Liike muutoksessa

Liikemuutoksessa

muutosliikkeessä?

Millaisen ay-liikkeen Sinä haluaisit? 3Työn merkitys muuttuu 4

Epävarmuus pysyy 5

Suurin muutos koulutustasossa 6

Kansanliike vai vakuutuslaitos? 8Maailmanparantajia vai asiakkaita 8

Keskusteleva uudistaja 9

Keskitettyjä sopimuksia ja kolmikantaa 11Tarvitaanko kolmikantaa? 12

Sopimuksia rajojen yli 13

Luopumisia tulevien sukupolvien hyväksi? 15Työllisyyden puolustaja… 16

… vai kestävän kehityksen airut? 17

Kestävätkö arvomme ajan hammasta? 18Työtä, työtä, työtä tehdään… 18

Solidaarisuutta kansainvälisesti 19

Päätökset ovat päättäjien näköisiä 21Siedämmekö erilaisuutta? 22

Haasteena monikulttuurisuus 22

Seinät leveällä ja katto korkealla? 24Yhteiskunnallinen edunvalvoja 24

Kenen lippua kannat? 25

Liittojen liitto tulevaisuudessakin? 26Edunvalvonta- vai palveluorganisaatio? 26

Yksi, kaksi vai kolme? 28

Vain hulluko jättää liittymättä? 29Mitä hyötyä? 31

Satavuotiset toimintatavat 33Suoraan vai edustajan välityksellä? 34

3

Millaisen ay-liikkeen Sinä haluaisit?

Elämme muutoksessa. Tulevaisuuden tutkijoiden mukaan tässä ajassa tapahtuu enemmän muutoksia kuin koskaan aiemmin koko ihmiskunnan historiassa. Meidän ei kuitenkaan tarvitse pelkästään sopeutua muutoksiin, vaan voimme aktiivisesti tavoitella sitä, minkä katsomme oikeaksi. Tulevaisuuden rakentamisessa on kyse valinnoista, joita teemme tänään. Minkälaisia valintoja pitäisi nyt tehdä, jotta tule-vaisuuden ammattiyhdistysliike olisi sellainen kuin toivomme?

SAK:n tulevaisuusprojektissa on määritelty kymmenen niin sanottua kriittistä kysymystä. Niiden kautta pyrimme hahmottamaan, minkälainen suomalaisen am-mattiyhdistysliikkeen pitäisi olla vuonna 2025.

Etsimme vastauksia siihen, minkälainen edunvalvonta ja ay-toiminta pystyvät vastaamaan tulevaisuuden työelämän haasteisiin. Takaako palkansaajien turvan par-haiten se, että SAK:lainen ammattiyhdistysliike on vuonna 2025 edelleen suurin palkansaajaliike ja palkansaajien järjestäytymisaste on Suomessa edelleen korkea? Edistämmekö jatkossakin palkansaajien asioita vastuullisena yhteiskunnallisena sopi-jana ja työmarkkinaosapuolena? Vai näkisimmekö kehityksen menevän mieluummin keski- ja eteläeurooppalaiseen suuntaan, jossa ay-liike on ärhäkkä, radikaali ja miljoo-nat ei-jäsenetkin liikkeelle saava pieni etujoukko?

Pitääkö ay-liikkeen olla vahva yhteiskunnallinen vaikuttaja, joka ottaa laajasti kan-taa kaikkiin palkansaajien hyvinvointia koskeviin asioihin. Vai olisiko parempi kehi-tyssuunta ammattiliittojen keskittyminen oman alansa ja omien jäsentensä tiukaksi edunvalvojaksi.

Tässä aineistossa esitämme kysymyksiä, joihin toivomme Sinulta mielipiteitä. Millainen Sinun mielestäsi pitäisi SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen olla vuonna 2025? Pitäisikö jotain muuttaa vai jatketaanko samaan malliin?

Keskustelua teemoista käydään osoitteessa www.sak.fi /tulevaisuushanke.

SAK:n tulevaisuusprojektin ohjausryhmä

Ps. Olemme tehneet aineiston nostattaaksemme keskustelua ja jopa provosoi-daksemme. Siksi olemme välttäneet itsestään selvinä pidettyjen näkökantojen toistamista. Asiat myös limittyvät toisiinsa, joten samaa asiaa on voitu pohdiskella useammassakin kokonaisuudessa.

