttaohjataan Itä- ja Pohjois-Suomeen.

Valtion kokonaismenot ja verotulot asukasta kohden maakunnittain vuonna1998.Koko maa = 100

Lähde: Talousneuvoston raportti 2000/6


Maakunnat jaetaan seutukuntiin ( yhteensä 85 ), jotka on ryhmitelty seuraavasti:harvaan asuttu maaseutu, maaseudun palvelukeskukset, teollisuuskeskukset,muut maakuntakeskukset, muut kasvukeskukset ja Helsingin seutu. Valtion ta-loudellisen tutkimuslaitoksen VATTin tutkimuksen mukaan kaikissa kuudessaalueryhmässä kuntasektorin ansioverot, yhteisöverot, kiinteistöverot ja muut ve-rot ovat kehittyneet suotuisasti vuodesta 1996 vuoteen 2000.

Verotulotasausten ansiosta asukaskohtaiset verotulot eivät juurikaan poikkeatoisistaan. Vaihteluväli neljän seutukuntaryhmän välillä on noin 165 eu-roa/asukas. Ainoastaan Helsingin seutukunnan kunnat eroavat tasauksienkinjälkeen muista ryhmistä siten, että verotuloja on asukasta kohden enemmänkuin muualla maassa.


4.Toteutunut aluekehitys

Aluekehitystä kuvattaessa keskeisiä muuttujia ovat tuotannon, työllisyyden,työttömyyden ja väestömuutosten kehitys. Viime vuosina yhä enemmän myösalueellista kilpailukykyä on alettu käyttää aluekehityksen mittarina.

4.1.Tuotanto ja työllisyysTuotannon rakenne vaihtelee maakunnittain paljon. Maa- ja metsätaloudenosuus tuotannosta ylittää 10 prosenttia kuudessa maakunnassa: Etelä-Savossa,Etelä-Pohjanmaalla, Kainuussa, Pohjois-Karjalassa, Keski-Pohjanmaalla ja Poh-jois-Savossa. Pienin maatalouden tuotanto-osuus on Uudellamaalla, jossa pal-veluiden osuus on suurin, yli 60 %. Muissa maakunnissa palvelujen osuus vaih-telee 33 ja 42 prosentin välillä. Teollisuuden ja rakentamisen osuus tuotannostaon suuri Etelä-Suomen maakunnissa. Itä-Uudellamaalla, Etelä-Karjalassa ja Sa-takunnassa osuus ylittää 40 prosenttia.

1990-luvun alun lama-aika tasoitti alueiden tuotannon ja työllisyyden eroja. La-man jälkeen seutukuntien väliset erot ovat alkaneet kasvaa. Tuotannon kasvu onollut keskimääräistä suurempaa suurissa yliopistokaupungeissa. Työllisten mää-rä on seuraillut tuotannon kasvua ja se saavutti suurissa kasvukeskuksissa lamaaedeltävän tason vuonna 1998. Kasvukeskusten ulkopuolella samana vuonnatyöllisten lukumäärä oli 15 prosenttia jäljessä. Syynä tähän olivat lähinnä maa- jametsätalouden vaikeudet.

Työllisyyskehitys näkyy maakuntien työllisyysasteissa. Istuvan hallituksen ta-voitteeksi asettama 70 prosentin työllisyysaste ylittyi vuonna 1999 vain Uudella-maalla, Itä-Uudellamaalla ja Ahvenanmaalla. Maan keskiarvon yläpuolelle ylsivätVarsinais-Suomen, Kanta-Hämeen, Pohjanmaan ja Pirkanmaan maakunnat.Kaikki hitaan työllisyyden kasvun maakunnat ovat jääneet keskiarvon alapuolel-le, samoin Pohjois-Pohjanmaa. Oulun seudun työllisyysasteen jääminen allemaan keskiarvon selittyy sillä, että opiskelijoiden osuus työikäikäisestä väestöstäon suuri

4.2. TyöttömyysLaman jälkeen alueelliset työttömyyserot ovat alkaneet kasvaa, vaikka muuttolii-ke on ollut voimakasta. Reuna-alueilla työttömyys on laskenut kasvukeskuksiahitaammin. Pienet syrjäisen maaseudun seutukunnat ja pienet teollisuuspaikka-kunnat ovat huonoimmassa asemassa. Pohjois-Suomen joissakin seutukunnis-sa joka kymmenes työvoimaan kuuluva henkilö on joko työvoimakoulutuksessatai tukityöllistettynä.

Pitkäaikaistyöttömyys on kasvukeskusten ongelma; koulutetut muuttajat valtaa-vat kasvukeskusten työpaikat ja alueen oma vähän koulutettu väestö jää vailletyötä. Samanaikaisesti on kasvukeskuksissa on työvoimapulaa, koska muuttajiaei riitä kaikkiin tehtäviin ja koko alueen työtöntä väestöä ei pystytä kouluttamaanavoimiin työpaikkoihin.

Työttömyyden rakenne ei ole selvästi yhteydessä alueellisiin työttömyyseroihin.Lähes kaikki pohjoisen seutukunnat sijoittuvat työttömien ikärakenteen tai työt-


tömien koulutustason perusteella parhaimpien seutukuntien joukkoon. Itä- jaPohjois-Suomessa on siis runsaasti nuoria, hyvin koulutettuja työttömiä, tosinheitä on myös joissakin kasvukeskuksissa.

4.3. Muuttoliike ja väestöPääsääntöisesti ihmiset muuttavat työn ja koulutuksen perässä. Muuttoliikevaihtelee alueittain ja ikäryhmittäin. Nuoret muuttavat lähinnä yliopistokaupun-keihin ja opintojen jälkeen muutamiin kasvukeskuksiin. Pääosa kasvukeskuksiintulijoista on hyvin koulutettuja parhaassa työiässä olevia ihmisiä. Pienet yliopisto-kaupungit menettävät myös väestöään.

Muuttotappioalueilla on jonkin verran vanhempien ikäryhmien paluumuuttoaeläkkeelle siirtymisen jälkeen. Pitkään jatkuva valikoiva muutto johtaa seutukunti-en väestörakenteen eriytymiseen eli syntyy vanhojen ihmisten alueita ja nuortenalueita.

Joissakin kaupungeissa elektroniikkateollisuuden nopea kasvu on aiheuttanutväestönkasvuun piikin. Erityisen uhanalaisia kaupungeista ovat yksipuoliset teh-daspaikkakunnat. Muuten maatalousvaltaiset seutukunnat menettävät väestöääneniten. Näissä seutukunnissa jopa puolet yli 15-vuotiaasta väestöstä on työvoi-man ulkopuolella.

Suomen väestö on ikääntymässä nopeimmin Euroopassa. Erityisesti yrittäjätovat iäkkäitä. Heistä tulee eläkeikään lähivuosina 80 000 ja yritysten jatkajia onvähän.


5. Varsinainen eli pieni aluepolitiikka

Varsinainen eli pieni aluepolitiikka jakautuu kansallisiin aluepoliittisiin toimiin jaEuroopan unionin rakennerahastojen osarahoitukseen perustuviin tavoiteohjel-miin.Kansallisia aluepoliittisia toimenpiteitä ovat alueellisin perustein myönnettävätyritystuet, maakunnan kehittämisraha, osaamiskeskusohjelma, aluekeskusoh-jelma ja EU:n tavoiteohjelmien kautta maksettavat tuet.

Euroopan unioniin liittyminen ja ohjelmallinen aluekehittäminen on tuonut maa-kuntien eri toimijoille uusia mahdollisuuksia vaikuttaa omien alueidensa tulevai-suuteen.

5.1. Pienen aluepolitiikan keinovalikoima

YritystuetSuoria yritystukia ovat aluetuki, sektorikohtainen tuki, harvaan asuttujen maa-kuntien kuljetustuki sekä pk-yritysten alueperustein korotettu poisto-oikeus.Aluetuki on huomattavin yksittäinen tukimuoto ja sen osuus yritystuen koko-naismäärästä on 1990-luvun lopulla vaihdellut 20 – 30 prosentin välillä. Harvaanasuttujen maakuntien kuljetustuki on kokonaisuudessaan ollut 20 milj. mk.

Suorat yritystuet saavuttivat huippunsa 1993, jolloin tukia maksettiin 5, 7 miljardiamk. Neljä vuotta myöhemmin tukia maksettiin 3,1 miljardia markkaa. Kauppa- jateollisuusministeriön teettämän kansainvälisen vertailutukimuksen mukaanSuomen alueelliset yritystuet ovat hyvää eurooppalaista tasoa. Yritystukia myön-netään yleensä tuotannolliseen toimintaan ja yrityspalveluihin. Suomen yritystu-kijärjestelmillä on kuitenkin muita maita keskimääräistä suurempi mahdollisuustukea yrityksiä, jotka tuottavat palveluja kuluttajille.