Tekstin tarkoitus on kuvata kehityssuuntia ja keskustelua, jota yhteiskunnassa näistä asioista tällä hetkellä käydään. Varsinaiset tulevaisuushankkeen kriittiset kysy-mykset on esitetty kunkin kokonaisuuden lopussa.

4

”Juuri työn tekeminen on erottanut meidät

herroista. Helposti käy niin, että vastapuoleksi

ei enää mielletäkään suurpääomaa vaan ”ne

pummit”, jotka kieltäytyvät ansiotyöstä tai

ainakin tekevät sitä niin vähän kuin mahdol-

lista.”

Anna Kontula, sosiologian tutkijaAnna Kontula, sosiologian tutkija

Työn merkitys muuttuu

SAK:lainen ammattiyhdistysliike on työn liike. Työn tekeminen, työstä syntyvä hyvinvointi, työstä saatava palkka ja työhön perustuva sosi-aaliturva ovat olleet jo sata vuotta toimintamme johtotähti ja punai-nen lanka. Työn merkitys ihmisten elämässä on kuitenkin muuttunut. Työhön sinänsä saatetaan edelleen suhtautua jossain määrin kuin py-hään velvollisuuteen. Mutta sen ohella työntekijöiden vaatimukset työn sisällölle, vaihtelulle, elämyk-sille ja jopa kepeydelle ovat lisääntyneet. Työ ei mielestämme saa olla pelkkää raatamista, ja elämässä pitää olla muutakin kuin työ. Joillekin työ on vain se vält-tämätön paha, jolla rahoitetaan vapaa-ajan harrastukset.

Mitä korkeammin suomalainen työntekijä on koulutettu, sitä harvemmin hän pitää työtä erittäin tärkeänä elämänalueena. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että paremmin koulutetut käyttäisivät vähemmän aikaa ja energiaa työn hyväksi – pikemminkin päinvastoin. Kyse on siitä, että koulutustason kohoamisen myötä ihmisten mielissä työ ei ole itseisarvoisesti niin tärkeää kuin joskus aiemmin ja työlle asetetaan myös ehtoja. Työ ei saisi olla vain toimeentulon väline. Elämän pitäisi olla tyydyttävää kaikilla sen osa-alueilla. Työn pitäisi olla samaan aikaan kiinnostavaa, palkitsevaa ja haastavaa, mutta se ei kuitenkaan saisi viedä liikaa aikaa ja voimavaroja.

5

Työelämän muutoksen suunnat

Epävarmuus pysyy

Epävarmuus työelämässä lienee yksi tekijä, joka ei ole muutoksessa. Epävarmuus lisääntyy elinikäisten työsuhteiden vähetessä. Epävarmuuden myötä palkansaajat tuskin sitoutuvat tulevaisuudessa työpaikkoihin samalla tavalla kuin ennen. Elämä ylipäätään muuttuu projektimaiseksi ja tästä kehityksestä saa myös ammattiyh-distysliike osansa. Virta työstä toiseen, ammatista toiseen, työstä koulutukseen, työttömyyteen, yrittäjyyteen ja takaisin palkkatyöhön voimistuu. Ehjät, pitkät ja ennustettavat työurat käyvät entistä harvinaisemmiksi.

1 Palvelutyövaltaistuminen• Enemmistö työntekijöistä tekee palveluiksi

luokiteltavaa työtä.• Enemmistö suomalaisista palkansaajista

voidaan lukea toimihenkilöiksi.

2 Tietoyhteiskunnallistuminen• Kaksi kolmannesta työllisistä on työssään

tekemisissä informaatioteknologian kanssa.• Työelämässä toimivilta vaaditaan aikaisem-

paa enemmän tietoja, taitoja ja osaamista.• Työn tekemisen ajan ja paikan merkitys

muuttuu.• Työn vaativuuden kohotessa riski syrjäytyä

työelämästä kasvaa.

3 Verkottuminen• Voidaan puhua verkostotaloudesta, joka

käsittää yritysverkkoja, toimialaverkkoja, kaupallisia verkkoja ja henkilöverkkoja.

• Tiimi- ja ryhmätyö lisääntyy, myös yritysra-jat ylittäen.

4 Epätyypillistyminen• Kokoaikaiset, kiinteät työsuhteet vähenevät.• Huomattava osa työllisistä työskentelee

määräaikaisissa tai osa-aikaisissa palve-lussuhteissa, vuokratyössä tai työllistävät itsensä.

5 Toimintatapojen joustavoituminen• Henkilöstön monitaitoisuus,

työnkierto, tulospalkkausjärjestelmät, tiimi- ja ryhmätyöt, matalat hierarkiat, autonomisuus työssä ja kehitystoimintaan osallistuminen sekä yritysten välinen verkostoituminen lisääntyvät.

• Vaatimukset henkilöstön osaamisesta, muutosvalmiudesta ja sitoutumisesta kasvavat.

• Paikallinen sopimistoiminta lisääntyy.

6 Kansainvälistyminen ja globalisaatio• Suomalaiset yritykset siirtävät

tuotantoaan ulkomaille.• Suomalaiset yritykset investoivat

entistä enemmän ulkomaille.• Maahan- ja maastamuutto lisääntyy.

(Työministeriön työpoliittinen tutkimus 252 vuodelta 2003)

6

”Tulevaisuudessa ihmisen keskeisin

identiteetti on hän itse yksilönä.

Mika Mannermaa, Mika Mannermaa,

tulevaisuustutkijatulevaisuustutkija

Yksi vahvimmista yhteiskunnal-lisista kehityssuunnista on yksilölli-syyden voimistuminen. Sama pätee työelämään. Irrallisuus ei ole kuiten-kaan itseisarvo, vakituinen työpaikka, työyhteisön tuki, yhdessä tekeminen ja taloudellinen turvallisuus ovat myös tulevaisuudessa palkansaajien toivelistalla. Kyse on yksilöllisyyden ja yhteisöllisyyden välisen suhteen muuttumisesta. Miten SAK osaa koh-data tämän kehityksen? Miten yksi-lölliset odotukset edunvalvonnalle pystytään täyttämään – olipa kysees-

sä sitten osa-aikainen tai vuokratyö, työaikojen joustaminen tai vaikkapa tulospalkkaus, joihin eri elämäntilan-teissa olevat palkansaajat suhtautuvat eri tavalla. Minkälainen edunvalvonta saa tulevaisuudessa nuoren ammat-tilaisen maksamaan ammattiliiton jä-senmaksun?

Suurin muutos koulutustasossa

Yksittäisistä työelämämuutoksista kaikkein merkittävin on palkansaajien yleisen koulutustason nousu. Kolmisenkymmentä vuotta sitten yli puolet palkansaajista hankki vain perustason koulutuksen. Nykyään tällaisia palkansaajia on Suomessa vain 14 % ja osuus on vähenemään päin. Toisin sanoen palkansaajakunnan profi ili on kolmessakymmenessä vuodessa muuttunut dramaattisesti.

SAK:n edustama keskivertojäsen ei ole enää kouluttamaton teollisuuden mies, vaan yhä useammin hän on koulutettu ammattilainen – mies tai nainen, joka työs-kentelee osaamista vaativilla työvälineillä teollisuudessa tai palvelualalla.

”On ihmisiä, joille pätkätyöt ovat mahdolli-

suus. Se voi olla keino tutkailla työnantajan tar-

joamaa työkulttuuria, katsastaa erilaisia työn

tekemisen malleja ja yrittää samalla löytää oma

tie, ainakin hetkellisesti... on tunnustettava, että

projektinomaiset pätkätyöt ovat tulleet jäädäk-

seen vakituisten töiden rinnalle ja ryhdyttävä

kohtelemaan niitä vakituiseen työsuhteeseen

rinnastettavana eduiltaan ja säännöiltään.”