Samanaikaisesti, kun suoria yritystukia on vähennetty, tutkimus- ja kehittämis-toimintaan suunnatut tuet ovat kasvaneet. Myös riskirahoituksen saatavuus onparantunut kaikilla alueilla. Finnvera ja alueelliset pääomasijoitusyhtiöt ovat mer-kittävästi vaikuttaneet rahoituksen kasvuun. Myös TEKESin teknologiarahoitustaon voitu vuonna 2000 alkaneella kaudella käyttää myös EU-ohjelmien vastinra-hoituksena.

Euroopan unionin tavoiteohjelmatPienen aluepolitiikan toisen puolen muodostavat EU-ohjelmien kautta saatavattuet vuosille 2000-06: Pohjois- ja Itä-Suomen tavoite 1-ohjelmat, Länsi- ja Etelä-Suomen tavoite 2-ohjelmat sekä yhteisöaloitteet: Equal, Interreg III, Urban, Lea-der +. Inhimillisten voimavarojen kehittämiseen tarkoitettu Tavoite 3- ohjelma eiole varsinaisesti aluepolitiikan instrumentti, mutta sitä toteutetaan aluetuen ulko-puolelle jäävien alueiden lisäksi myös tavoite 2- alueilla. Tavoite 3-ohjelman toi-menpiteitä voidaan kohdistaa sekä työttömiin että työssäoleviin. Tavoite 1- oh-jelmat kohdistuvat bruttokansantuotteeltaan alle 75 %:iin jääville Euroopan unio-nin alueille. Tavoite 2-ohjelmat on puolestaan tarkoitettu rakennemuutoksestakärsivien kaupunkien ja ympäröivän maaseudun kehittämiseen. EU-ohjelmillakehitetään Suomen alueita vuoteen 2006 asti vajaalla 10 miljardilla eurolla, jostakolmasosa tulee EU:n rakennerahastoista, kolmasosa yksityisistä lähteistä ja


kolmasosa valtion budjetista vastinrahoituksena eri ministeriöiden hallinnonaloil-ta.

Yhteisöaloitteista on rahoituksellisesti merkittävin Interreg III- ohjelma ( vajaa 300milj. euroa ), jonka avulla kehitetään rajaseutuja ja eri Euroopan alueita. Yhtei-söaloitehankkeissa tulee olla mukana vähintään kaksi unionin jäsenmaata.

Viime vuosien Itä- ja Pohjois-Suomen kehittämisohjelmat voidaan myös laskeakansallisen aluepolitiikan keinovalikoimaan. Samoin kaupunkipolitiikan piiriinluettava osaamiskeskusohjelma ja maaseutupoliittinen kokonaisohjelma vuosille2001-2004.

Kansalliset tukialueet ja Euroopan unionin tukialueet noudattelevat melko pitkältisamoja rajoja, kuten seuraavat kuviot osoittavat.

Merkittävä osa yritystuista osoitetaan EU:n tavoiteohjelmien kansalliseksi rahoi-tusosuudeksi.Pääpaino varsinaisessa aluepolitiikassa onkin ollut vuodesta 1995 ja tulee ole-maan ohjelmakauden loppuun vuoteen 2006 EU-ohjelmien kautta saatavissatuissa.


5.2. Varsinaisen aluepolitiikan tuloksiaTalousneuvosto toteaa raportissaan (6/2000), että suurta aluepolitiikkaa on vai-kea arvioida, koska toimintaympäristö on muuttunut rajusti viime vuosikymme-ninä. Arviot koskevat pientä aluepolitiikkaa ja luonteva vertailukohta ovat muutEU-maat. Suurista linjoista voidaan todeta, että muuttoliikettä ei ole voitu kos-kaan padota. Muuton valtavirta on aina suuntautunut idästä ja pohjoisesta ete-lään ja harvaan asutuilta seuduilta kasvukeskuksiin.

Pienen aluepolitiikan tuloksia ovat arvioineet erityisesti EU-ohjelmien arvioitsijat.Sisäministeriön arvion mukaan EU-ohjelmilla on luotu 1995-99 50000 uutta työ-paikkaa ja 6000 uutta yritystä. Hankkeita on toteutettu yhteensä 28 000. Kaikki-aan alueohjelmilla on ollut keskittymiskehitystä hillitsevää merkitystä, silti muidenkuin tavoite 2-ohjelman vaikutus yrityskannan ja työllisyyden kasvuun on kiis-tanalainen. KTM arvioi, että yritysten kilpailukyky on parantunut ja työpaikkojenmäärä noussut, mutta uusia yrityksiä ei ole syntynyt tavoitteiden mukaisesti. Il-meisesti verrattain suppeat, toimenpiteiltään keskitetyt ohjelmat tuottavat parhaitatuloksia; kun tuen määrä nousee, joukkoon mahtuu vähemmän laadukkaitahankkeitaKansallinen osaamiskeskusohjelma vuosina 1994-98 on arvioitu vaikutuksiltaanparhaaksi ohjelmaksi. Eniten se on lisännyt tutkimusyhteistyötä ja tuonut yrityk-siä lähemmäs tutkimus-ja tuotekehittelytoimintaa.

Rahoituksen määrä ei sinänsä ole osoittautunut ratkaisevaksi: on alueita, joillarahoitusta on liian vähän ja alueita, joilla hankeideoita on liian vähän tai/ja voima-varojen tehokas organisointi ontuu. Usein ohjelmien toteutus on ollut liikaa vir-kamiesvetoista ja yritykset ja työelämän osapuolet ovat olleet sivussa suunnitte-lusta ja toteutuksesta.

Sitran mukaan kansainväliset tutkimukset osoittavat, että sosiaalinen pääoma elialueen väestön yhteistyökyky on ratkaisevaa alueelliselle kehitykselle 2/3 me-nestystarinoista. Pelkät taloudelliset satsaukset eivät riitä synnyttämään yhteis-toimintaa ja uskoa alueen elinvoimaisuuteen.

Pohjoismaisen tutkimuslaitoksen Nordregion toukokuussa 2002 julkaisemanvertailevan tutkimuksen mukaan Suomessa on muista Pohjoismaista poiketentoteutettu alueiden tarpeiden mukaan eriytettyä alue- ja kaupunkipolitiikkaa jasen keskeisiä välineitä ovat olleet osaamiskeskusohjelma ja aluekeskusohjelma.Nordregio toteaa, että 1990- luvun loppu on ollut kaikissa Pohjoismaissa vahvanalueellisen keskittymisen aikaa. Suomi on tutkimuksen mukaan pyrkinyt aktiivi-sesti kehittämään keinoja, joilla suurten kaupunkiseutujen menestystä heijaste-taan kansalliselle tasolle.

Nordregion tutkimuksen mukaan erityisesti Suomessa ja Ruotsissa on selkeäsuuntaus tehdä ero hyvinvointipolitiikan ja kehittämispolitiikan välillä. Molemmis-sa maissa on painotettu kehittämisulottuvuutta alueiden välisen tasapainon si-jasta. Suomessa toteutetaan Pohjoismaiden laajamittaisinta aluepolitiikkaa, jokaon tiukasti sidottu EU-ohjelmien toteuttamiseen. Kaupunkimaisten alueiden ke-hittäminen on suomalaisen aluepolitiikan erityispiirre.


On huomattava, että vuosina 1995-99 Suomessa toteutettiin ensimmäistä ohjel-mallisen aluekehittämisen kautta. Ohjelmakausi 2000-2006 on vielä alussa, eikävaikuttavuusarvioita ole vielä pystytty tekemään. On kuitenkin todennäköistä,että maakunnissa on opittu ohjelmallinen toimintatapa ja nykyisen ohjelmakau-den voidaan odottaa olevan edellistä tuloksellisempi.


6. Ruotsin aluepolitiikan linjauksia ja tuloksia

Vertailujen tekeminen muiden maiden alueellisen kehityksen kanssa on varsinhankalaa. Parhaiten voimme verrata tilannettamme Ruotsissa tapahtuneeseenkehitykseen. Ruotsin alueellinen kehitys on Talousneuvoston raportin mukaanollut 1990-luvulla hyvin samansuuntainen kuin Suomen. Työttömyysaste nousivuoteen 1994 asti ja lähti sen jälkeen keskusalueilla laskuun jatkaen syrjäseu-duilla edelleen nousuaan. Muuttoliike on samanaikaisesti kiihtynyt erityisestipohjoisen maakunnista keskusalueille. Tuotannon ja työllisyyden alueelliset erotkasvoivat, mutta kansalaisten tulotasoerot ovat pysyneet kohtuullisina tuloerojatasaavan vero- ja sosiaalipolitiikan ansiosta.