Elina Moisio, työelämän tutkijaElina Moisio, työelämän tutkija

7

Työelämän ja tulevaisuuden tutkijoiden mukaan työn merkitys ihmiselle ja työn tekemisen tavat ovat muutoksessa. Osaamisen ja joustavuuden vaatimukset kas-vavat, koulutustaso nousee ja työsuhteiden muodot monipuolistuvat. Työntekijät eivät ole enää yhdenmukainen ryhmä, vaan yksilöllisyys korostuu niin työn teke-misen tyylin kuin joustavuudenkin suhteen.

Palkansaajat koulutusasteen mukaan

100

80

60

40

20

0

%

1977 1984 1990 1997 2003 2008

Korkea-aste

Keskiaste

Perusaste

Mitä työn merkityksen muuttuminen merkitsee SAK:laiselle ammattiyhdistysliikkeelle?

• Onko työn merkitys ja palkansaajien odotukset työlle murroksessa? Miten? Kasvavatko työhön kohdistuvat vaatimukset?

• Mitä tämä vaikuttaa ammattiyhdistysliikkeen tavoitteisiin tai toimintatapoihin?

• Miten pätkittyvä suhde työhön ja työn ja työtehtävien nopea muutos vaikuttaa edunvalvontapolitiikkaan ja ay-liikkeeseen kiinnittymiseen?

• Pitäisikö ammattiyhdistysliikkeen ottaa aktiivisempi ote elämän muilla osa-alueilla (perhe, lasten hyvinvointi, kansalaistoiminta, kuluttajakysymykset)?

8

Kansanliike vai vakuutuslaitos?

SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen alkuvuosikymmenet olivat epäile-mättä kansanliikkeen aikaa. Järjestö haki paikkaansa suomalaisessa yh-teiskunnassa ja haastoi perintei-siä valtarakenteita. Samaan aikaan jäsenmäärä kasvoi ja työpaikoille rakennettiin laaja ay-organisaatio. 1960-luvulla alkaneen tulopolitiikan myötä liikkeen vaikutusvalta kasvoi. Samalla SAK kiinnittyi lähelle val-tiovaltaa, joidenkin mielestä kenties liiankin lähelle, suorastaan valtiovallan jatkeeksi. Syntyi ns. kolmikanta.

Tulopolitiikan ja kolmikannan huippuvuodet tuottivat monia tärkeitä yhteiskun-nallisia uudistuksia. Samalla alkoi julkisuudessa näyttää siltä, että ammattiyhdistysliik-keen toiminta keskittyy sen ylimpiin kerroksiin väsyneiden tupo-miesten ilmestyes-sä tv-kameroiden eteen kertomaan, mitä kulloinkin on sovittu yön viime tunteina. Ammattiyhdistysliikkeen toiminnasta alkoi välittyä kuva kabinettipolitiikkana, jossa jäsenillä ei ollut toimivaa roolia. Kansalaiset ja liittojen jäsenet sekä ay-aktiivit näyt-tivät olevan vain katsojan roolissa tässä uudessa politiikan teon tavassa, jota media nimitti tupo-teatteriksi.

Tulopolitiikan kaudella saatettiin unohtaa, ettei yhdelläkään ammattiyhdistysjoh-tajalla ole vahvaa neuvotteluasemaa, ellei hänen takanaan ole vahvaa järjestöllistä voimaa, joka voidaan ottaa tarvittaessa käyttöön. Tämä pelotevoima on viime kä-dessä kyky menestykselliseen työtaisteluun. Se ei voi onnistua, ellei järjestöllä ole kykyä saada jäseniään liikekannalle. Onko SAK sitten kansanliike, kunhan sillä on hyvä työtaistelukyky?

Maailmanparantajia vai asiakkaita

SAK:lainen ammattiyhdistysliike on pitänyt tärkeänä säilyttää kansalaisjärjestön luonteensa. Liikkeen toiminta perustuu jäsenten vapaaehtoiseen aktiivisuuteen eikä lepää ainoastaan palkallisten työntekijöiden varassa. Tässä yhteydessä on kuiten-kin olennaista kysyä: Miksi palkansaajat ovat liittyneet ammattiliittonsa jäseneksi? Odottavatko he liitolta ensisijaisesti turvaa ja palvelua vai mahdollisuutta vaikuttaa ja osallistua – olla mukana parantamassa maailmaa tai ainakin työelämää?