Kasvuhakuinen teollisuuspolitiikka on viime vuosina painottunut Ruotsissa alu-eellisen elinkeinopolitiikan kustannuksella. Silti tavoitteena on alueellinen tasa-arvo. Aluepolitiikkaa on hajautettu aluetasolle ja alueelliset kasvusopimukset ovatosa aluepolitiikkaa. Niiden avulla pyritään kokoamaan yhteen eri toimenpiteitä japäätöksentekijöitä.

Ruotsissa käytetään viittä eri yritystukea: alueellinen investointituki, työllistämistu-ki, maaseututuki, pienyritystuki ja kuljetustuki. Näistä alueellista investointitukea,työllistämistukea ja kuljetustukea myönnetään Ruotsin kansallisilla tukialueilla,maaseututukea ja pienyritystukea koko valtakunnassa. Alueellinen investointitukivoi kohdistua sekä kiinteisiin ( rakennukset, koneet, laitteet yms. ) että pehmeisiininvestointeihin ( tuotekehitys, koulutus, markkinointi jne. ). Tukea voidaanmyöntää alhaisemmin tukiprosentein myös suuryrityksille. Tuki rahoitetaan valti-on talousarvion yleisten aluepoliittisten toimien määrärahasta.

Työllistämistuki muodostuu kiinteästä summasta, joka maksetaan vuosittain (korkeintaan viitenä vuotena ) tukialueella sijaitsevalle yritykselle suhteessa senpalkkaamien uusien työntekijöiden määrään. Alueellista työllistämistukea ja in-vestointitukea ei voida myöntää samalle hankkeelle. Tukea voidaan myöntäämyös erilaisille järjestöille, jos kyseessä on uudelleensijoittuminen pois Tukhol-man seudulta.

Kuljetustuella on suhteellisen merkittävä rooli Ruotsin ”pienessä aluepolitiikassa”.Tuki kohdistuu Pohjois-Ruotsin neljällä eri tukivyöhykkeellä tapahtuviin kuljetuk-siin, joiden pituus on vähintään 400 km. Suomen lainsäädännöstä poiketen tu-kea voidaan myöntää myös suuryrityksille ja tuotekuljetusten lisäksi myös raaka-ainekuljetuksille. Vuosittain n. 1000 yritystä on saanut kuljetustukea.Yritysten maksamien sosiaaliturvamaksujen porrastus otettiin käyttöön Ruotsissaensimmäisen kerran jo vuonna 1983. Kahdeksalla prosenttiyksiköllä alennetunsosiaaliturvamaksun piiriin on hyväksytty laajasti eri tyyppisiä, tukialueilla toimiviayrityksiä.

Ruotsin tietoyhteiskunta kaikille- strategia on merkittävä alueellisen kehityksenkannalta. Tavoitteena on, että kotitalouksilla ja yrityksillä tulee olla mahdollisuuskytkeytyä laajakaistaverkkoon kaikkialla maassa. Pääosin tämän tulee tapahtuamarkkinalähtöisesti, mutta valtiolla katsotaan olevan kokonaisvastuu tavoitteentoteutumisesta. Tarvittavan infrastruktuurin rakentamiseen ja siihen liittyviin vero-


helpotuksiin on varattu 5,8 miljardia kruunua. Verkon ulottamisen kaikkiin kunta-keskuksiin arvioidaan maksavan vielä 2,5 miljardia kruunua lisää.

Tutkimusten mukaan Ruotsin suurella ja pienellä aluepolitiikalla on vaikutettumerkittävästi siihen, että eri puolilla maata asuvien kansalaisten väliset hyvinvoin-tierot ovat pieniä. Aluepolitiikka on siis ollut onnistunutta tasa-arvoistamisen ta-voitteessa. Aluepolitiikan keinoin ei kuitenkaan ole pystytty estämään taloudelli-sen kasvun keskittymistä aiempaa harvemmille seuduille ja aluepolitiikan vaiku-tus alueelliseen talouskasvuun on jäänyt olemattomaksi.

Ruotsin tutkimusten pohjalta on tehty myös seuraavia johtopäätöksiä:– Alueellisten yliopistojen merkitys väestön- ja työllisyyden kasvulle eri alueilla onollut huomattava ja ne ovat olleet ratkaisevassa asemassa nuoren, hyvin koulu-tetun työvoiman sijoittumisen kannalta. Niillä on kuitenkin ollut vain vähän vai-kutusta nuorten halukkuuteen hakeutua korkeimman koulutuksen piiriin.– Aluepolitiikan hajakeskitys on heikentänyt koordinaatiota, mitä yritetään korjataalueellisilla kasvusopimuksilla.– Aluepolitiikan lähtökohtana on ajatus, että kasvun synnyttäminen on yritystenja ihmisten käsissä, yhteiskunnan rooli on lähinnä kannustava ja toimintaedelly-tyksiä luova.– Ruotsissa toteutettuja EU:n rakennerahasto-ohjelmien hankkeita edeltäneetselvitykset ovat usein jääneet puutteellisiksi ja ohjelmat eivät ole painottuneetriittävästi yrittäjyyden ja kaupallisesti elinkelpoisten projektien tukemiseen. Hal-lintomenettelyjä ja viranomaisten välistä yhteistyötä kohtaan on myös esitettykritiikkiä.– Ruotsin aluepolitiikkaa voidaan kritisoida siitä, että tukien annetaan muodostuapysyviksi ilman, että ongelman taustalla olevia syitä selvitettäisiin tarkemmin.Markkinaehtoisen kasvun toteutumisen todellisista esteistä ei näin ollen ole riittä-västi tietoa käytettävissä. Alueellinen kehitys on monimutkainen prosessi ja yh-dellä alueella menestykseen johtaneen kehityskulun toistaminen toisella alueellaei ole helppoa.

Parlamentaarinen komitea jätti mietintönsä syyskuussa 2000 ja se linjasi Ruotsinaluepolitiikkaa mm. seuraavasti:- valtio takaa hyvinvoinnin perusedellytykset kattavasti ja sopeuttaa uusiin ympä-ristön ehtoihin- kansallisesti kannetaan sosiaalinen vastuu aluekehittämisestä eli alueiden väli-sen kilpailun ja yhteistyön tulee olla tasapainossa


7. Valtiovallan käynnistämät jakaavailemat uudistukset

7.1. KehittämisohjelmatValtioneuvoston 9.11.2000 hyväksymällä aluepoliittisella tavoiteohjelmalla pyri-tään tasapainoittamaan maamme alueellista kehitystä luomalla vaihtoehtoja kes-kittymiskehitykselle ja muuttoliikkeen suuntautumiselle muutamalle kasvavallekaupunkiseudulle. Ohjelma painottaa myös kaikkia alueita koskevassa kehittä-misessä osaamisen parantamista, teknologian ja muun osaamisen siirtoa jakäyttöönottoa, alueellisten innovaatiorakenteiden kehittämistä sekä alue- ja pai-kallishallinnon, korkeakoulujen, oppilaitosten ja tutkimuslaitosten yhteistyötäalueellisen elinkeinoelämän kanssa.Valtioneuvoston ohjelmassa nähdään keskeisenä kehittämiskeinona aluekes-kusten muodostaminen. Vuoden 2001 loppuun mennessä valtioneuvosto nimesialuekeskusohjelmaan mukaan 34 aluetta. Aluekeskusohjelma tarjoaa alueillevoimavaroja lähinnä verkottumiseen ja sen pohjalta jo olemassa olevien rahoi-tuslähteiden, kuten EU-ohjelmien tehokkaampaan käyttöön.

Valtioneuvosto on myös nimennyt osaamiskeskusohjelmaan 14 alueellistaosaamiskeskusta ohjelmakaudeksi 1999-2006. Osaamiskeskusten avulla luo-daan edellytyksiä innovaatioiden syntymiselle, tuotteistumiselle ja kaupallistumi-selle. Tavoitteena on välittää uusinta tietoa alueelle sekä lisätä eri tahojen välistäyhteistyötä ja kansainvälistä verkostoitumista. Ohjelmakaudella painotetaanosaamisen hyödyntämistä ja yritysvaikuttavuuden lisäämistä. Osaamiskeskus-ohjelmaa toteutetaan useiden ministeriöiden sekä muiden alueilla toimivien ta-hojen yhteistyönä. Opetusministeriö ja korkeakoulut ovat keskeisiä toimijoitaosaamiskeskuksissa.

7.2. Hallinnolliset uudistuksetKeskeinen väline aluekehittämisjärjestelmän ohjauksen uudistamisessa on ke-vään 2002 aikana eduskunnan hyväksymä laki alueiden kehittämisestä ( HE55/2002). Lain tavoitteena on ohjelmallisuuden ja kumppanuuden vahvistaminenkansallisessa aluepolitiikassa ja työnjakojen selkiyttäminen ja hallinnon yksin-kertaistaminen ministeriöiden kesken ja ministeriöiden ja alueiden välillä. Edel-leen Euroopan unionin rakennerahasto-ohjelmien toimenpiteet ja kansallisetaluekehittämisen toimenpiteet on tarkoitus sovittaa yhteen maakuntien yhteistyö-ryhmissä (MYR).

Kaavailtujen uudistusten mukaan koko aluekehittämisen sisältöä ohjaisivat val-tioneuvoston koko vaalikaudeksi asettamat aluekehittämisen tavoitteet. Hallinnol-liset uudistukset tähtäävät siihen, että valtakunnalliset poliittiset tavoitteet sovite-taan yhteen alue- ja paikallistasolta nousevien kehittämistarpeiden kanssa mah-dollisimman hyvin.

Osana uudistushanketta valtioneuvosto on valmistellut keskushallintouudistusta,jonka tavoitteena on tiivistää yhteistyötä ja selkiyttää työnjakoa ministeriöidenvälillä muissakin kuin aluekehittämiseen liittyvissä kysymyksissä. Hallitus kaavai-lee myös yhteistyössä ministeriöiden kanssa valtionhallinnon uudelleen sijoitta-


mista ottaen huomioon uuden informaatioteknologian tarjoamat mahdollisuu-det.

Valtioneuvoston seutukuntien tukihanke tähtää puolestaan kuntien vapaaehtoi-sen seutuyhteistyön laajenemiseen ja syvenemiseen. Tarkoituksena on kehittääyhteistyömenettelyjä. Kevään 2002 aikana eduskunnassa hyväksytty seutuyh-teistyön kokeilulaki mahdollistaa kahdeksassa seutukunnassa ( Hämeenlinnan,Lahden, Loimaan, Nivala-Haapajärven, Oulun, Pieksämäen, Pohjois-Lapin jaTurunmaan ) päätösvallan siirtämistä valtiolta seutukuntiin ja antaa lisää liikku-mavaraa palvelujen ja hallinnon järjestämisessä. Näin lisätään kuntien mahdolli-suuksia menestyksellisen elinkeinopolitiikan harjoittamiseen ja palvelujen yhtei-seen järjestämiseen.

7.3. Yritysten tukitoimet ja muut tehostetut toimetHallitus on myös käynnistänyt toimia alueellisten yritystukien käytön tehostami-seksi ja rahoituksen turvaamiseksi. Kauppa- ja teollisuusministeriö on tehnytvertailevan tutkimuksen muiden maiden yritystukipolitiikkaan ja arvioinut Suo-men tukijärjestelmän kilpailukykyisyyttä. Yritysten sijoittumisneuvontaa on myöstehostettu TE-keskuksissa.

Itä- ja Pohjois-Suomen sekä muiden vaikean rakennetyöttömyyden alueille onetsitty uusia toimenpiteitä. Eräs tähän kokonaisuuteen kuuluva, kannatettavatoimenpide on Kainuun kehittämishanke, jossa valittaisiin vaaleilla maakuntaval-tuusto ja hallitus. Nämä hallintoelimet voisivat jakaa valtion budjetista yhtenä ko-konaisuutena tulevat rahat maakunnan kehittämiseen.

Maaseudun kehityksen vauhdittamiseksi on ryhdytty toteuttamaan uutta maa-seutupoliittista ohjelmaa. Tavoitteena on peruselinkeinojen uudistaminen ja mui-den elinkeinomahdollisuuksien tunnistaminen.

Sisäministeriön johdolla valmistellaan aluekehitysstrategiaa vuoteen 2013 asti.Euroopan unionin lähivuosina tapahtuvan laajentumisen myötä vanhojen jä-senmaiden rakennerahastoista saatavat tuet tulevat vähenemään. Niukkenevatresurssit edellyttävät aluepolitiikalta täsmätoimia.


8. SAK:laisen ay-liikkeen linjauksia

SAK:n aluepoliittisena yleistavoitteena on pysyvän työllisyyden edistäminenmaan eri osissa ja hyvinvointipalvelujen sekä tasa-arvoisten mahdollisuuksientarjoaminen kaikille kansalaisille asuinpaikasta riippumatta.

Sosiaalinen vastuu aluekehittämisestä on kansallisella tasolla. Valtiovallan tehtä-vänä on taata perusedellytykset hyvinvoinnille kattavasti ja sopeuttaa alueitamuuttuviin toimintaympäristön ehtoihin. Hyvinvoinnin perusta varmistetaan val-taosin valtakunnallisin toimin eli suuren aluepolitiikan keinoin.

Alueet, joilla on vaikea työllisyystilanne, vaativat tehostettuja toimia. Työttömyyttävoidaan alentaa kestävästi vahvistamalla entisestään talouskasvun ja uusien työ-paikkojen syntymisen edellytyksiä sekä toteuttamalla tehokasta koulutusta, työ-voima-, elinkeino- ja aluepolitiikkaa.

Varsinaisten eli pienten aluepoliittisten toimien tulee koskea koko Suomea Eu-roopan unionin jäsenenä ja maan eri osia, ei vain muuttotappioalueita. Ongelmiaon myös väkeä vastaan ottavilla alueilla, sitä enemmän, mitä nopeampaa muut-toliike on. Erilaiset alueet tarvitsevat myös erilaisia toimenpiteitä. Eriytyvän alue-politiikan keinoin on etsittävä jatkuvasti keinoja maan kattavan aluerakenteensäilyttämiseksi ja vahvistamiseksi. Myös erityistä kaupunkipolitiikkaa tarvitaanmaaseutupolitiikan rinnalla, koska väestöä muuttaa edelleen suuremmille paik-kakunnille.

Varsinaisen aluepolitiikan moottorina tulee olla alueiden itsensä, uusia työpaik-koja ylläpitävän ja niitä luovan yritys- ja elinkeinotoiminnan kehittämiseksi. Vainoma-aloitteisuuden pohjalle voidaan rakentaa omaleimaisia ja vireitä alueita. Alu-eiden kilpailu ja yhteistyö tulee saada tasapainoon siten, ettei aiheuteta pudotus-peliä alueiden välille.

On pyrittävä laajaan kumppanuuteen alueen toimijoiden kesken. Aito kump-panuus synnyttää alueelle sosiaalista pääomaa, joka kantaa myös väistämättö-mien matalasuhdanteiden yli. Uusi aluekehittämislaki ( astuu voimaan 1.1. 2003 )tarjoaa hyvän lähtökohdan varsinaiselle aluekehittämistyölle. Koko SAK:n orga-nisaatio osallistuu eri tasoilla aluekehittämisen suunnitteluun ja toteuttamiseen.

8.1. Kumppanuudesta lisäarvoa aluehallintoonVarsinaisen aluekehittämisen toteuttajina maakunnat ja seutukunnat ovat itseavainasemassa. SAK:n lähtökohtana on, että aluekehittämiseen tulee saada mu-kaan kaikki maakunnan voimavarat. Työmarkkina- ja elinkeinoelämän järjestöilläja niiden jäsenistöllä on keskeistä työelämän asiantuntemusta, jota tarvitaan ke-hittämistyössä.

Aluekehittämistyön onnistuminen edellyttää maakuntien toimijoiden laaja-alaistayhteistyötä ja verkottumista eli kumppanuutta. Euroopan unionin rakennera-hastojen yleisasetuksen 1260/1999 artikla 8 mukaan unionin alue- ja rakennepo-litiikan keskeinen toimintaperiaate on juuri kumppanuus. Kumppanuus on poliit-tista demokratiaa vahvistava ja tukeva elementti, ei sen kilpailija. Parhaimmillaan


kumppanuus on syvällisempää, sitoutunutta yhteistyötä kuin pelkkä päätök-sentekoon osallistuminen.

Maakuntien yhteistyöryhmät ( MYR ) ovat kumppanuuden keskeisiä foorumeitamaakuntatasolla. Rakennerahastolain ( 1.1.2000 ) mukaan maakuntien yhteis-työryhmät päättävät vuosittain EU-ohjelmien toteutukseen liittyvistä yhteistyö-asiakirjoista. Yhteistyöryhmät koostuvat tasapainoisesti maakuntien poliitikoista,virkamiehistä ja työmarkkina- ja elinkeinoelämän järjestöjen edustajista. Kevään2002 aikana eduskunnan hyväksymän aluekehittämislain mukaan maakuntienyhteistyöryhmät sovittavat yhteen EU-ohjelmien ja kansallisten ohjelmien toi-menpiteitä. Laki vahvistaa kumppanuuteen perustuvaa toimintatapaa ja sitouttaaeri tahoja ohjelmien toteuttamiseen.