”Alussa oli liike. Joukko ihmisiä toimi jonkin asian

puolesta tai (vielä useammin) jotakin vastaan. Usein

käytetään laajempaa ilmaisua, kansalaisliike... Jos

kansalaisliike kasvaa, se alkaa jossain vaiheessa jär-

jestäytyä. Valitaan toimihenkilöitä ja -elimiä, jotka

vakiinnuttavat toimintaa. Ryhdytään keräämään

jäsenmaksuja ja/tai avustuksia. Syntyy kansalaisjär-

jestö.”

Kimmo Kevätsalo, työelämän tutkijaKimmo Kevätsalo, työelämän tutkija

9

Tämän päivän kehitys näyttää siltä, että yhä useampi suomalainen haluaa istua katsomossa ja käydä halutessaan shoppailemassa ammattiyhdistysliikkeenkin anti-mia. Yhteiskunnallisiin tai aatteellisiin liikkeisiin ei nykyään enää samaistuta samoin kuin aiemmin. Kun yhä useampi haluaa ostaa ay-liikkeeltä edunvalvontapalveluita, ei jäsenyys enää ole aktiivista osallisuutta, vaan asiakkuutta. Viime vuosina ay-liikkeen piirissä onkin paljon pohdittu, ovatko ammattiliitot muuttuneet pelkiksi vakuutus-laitoksiksi.

Tulevaisuuden aikuisten eli nykyisten nuorten arvomaailma ja oman elämän ta-voitteet ovat paljon yksilöllisempiä ja varsin erilaisia kuin vanhempien sukupolvien. Suomalaiset nuoret ovat kansainvälisesti verrattuna erittäin vähän kiinnostuneita yh-teiskunnallisesta toiminnasta – olipa sitten kyse äänestämisestä, liittymisestä puoluei-siin tai osallistumisesta ylipäätään jonkinlaiseen yhteiskunnalliseen järjestötoimintaan. Sen sijaan nuoret kaipaavat elämyksiä, harrastuksia ja laadukkaita palveluita.

Olisiko meidän määriteltävä tulevaisuuden ammattiyhdistysliikkeen luonne jo-tenkin muuten kuin tähän saakka? Vai pidämmekö yllä toivetta, että vuonna 2025 ammattiliittojen toimintaan osallistuu aktiivisesti kymmeniä tuhansia vapaaehtois-työntekijöitä. Entäpä sellainen vaihtoehto, että jäsenet maksaisivat jäsenmaksunsa ja ammattiliittojen työpaikoille palkkaamat edunvalvojat hoitaisivat hommat? Vai käykö meille niin, että ihmiset käyvät ostamassa työttömyysvakuutuksen sieltä, mistä hal-vimmalla saavat, ja luottavat siihen, että ”joku muu” pitää lopusta huolen?

Vai mennäänkö niin kuin tähän saakka – antaa aktiivien hoitaa asiat muiden puo-lesta? Mistä sitten puolestaan nuo järjestöaktiivit, vapaaehtoistyöntekijät jaksavat ammentaa voimansa? Ovatko odotuksemme heidän panokselleen kohtuuttomia? Ja riittääkö heille pelkkä osallistumisen riemu vai pitäisikö heitä palkita työstään?

Keskusteleva uudistaja

Uudistushenkisyys ja järjestöllinen vireys yhdistetään usein kansanliikkeen omi-naisuuksiin. Miltä SAK näyttää mielikuvissamme? Näyttääkö se vilkkaasti keskus-televalta, ketterästi kantaa ottavalta, virkeältä ja uudistuvalta liikkeeltä vai jäyhältä, varovaiselta, kenties hieman vanhahtavalta? Olemmeko jumittuneet saavutettujen etujen puolustajaksi ja ei-liikkeeksi, kuten väitetään?

Kansanliikkeen luonteeseen kuuluu myös sisäinen, keskusteleva vuorovaikutus. Kokoustilanteissa saatetaan useinkin huomata, etteivät valitut edustajat puhu toisilleen ja vie keskustelua eteenpäin, vaan toimivat ennalta päätetyn käsikirjoituksen mukaan. Keskustelusta muodostuukin vain sarja puheenvuoroja, jotka eivät juuri liity toisiinsa.

Nykyaikainen sähköinen tiedonvälitys, internet, sähköposti ja erilaiset verkko-pohjaiset keskustelufoorumit antavat uusia teknisiä mahdollisuuksia aitoon vuoro-puheluun. Niiden avulla niin luottamushenkilöillä kuin tavallisilla jäsenillä on todelli-nen mahdollisuus osallisuuteen.

10

Verkon mahdollisuuksia hyödyntävät yleensä ne, jotka muutoinkin ovat aktiivi-simpia. Erityisesti nuorten keskuudessa netti on lisännyt myös yhteiskunnallista osal-listumista. Samalla arvioidaan, että noin prosentti erilaisten nettifoorumien käyttäjistä tuottaa niihin pääasiallisesti sisällön ja yhdeksän prosenttia antaa yhteisöön jonkinlai-sen panoksen. Loput 90 prosenttia keskittyy kuluttamaan muiden tuotoksia.

Noin 450 000 suomalaista on liittynyt internetissä toimivaan Facebookiin. Lukema on kansainvälisessäkin vertailussa korkea. Samaisesta palvelusta löytyy jo useampia ammattiyhdistysliikkeeseen ja sen tavoitteisiin liittyviä ryhmiä, joissa ihmi-set vaihtavat mielipiteitä ja kertovat ay-liikkeen tarjoamista mahdollisuuksista muil-lekin. Voisimmeko kuvitella, että täältä löytyy siemen paljon puhutulle uuden ajan työväentalolle?

Verkon käyttö ei voi kokonaan korvata ihmisten kohtaamisia kasvokkain. Voiko verkossa syntyä tunne yhteenkuuluvuudesta, joka saisi jäsenet jopa toimimaan? Sen ainakin tiedämme, että kohtaamiset yhteisissä tilaisuuksissa oikein toteutettuina synnyttävät tätä yhteenkuuluvuutta ja tunnesidettä järjestöön. Järjestöside ei todel-lakaan ole vain järjen asia.

Aktiiveilla ja jäsenillä on nykyään aikaisempaa vähemmän tilaisuuksia kokea suu-ren yhteisön voima ja yhteisöllisyys. Käsitys omasta organisaatiosta voi kapeutua ja yksipuolistua. Eikö myös SAK tarvitse koko liikkeen aktiiveja kokoavia suuria ti-laisuuksia? Kansanliikkeeksi ei voi tulla ilman vahvaa vuorovaikutusta ja kokemusta yhteisöön kuulumisesta.

Entä vuorovaikutus muiden kansalaisjärjestöjen ja liikkeiden kanssa? SAK:ta voisi osaltaan luonnehtia Suomen suurimmaksi kuluttajaliikkeeksi. Pitäisikö sen näkyä jär-jestömme toiminnassa? Ja voisiko SAK:lainen ammattiyhdistysliike olla ihan järjestö-näkin mukana spontaanisti syntyvissä yhden asian liikkeissä? Esimerkiksi Kemijärven sellutehtaan sulkemista voimakkaasti vastustanut massaliike herätti sympatioita ay-aktiivien joukossa ja nostatti kritiikkiä siitä, miksei SAK pistänyt arvovaltaansa peliin ja mennyt mukaan liikkeen toimintaan. Olisiko se jotenkin vähentänyt järjestön us-kottavuutta vastuullisena työmarkkinasopijana?

Miten voimme vahvistaa SAK:ta kansanliikkeenä, uudistajana ja keskustelun avaajana?

• Miten voimme toimia valtakunnallisesti ja paikallisesti niin, että SAK:lainen liike on myös aktiivinen ja uudistuskykyinen kansanliike?

• Voimmeko toimia samanaikaisesti uskottavana sopimuksia tekevänä etujärjestönä ja kansanliikkeenä?

• Voisimmeko olla aktiivinen kuluttajaliike? Voisimmeko/pitäisikö meidän profi loitua arvoliikkeenä?

• Mikä on vapaaehtoistyön tulevaisuus ylipäätään?