Seutukuntien yhteistyöllä tehostetaan kuntien palvelutuotantoa. Nyt seutukun-nat ovat organisoituneet hyvin kirjavasti ja niitä koskevia ratkaisuja tehdään pit-kälti virkamiesvetoisesti. Poliittiset päättäjätkin ovat usein seutukuntien kehittä-mistyön ulkopuolella. Samoin kuin maakunnallista myös seudullista yhteistyötäon toteutettava kumppanuusperiaatteen mukaisesti. Hallintoratkaisut voivat ra-kentua monella tavalla seutukunnan ominaislaadusta riippuen. Hallinnon tuleetukea verkottumista ja toimijoiden sitoutumista kehittämistoimiin.

Joiltakin osin Suomen seutukuntarakenne on keinotekoinen, kun taas osaseutukunnista kattaa aikojen kuluessa muodostuneita talousalueita. Seutukunta-rakennetta on syytä kehittää toimivampaan suuntaan ottaen huomioon myösaluekeskusohjelman pohjalta syntyvät aluekeskukset.Seutukuntien yhteistyötä on edistettävä ja aktiivisesti tuettava kuntaliitoksin kas-vu- ja aluekeskusten vahvistumista, jotka puolestaan säteilevät myös ympäröi-vään maaseutuun.

Aluekehittäminen ja elinkeinopolitiikan toteuttaminen ovat aina yhtä kuntaa laa-jempaa yhteistyötä vaativaa toimintaa. Kansalaisille tärkeiden palvelujen turvaa-miseksi kuntarakenteeseen tarvitaan tuntuva remontti.

8.2. Kattava aluerakenne turvattava jaTE-keskuksia vahvistettavaSuomeen on turvattava koko maan kattava aluekeskusverkko. On todennä-köistä, että aluekeskuksista vain 5-6 voi olla todellisia kasvukeskuksia, jotka toi-mivat kansantalouden vetureina ja joiden kehittäminen on turvattava, jotta maas-sa olisi mahdollista säilyttää kattava aluerakenne.

Vuonna 1997 perustetut työvoima- ja elinkeinokeskukset ( TE-keskukset ) koko-sivat työvoimaministeriön, kauppa- ja teollisuusministeriön sekä maa- ja metsä-talousministeriön piirihallinnot saman katon alle. Tavoitteena on ollut palvellayritys- ja muita asiakkaita keskitetysti ns. yhden luukun periaatteen mukaisesti.Ministeriöiden yhteistyön alkukankeudesta ja kitkaisuudesta huolimatta TE-keskusten perustaminen on osoittautunut oikeansuuntaiseksi ratkaisuksi.

Ruotsin kokemukset eivät puolla elinkeinoministeriön perustamista, mutta TE-keskusten valtakunnallista koordinointia on edelleen parannettava kehittämälläministeriöiden yhteistyötä.


TE-keskusten perustamisen myötä lakkautettiin työvoimapiirien neuvottelukun-nat, jolloin katosi foorumi alueiden työvoimapolitiikan käsittelylle. Perustetut TE-keskusten neuvottelukunnat eivät ole löytäneet rooliaan elinkeinopolitiikansuuntaajina, eivätkä ottaneet myöskään työvoimapolitiikkaa työlistalleen. Amma-tillisen aikuiskoulutuksen tarpeiden käsittelyä varten ovat erikseen ennakointi- jahankintatoimikunnat.

Työelämän osapuolten roolia on voitava vahvistaa ennakointi- ja hankintatoimi-kunnissa ja toimikuntien työtä on muutoinkin vahvistettava kokoamalla niidenpiiriin työvoimapolitiikan ja ammatillisen aikuiskoulutuksen kysymykset kokonai-suutena ml. Euroopan unionin sosiaalirahaston kautta toteutettavat hankkeet.Sosiaalirahastohankkeet kuitenkin käsiteltäisiin entiseen tapaan myös maakunti-en yhteistyöryhmissä.

8.3. Varsinaisen aluepolitiikan työkalut tehokkaaseen käyt-töön: eriytyvät toimet ovat välttämättömiäAlue- ja elinkeinopolitiikalta vaadittavan tehokkuuden välttämätön ehto on, ettäaluepoliittiset toimet johtavat kohdealueilla talouskehityksen - kasvun ja työllisyy-den - paranemiseen. Toinen aluepolitiikan sisältöön kohdistuva vaatimus on, ettätoteutettavat toimenpiteet ja niiden rahoittaminen eivät vastaavasti syrjäytä talou-dellista toimeliaisuutta maan muilla alueilla.

Alueet ovat itse avainasemassa varsinaisen aluekehittämisen suunnittelijoina jatoteuttajina. Työllisyyttä edistävän talouskasvun tekijöitä ovat alueiden yritykset janiiden henkilöstö. Poliittisin ratkaisuin luodaan edellytyksiä aluekehittämiselle.Yhteistyössä poliittisten päättäjien, virkamiesten ja sosiaalipartnereiden keskenlaadittujen alueellisten ohjelmien pohjalta kehitetään alueita. Ohjelmien tulee ollariittävän suuria, mutta kuitenkin rajattuja ja täsmällisesti kohdennettuja.

Ohjelmien määrää ja päällekkäisiä toimia tulee karsia mm. laaja-alaisilla kokeiluil-la, jotka pakottavat kaikki toimijat - sekä julkisen sektorin että yksityisen sektorin -arvioimaan omaa toimintaansa. Kapea-alaiset, pelkkiin kompensaatioihin pe-rustuvat kokeilut eivät tuota riittävästi dynamiikkaa aluetalouksiin. On etsittäväkeinoja alueellisten voimavarojen kokoamiseksi. Valtion rahoituksen ohjaamistaalueiden käyttöön on yksinkertaistettava.

Varsinaisen aluepolitiikan keinovalikoimaa on valtiovallan toimesta lisätty viimevuosina ja tämä tarjoaa maakuntien omaehtoiselle kehittämiselle entistä parem-mat lähtökohdat.

8.3.1. Työllisyys on aluepolitiikan ykkösasiaKeskeisin aluepoliittinen tavoite on työllisyyden edistäminen ja pitäminen korke-alla tasolla. Työttömyyden ennaltaehkäisy on parasta työllisyyden hoitoa. Työt-tömyys karkasi kuitenkin laman seurauksena hyvin korkeaksi ja on siellä edel-leen, vaikka sitä on viime vuosina saatu painettua alas. Työllisyyden hoito edel-lyttää erityistoimia.

Kansallisen aktiivisen työvoimapolitiikan keinoin ehkäistään syrjäytymistä jaedistetään työllistettävyyttä ja työllistymistä. Varsinaisen aluepolitiikan keinoin on


kehitettävä malleja rakennetyöttömyyden ratkaisemiseksi ja vaikeasti työllistyvienryhmien työllistämiseksi nykyistä enemmän avoimille työmarkkinoille.

Alueellista liikkuvuutta on pyrittävä suuntaamaan lähialueiden aluekeskuksiinsuurten kasvukeskusten sijasta. Alueellisen liikkuvuuden täytyy olla taloudellisestija sosiaalisesti turvallista. Muuttoliikkeen ohjaaminen lähelle tukee kattavan alue-rakenteen säilyttämistä elinvoimaisena.

Yksittäisten ihmisten muuttohalukkuuteen vaikuttaminen on vaikeaa. Elinympä-ristön tarjoamilla palveluilla ja viihtyvyydellä on suuri merkitys muuttohalukkuu-teen, mutta ensisijaisesti pysyvä kunnon työ saa ihmiset muuttamaan ja pysy-mään asuinsijoillaan. Norjan pohjoisosissa on kokeiltu yksittäisille kansalaisillesuunnattuja verohelpotuksia. Tuhansiin avoimiin työpaikkoihin on näin saatutyöntekijä. Itä- ja Pohjois-Suomessa on vielä runsaasti koulutettua työvoimaa,mutta niukasti työpaikkoja, joten Suomen oloissa Norjan mallin mukaiset vero-helpotukset eivät tuota tulosta. Ensisijaisempaa on kehittää olemassa olevia yri-tyksiä ja saada syntymään uusia yrityksiä ja niiden myötä uusia työpaikkojamuuttotappioalueille.

Toimenpide, jolla voi olla vaikutuksia työssäkäyntialueen laajenemiseen, on mat-kakuluvähennysten omavastuun ja katon poistaminen.

Koko maassa on kehitettävä ihmisten osaamista ja mahdollistettava ammatillinenpätevöityminen. Sukupolvenvaihdoksen ja kasvavan työvoimapulan vuoksi am-matillisen liikkuvuuden lisääminen on välttämätöntä. Myös sukupuolen mukaanjakaantuneiden työmarkkinoiden murtamista on edistettävä, samoin kuin työn japerhe-elämän yhteensovittamista. Perheiden hyvinvointi on kivijalka, jolle alueel-linenkin kehitys rakennetaan.

Etätyön lisääminen voi vaikuttaa aluerakenteen säilymiseen kattavana. Valtioval-lan on varmistettava, että laajakaistaverkot ovat kaikkien ulottuvilla. Työmarkki-najärjestöt ovat solmineet Euroopan tason sopimuksen etätyön pelisäännöistä.Säännöt on saatava voimaan kansallisella tasolla.

Sosiaalisia yrityksiä on perustettava ja edistettävä kolmannen sektorin työllistä-mistä vaikeasti työllistyvien syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Myös yrityksiltä onedellytettävä sosiaalista vastuuta eritysryhmien työllistämiseksi.

8.3.2. Elinikäinen oppiminen tuottaa osaajia alueilleAlueellisen kilpailukyvyn keskeinen tekijä on osaamisen lisääminen. Alueidenkaikki voimavarat on saatava käyttöön kehittämistyöhön. Siksi aineettomat sat-saukset inhimilliseen pääomaan ovat alueilla lähi vuosina jopa ensisijaisempiakuin toimintaedellytysten luominen ja toimintaympäristön kehittäminen. Keskei-siä välineitä alueiden osaamisen lisäämisessä ovat työelämän ja ammatillisenkoulutuksen yhteistyön tiivistäminen, tutkimus- ja kehittämistoiminta sekä osaa-miskeskusohjelmat.

Osaamisen perustan muodostaa kunnollinen yleissivistävä peruskoulutus. Jo-kaiselle nuorelle ja aikuiselle on taattava omalla synnyinseudullaan riittävä yleissi-


vistävä peruskoulutus. Ammatillisessa koulutuksessa on järkevää erikoistua jaerilaistua alueiden tarpeiden mukaan.

Aikuisväestön yleissivistävässä ja ammatillisessa koulutuksessa on puutteita, jot-ka vaikeuttavat alueiden osaamisen kehittämistä. Koska työmarkkinoille tuleviennuorten määrä on jo lähi vuosina pienempi kuin eläkkeelle siirtyvien määrä, kes-ki-ikäisten ammattitaidon olisi uudistuttava ja pysyttävä ajan tasalla nykyistämyöhäisempään eläkeikään asti. Siksi SAK kannattaa parlamentaarisen aikuis-koulutustyöryhmän esittämää aikuisväestön osaamisen nosto-ohjelmaa. Ohjel-man pääpaino tulee olla ammatilliseen tutkintoon tähtäävissä ja niiden suoritta-mista edistävissä opinnoissa. SAK korostaa erityisesti näyttötutkintojen ja niihinvalmistavan koulutuksen merkitystä aikuisille soveltuvana osaamisen nostamisenmuotona. Tietoyhteiskunnan perustaidot kuuluvat tämän päivän yleissivistyk-seen ja ne on taattava kaikille valtion kustannuksella.

Osaamisen nostamiseksi tarvitaan alueiden eri tason ammatillisten oppilaitosten,työelämän ja sen organisaatioiden sekä tutkimus- ja kehittämislaitosten yhteis-työn edelleen tiivistämistä.

Oppilaitosten päällekkäisyyksiä on karsittava. Erityisesti aikuiskoulutuksen jär-jestäjille yhteistyön tiivistäminen on haaste, koska nykyinen lainsäädäntö ei oletukenut yhteistyötä, vaan ohjannut oppilaitoksia keskinäiseen ja usein haitalli-seen kilpailuun. Uudistettaessa ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten, valtakun-nallisten ammatillisten erikoisoppilaitosten ja vapaan sivistystyön lainsäädäntöä,olisi niiden keskinäistä yhteistyötä myös lainsäädännöllisesti edistettävä. Näinvoidaan luoda alueellisesti ja seudullisesti toimivia, vahvoja aikuiskoulutuksenyhteistyöverkostoja.

Ammatilliseen koulutukseen erikoistuneille oppilaitoksille on annettava mahdolli-suudet kehittyä työelämän aikuisopistoiksi, joilla on alueellisia työelämän kehit-tämistehtäviä.

Ammattikorkeakoulujen roolia on vahvistettava erityisesti pk-yritysten kehitystätukevana oppilaitosverkostona ja niiden yhteistyötä myös ammatillisen toisenasteen oppilaitosten kanssa on parannettava. Myös pk-yritysten osaamista kou-lutus- ja henkilöstötarpeiden ennakoinnissa tulee parantaa osaamiseen kehittä-miseen liittyvien toimenpiteiden osana.

Ammatillisten oppilaitosten voimavaroja on alueilla parannettava, mikä edellyttääniin kunnilta kuin valtiovallalta kehittämistoimia. Alueen yrityksiltä ja muulta työ-elämältä edellytetään aitoa kiinnostusta ammatillisen koulutuksen tukemiseen jayhteistyöhön oppilaitosten kanssa.

Määrämuotoisen koulutuksen rinnalla tarvitaan jatkuvaa yritysten ja työyhteisö-jen henkilöstön kehittämistä. Euroopan unionin ohjelmakaudella 1995-99 hen-kilöstöä on pitkälti koulutettu Euroopan unionin sosiaalirahaston osarahoituksenturvin. Toteutetut hankkeet ovat olleet henkilöstökoulutushankkeita, joissa onpääosin koulutettu avainhenkilöitä. Osaamisen kehittämisen tulee kohdistua työ-yhteisöjen kaikkiin henkilöstöryhmiin, ei vain avainhenkilöihin. Myös pieniin yri-tyksiin tulee laatia koulutussuunnitelmat, joissa tavoitteena on jatkuva koko hen-


kilöstön kehittäminen. Vain siten taataan elinikäisen oppimisen periaatteen to-teuttaminen. Henkilöstön kehittämisen tulee puolestaan olla osa työyhteisöjenjatkuvaa kehittämistä. Tavoitteena tulee olla yritysten ja työyhteisöjen muodos-tuminen oppiviksi organisaatioiksi, joissa jatkuvasti arvioidaan omaa toimintaaosana arkista työtä.

Työmarkkinaosapuolilla on kiinteä kosketus työyhteisöihin ja ne kokoavat jatku-vasti tietoja työelämän koulutus- ja osaamistarpeista. Siksi niiden tulee ollaedustettuina alueilla kaikissa niissä elimissä, joissa tehdään ratkaisuja sekä nuori-soasteen että aikuisten ammatillisesta koulutuksesta.

SAK:lainen ammattiyhdistysliike haluaa kehittää työelämän osaamista ja on val-mis omalta osaltaan suuntaamaan mm. osaamisen nosto-ohjelmaan liittyviäneuvonta-, tiedotus- ja motivointitoimia jäsenliittojensa työpaikoilla työskentele-ville työntekijöille ja luottamushenkilöille.

8.3.3. Aktivoivaan ja verkottuvaan elinkeinopolitiikkaanKansallista elinkeinopolitiikkaa on sovitettu yhä enemmän alueiden tarpeidenmukaan, jolloin aluepolitiikan ja elinkeinopolitiikan välinen ero kapenee. Suo-messa osaamiskeskusohjelma on edistänyt huippuosaamista. Myös aluekes-kusohjelmalla on elinkeinopoliittinen ulottuvuus.

Valtakunnallisen elinkeinopolitiikan lähtökohtana on kestävän kehityksen ja tasa-arvon edistäminen. Myös alueellisen elinkeinopolitiikan on perustuttava näillelähtökohdille. Samoin tarvitaan kaupunkipolitiikan ja maaseutupolitiikan vuoro-puhelua.

Alueellisella elinkeinopolitiikalla on edistettävä pitkäaikaista taloudellista kasvua jaosaamisen kehittämistä kunkin alueen omista lähtökohdista ja vahvuuksistaponnistaen. Uusia työpaikkoja luovat ensisijaisesti pienet ja keskisuuret elinvoi-maiset yritykset sekä uudessa sähköisessä taloudessa että perinteisimmillä ta-louden sektoreilla, erityisesti palvelualoilla.Alueilla on ensisijaisesti panostettava kasvuhakuisiin, työllistäviin yrityksiin.

Stimulanssia luovat vastikkeelliset toimet, kuten tutkimus- ja kehittämistoimintasekä riskirahoitus ovat ensijaisia kompensoiviin yritystukiin nähden. Tärkeitä ra-hoitusinstrumentteja ovat Finnvera, TEKES ja Suomen Teollisuussijoitus.

Finnveran lainananto ja takausmahdollisuuksia on nostettava, sillä kysyntä ylittäätarjonnan ja Finnveran toiminnalla on alueiden elinkeinojen kehittämisessä tär-keä tehtävä. Alueellista pääomasijoitustoimintaa on jatkettava. Suomen Teolli-suussijoituksen ja TEKESin toiminnassa on alueellista ulottuvuutta edelleen vah-vistettava. Myös harvaan asutun maaseudun pienille yrityksille on mahdollistetta-va tutkimus- ja kehittämisresurssien saanti. Myös TE-keskusten jakamia inves-tointiavustuksia tarvitaan aluekehityksen tukemiseen.

Yritystuet eivät saa vääristää kilpailua. On kuitenkin harkittava, milloin kilpailutta-minen on tarkoituksenmukaista. Kehittymättömillä markkinoilla kilpailuttaminenjohtaa helposti siihen, että esim. julkisia palveluja siirtyy yksityisen sektorin mo-nopoleille, jotka ovat poliittisen ohjauksen ulottumattomissa.


Yritysten sijoittumiseen vaikuttavat alueella vallitseva kustannustaso sekä työvoi-man saatavuus. Pääsääntöisesti työn hinta ei voi olla alueiden välinen kilpailute-kijä, eikä saa johtaa palkkojen alennusmyyntiin.

Henkilöstön sivukuluja koskeva, alkamassa oleva eräiden Lapin ja Turun saaris-ton kuntien alueella toteutettava työnantajien sairausvakuutusmaksujen vapaus-kokeilu olisi pitänyt ulottaa koskemaan myös kuntatyönantajaa. Kokeilun tulok-sia arvioitaessa on otettava huomioon sairausvakuutusrahoituksen uudistaminenja selkiyttäminen. Alueellinen maksuporrastus ei saisi hämärtää sairausvakuutuk-sen rahoitusvastuita.

Yritysten yleiset toimintaedellytykset toimintaympäristössään on turvattava ennentoimialakohtaisia tukia. Erityisesti harvaan asutuilla seuduilla ja maaseutukeskuk-sissa tarvitaan yritystukia täsmätoimina. Työnantajien kela-maksu tulisi poistaa,koska sillä ei kustanneta työsuhteeseen liittyviä etuuksia. Alueellista kuljetustukeaon jatkettava nykyisessä laajuudessa.

SAK:lainen ay-liike on aktiivisesti mukana kaikissa toiminnoissa, joilla madalle-taan terveen yritystoiminnan piiriin yrittäjäksi ryhtymisen kynnystä. Samoinolemme mukana luomassa henkistä ilmapiiriä, joka tukee yritysten yhteistoimin-taa ja verkottumista sekä yritysten sisällä yhteistoiminnassa toteutettavaa kehit-tämistä, laajentamista sekä monipuolistamista. Näillä toimilla pyritään luomaanpuitteet yritysten toiminnan kehittymiselle ja jatkumiselle sekä olemassa olevientyöpaikkojen säilymiselle ja lisääntymiselle.

8.3.4. Julkinen valta luo edellytyksiäAluekehittämislain mukaan aluepolitiikan poliittinen ohjaus on valtioneuvostolla,joka hallitusohjelmassaan määrittelee vaalikauden tavoitteet. Ministeriöt ottavatomissa suunnitelmissaan huomioon toimenpiteiden alueellistamisen ja yhteen-sovittamisen alueiden ohjelmien kanssa.

Maakuntien tasolla vastuu ohjelmatyöstä ja poliittinen ohjaus on maakuntienliitoilla. Kumppanuusperiaatetta on toteutettava koko aluepolitiikan suunnittelus-sa ja ohjauksessa siten, että keskeiset työmarkkina- ja elinkeinojärjestöt osallistu-vat työskentelyyn. Näin varmistetaan niiden tahojen sitoutuminen alueelliseenkehittämistyöhön, jotka usein käytännössä toteuttavat suunnitellut toimet.

Valtiovallan on edistettävä toimiensa hajasijoitusta hajasijoitetuin keinoin eikäkeskusjohtoisesti. Ensisijaisesti on uusia toimintoja sijoitettava maan eri puolille.Laajakaistaiset tiedonsiirtoverkot luovat edellytyksiä toimintojen hajasijoittamisel-le, samoin kuin etätyön tekemiselle.

Kuntien ja seutukuntien rooli aluekehittämisessä on niin ikään edellytyksiä luova.Kattavat hyvinvointipalvelut houkuttelevat sekä yrityksiä että yksityisiä ihmisiämuuttamaan. Kuntien valtionapujärjestelmällä on varmistettava taloudellisetmahdollisuudet lakisääteisten palvelujen järjestämiseen koko maassa.


8.4. Tukea Suomelle myös itälaajentumisen jälkeenKaikkiaan 12 maata neuvottelee Euroopan unionin jäsenyydestä ja liittymisen ontarkoitus toteutua 2004. Kaikki maat tuskin tulevat jäseniksi samanaikaisesti, jotenunionin budjettiin kohdistuvat paineet eivät vielä ohjelmakauden aikana ole kovinsuuret. Uudet jäsenmaat tulevat saamaan maksimaalisen tuen, mutta tuki raja-taan neljään prosenttiin näiden maiden BKT:sta. Koska hakijamaiden BKT onhuomattavasti vanhoja jäsenmaita alhaisempi, laajentumisen hinnan vanhoillejäsenmaille on arvioitu jäävän 0, 4 prosenttiin BKT:sta.

Kuluvalla ohjelmakaudella korkeinta aluetukea eli tavoite 1- tukea saavat alueet,joiden BKT jää alle 75 prosentin Euroopan unionin keskiarvosta. Jos tämä BKT-raja säilyy seuraavalla ohjelmakaudella, yksikään nykyisen jäsenmaan alue eienää saisi suurinta aluetukea.

Suomen kannalta on tärkeää, että koheesio- ja rakennerahastovaroja voitaisiinlaajentumisen jälkeenkin suunnata etäisille, harvaan asutuille ja pitkistä välimat-koista kärsiville alueille sekä raja-alueille ja sinne missä on erityisen vaikea työt-tömyys tai rakennemuutos. On huolehdittava siitä, että harvaan asutut Itä- jaPohjois-Suomen alueet eivät tipahda parhaiden tukien piiristä. Tukikriteerinätulee ottaa huomioon, että Suomen ja Venäjän rajalla on yksi maailman suurim-mista elintasokuiluista.

Palkansaajien ja ay-liikkeen kannalta on tärkeää valvoa, että kaupunkialueita eisuljeta rakennetoimien ulkopuolelle. Teollisuuden rakennemuutoksista kärsivätseudut on siksi pidettävä tukien kohteena. Inhimillisten voimavarojen kehittämi-nen esimerkiksi elinikäistä oppimista tukemalla samoin kuin syrjäytymisen estä-minen on myös pidettävä mukana ohjelmissa.


9. Mitä painotuksiin sitoutuminenedellyttää ay-liikkeeltä

SAK:lainen ay-liike haluaa vaikuttaa kumppanuuden pohjalta alueiden nykyistätasapainoisempaan kehittämiseen. Kumppanina toimiminen edellyttää ay-liikkeen toimihenkilöiden ja aktiivien jäsenten osaajien koulutuksen syventämistäja laajentamista aluekehittämiseen ja aluehallintoon liittyvissä kysymyksissä.Hanketoimintaan osallistuminen ja hankkeiden hallinnointi edellyttää myös pro-jektiosaajien verkoston luomista ja kouluttamista yhdessä jäsenliittojen kanssa.Koulutusta järjestetään osin omin varoin ja osin haetaan julkista rahoitusta mm.EU-ohjelmista.

Alueorganisaatiota tulee myös kehittää vastaamaan paremmin nykyisen alueke-hittämistyön vaatimuksia. Aluevaikuttamisen osaamista ja vaikuttamista paran-netaan yhteistyössä muiden palkansaajajärjestöjen ja ay-liikettä lähellä olevienkoulutuslaitosten kanssa. Paikallisjärjestöt organisoidaan seutukuntaisiksi silloin,kun seutukuntapohja on tarkoituksenmukainen ottaen huomioon aluekeskus-verkoston sijoittumisen.

Osaamisen ja ammatillisen liikkuvuuden edistäminen on erittäin tärkeätä aluei-den kehittämisen kannalta. SAK:laisen ay-liikkeen organisaation eri tasot osal-listuvat tiedottamis- neuvonta yms. toimiin, jotka edistävät työntekijöiden hakeu-tumista ammatillisen koulutukseen.

Jotta ay-liikkeen luottamustehtävissä toimivat voisivat osallistua kehittämistoi-mintaan, on heille maksettava matkakulut ja ansionmenetysten korvaukset julki-sista varoista. Tällä hetkellä maakuntien yhteistyöryhmissä toimivat luottamus-henkilöt saavat kulunsa korvatuksi, samoin kuin hankkeiden ohjausryhmissätyöskentelevät pääsääntöisesti. Sen sijaan esim. alakohtaisissa strategia- ja klus-teriryhmissä toimivat eivät saa korvauksia.

Jos halutaan edistää kansalaisyhteiskuntaa ja saada alueiden voimavarat laajastikäyttöön, mm. kehittämisohjelmien teknistä tukea tulee kohdentaa työntekijöi-den edustajien osallistumisen mahdollistamiseen ja kansalaisvalmiuksien lisäämi-seen. Alueiden kehittämisen erään keskeisen potentiaalin muodostavat pk-yritykset ja niiden henkilöstö. Näiden yritysten omat resurssit eivät riitä kehittämi-seen ja laajempaan osallistumiseen.

Työpaikoilla toteutettavien kehittämishankkeiden tulee koskea koko henkilöstöä.Vain siten kumppanuus-periaate toteutuu ja ay-liike myös sitoutuu kehittämis-toimiin.


Lähteet:

- Alus- hanketyöryhmän raportti 11/2002 (luonnos), sisäasiainministeriö16.11.2001- Alueellinen kehitys ja aluepolitiikka Suomessa, Talousneuvoston työryhmära-portti, Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 2000/6- Suomen Kuntaliiton rakennepolitiikkapäivät - Kasvukeskus jokaiseen maakun-taan – utopia vai mahdollisuus, seminaariaineisto 7.-8.11.2001- Puoli Suomea samalle viivalle – Strategia Pohjois-Suomen kehittämiseksi v.2010. Pohjois-Suomen neuvottelukunta 2001- Sosialidemokratian suunta ja kuntapäivät 1.12.2001, Tasapainoisen aluekehi-tyksen Suomi- työryhmän aineisto- Kumppanuuden lupaavia toimintatapoja -työseminaari 17.12.2001, SuomenKuntaliitto- Hautamäki, Jarkko (2001) Suomi muutosten edellä, Raportti Suomen haas-teista. Sitra- Lehto, Eero & Böckerman, Petri ( 2002 ) Alueellisen kehityksen tasapainottami-nen: ristiinsubventio edistää tasa-arvoa Palkansaajien tutkimuslaitoksen työpape-reita 180- Moisio, Antti & Kangasharju, Aki & Ahtonen, Sanna-Mari (2001 ) Menestyksenmitta ?- Vaihtoehtoisia mittareita aluetalouden kehitykselle VATT- tutkimuksia 84- Suomen Euroopan unionin tavoiteohjelmat 1,2 ja 3- Hyvinvointi syntyy työstä – SAK:n 2001 edustajakokouksen asiakirja- SAK:n Aluepoliittisen seminaarin ( 31.8-1.9.2001 ) ryhmätyöt- Suomen Yrittäjät, Linjaukset alueiden kehittämiseksi, huhtikuu 2002- Valle Antti, Maakuntien yhteistyöryhmät rakennerahasto-ohjelmien hallinnoin-nissa, sisäasianministeriö, aluekehitysosaston julkaisuja 3/2002- En politik för tillväxt och livskraft i hela landet, Regeringens proposition2001/02:4- SOU 2000/87 Regionalpolitiska utredningen, Näringslivsdepartementet- Syrjäisen maaseudun yritystoiminta, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 1/2002- Valtion keskushallinnon uudistaminen. Muistio 28.6.2002

Uudenmaan liitto Uudenmaan TE-keskusPuh. (09) 476 7411 Puh. (09) 2534 [email protected] [email protected] www.te-keskus.fi/uusimaa

Itä-Uudenmaan liitto Uudenmaan TE-keskusPuh. (019) 524 3288 Puh. (09) 2534 [email protected] [email protected] www.te-keskus.fi/uusimaa

Varsinais-Suomen liitto Varsinais-Suomen TE-keskusPuh. (02) 210 0900 Puh. (02) 210 [email protected] [email protected] www.te-keskus.fi/varsinais-suomi

Satakuntaliitto Satakunnan TE-keskusPuh. (02) 620 4300 Puh. (02) 620 [email protected] [email protected] www.te-keskus.fi/satakunta

Hämeen liitto Hämeen TE-keskusPuh. (03) 647 401 Puh. (03) 851 [email protected] [email protected] www.te-keskus.fi/hame

Pirkanmaan liitto Pirkanmaan TE-keskusPuh. (03) 248 1250 Puh. (03) 256 [email protected] [email protected] www.te-keskus.fi/pirkanmaa

Päijät-Hämeen liitto Hämeen TE-keskusPuh. (03) 871 940 Puh. (03) 851 [email protected] [email protected] www.te-keskus.fi/hame

Kymenlaakson liitto Kaakkois-Suomen TE-keskusPuh. (05) 230 8900 Puh. (05) 211 [email protected] [email protected] www.te-keskus.fi/kaakkois-suomi

Etelä-Karjalan liitto Kaakkois-Suomen TE-keskusPuh. (05) 613 001 Puh. (05) 211 [email protected] [email protected] www.te-keskus.fi/kaakkois-suomi

Etelä-Savon maakuntaliitto Etelä-Savon TE-keskusPuh. (015) 321 130 Puh. (015) 466 [email protected] [email protected] www.te-keskus.fi/etela-savo

Pohjois-Savon liitto Pohjois-Savon TE-keskusPuh. (017) 550 1400 Puh. (017) 617 [email protected] [email protected] www.te-keskus.fi/pohjois-savo

Pohjois-Karjalan liitto Pohjois-Karjalan TE-keskusPuh. (013) 259 110 Puh. (013) 246 [email protected] [email protected] www.te-keskus.fi/pohjois-karjala

Keski-Suomen Liitto Keski-Suomen TE-keskusPuh. (014) 652 200 Puh. (014) 410 [email protected] [email protected] www.te-keskus.fi/Keski-Suomi

Etelä-Pohjanmaan liitto Etelä-Pohjanmaan TE-keskusPuh. (06) 412 5200 Puh. (06) 416 [email protected] [email protected] www.te-keskus.fi/etela-pohjanmaa

Pohjanmaan liitto Pohjanmaan TE-keskusPuh. (06) 320 6500 Puh. (06) 329 [email protected] [email protected] www.te-keskus.fi/pohjanmaa

Keski-Pohjanmaan liitto Pohjanmaan TE-keskusPuh. (06) 860 5700 Puh. (06) 329 [email protected] [email protected] www.te-keskus.fi/pohjanmaa

Pohjois-Pohjanmaan liitto Pohjois-Pohjanmaan TE-keskusPuh. (08) 321 4000 Puh. (08) 536 [email protected] [email protected] www.te-keskus.fi/Pohjois-Pohjanmaa

Kainuun Liitto Kainuun TE-keskusPuh. (08) 717 111 Puh. (08) 61 [email protected] [email protected]/kainuunliitto/ www.te-keskus.fi/Kainuu

Lapin liitto Lapin TE-keskusPuh. (016) 330 1000 Puh. (016) 368 [email protected] [email protected] www.te-keskus.fi/Lappi

Varsinais-Suomen liitto Varsinais-Suomen TE-keskusPuh. (02) 210 0900 Puh. (02) 210 [email protected] [email protected] www.te-keskus.fi/varsinais-suomi

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ryHakaniemenranta 1, PL 157, FIN-00531 Helsinki, puh (09) 77211, fax (09) 7721 447, internet: http://www.sak.fi

Finlands Fackförbunds Centralorganisation FFC rfHagnäskajen 1, PB 157, FIN-00531 Helsingfors, tel (09) 77211, fax (09) 7721 447, internet: http://www.sak.fi

The Central Organisation of Finnish Trade Unions SAKHakaniemenranta 1, P.O. Box157, FIN-00531 Helsinki, phone +358 9 77211, fax +358 9 7721 447, internet: http://www.sak.fi

kumppanuudella ja osaamisella tehoa aluekehittämiseen

News & Politics