11

”Fakta on sekin, että myös useimmat työnantajat

kaipaavat tupojen aikaa. Paikallista sopimista toki

tarvitaan, mutta harvalla yrityksellä on mitään

halua tai mahdollisuutta ryhtyä käymään paikal-

lisia neuvotteluja siinä mittakaavassa kuin EK:n

kiilusilmäisimmät paikallisen sopimisen apostolit

antavat ymmärtää.”

Karjalainen 26.1.2009Karjalainen 26.1.2009

Keskitettyjä sopimuksia ja kolmikantaa

Suomessa on muiden Pohjoismaiden ta-paan pitkät perinteet sopia työelämän asioista järjestäytyneesti ammattiliittojen ja työnantajajärjestöjen kesken. Jo 1960-luvun lopulta lähtien meillä on tehty tu-lopoliittisia kokonaisratkaisuja eli tupoja, joissa työmarkkinajärjestöt yhdessä val-tion kanssa sopivat palkkojen, sosiaalitur-van ja verotuksen kehittämisestä.

”... keskitettyjen tulopoliittisten rat-

kaisujen tielle Suomi tuskin enää palaa.

Liittokierrokset ja paikalliset sopimukset

ovat tulevaisuutta, jossa SAK:n olisi kyet-

tävä säilyttämään työmarkkinaroolinsa

kentän etujen valvojana.”

Helsingin Sanomat 23.1.2009Helsingin Sanomat 23.1.2009

Tulopolitiikalla on ollut vastustajansakin. Esimerkiksi 70-luvulla äärivasemmisto vastusti ”luokkasopuilua” ja 90-luvulta lähtien työnantajapuoli on tuominnut jär-jestelmän liian jäykäksi. Elinkeinoelämän keskusliitto EK sanoutui irti tulopoliittisis-ta sopimuksista vuonna 2008. Tällä hetkellä paluu entisen kaltaiseen sopimiseen ei vaikuta todennäköiseltä, vaan palkoista, työajoista ja muista työehdoista sopimisen painopiste näyttää siirtyneen selvästi liitto- ja toimipaikkatasolle.

Työnantajajärjestön näkemyksen mukaan palkankorotuksista pitäisi sopia työ-paikoilla ja yrityksissä. Keskusjärjestöjen tehtävänä olisi ”keskustella työmarkki-noiden ja palkanmuodostuksen yleisistä puitteista”. Työnantaja- ja työntekijäliitot puolestaan määrittäisivät tältä pohjalta palkankorotusten perälaudan ja sopisivat työrauhasta. Ammattiliittojen kannalta tuo ajattelutapa on kummallinen. Miten liitot voisivat myydä ja valvoa työrauhaa, jos palkoista sovitaan yrityksissä ja vieläpä jokai-nen henkilökohtaisesti, kuten työnantajilla näyttää olevan toiveena. Vai voivatko?

Vaikka palkoista ja muista työehdoista sopiminen on siirtymässä liitto- ja paikal-listasolle, ammattiliitoilla voi edelleenkin olla mahdollista sovittaa palkkaratkaisuja

12

”Kolmikanta on taannut uudistusten lä-

pimenon ja estänyt poliittiset tyhmyydet.

Se on pitänyt myös ihmiset levollisina.”

Aamulehti 7.3.2009Aamulehti 7.3.2009

yhteen sekä ajaa yhteisiä tavoitteita. Tätä voi kutsua sopimustoiminnan koordinoi-miseksi. Esimerkiksi Ruotsissa sikäläisen LO-keskusjärjestön jäsenliitot sopivat vii-me sopimuskierroksella yhteisistä palkkatavoitteista. Minkälaista sopimuspolitiikan yhteensovittamista me haluamme?

Valtakunnan tasolla on käynnissä lähes ennätysmäärä erilaisia työryhmiä ja ko-miteoita, joissa työmarkkinajärjestöt ovat mukana. Kolmikantainen valmistelu on siis jatkunut ainakin muodollisesti. Työlainsäädäntöä on myös edelleen valmisteltu kolmikantaisesti. Mutta miten on tulevaisuudessa? Jos liittokenttä keskittyy edelleen ja muodostuu lisää suurliittoja, voi esimerkiksi elinkeinopolitiikan kolmikantaisessa valmistelussa päävastuu kuulua luonnollisesti isoille liittokokonaisuuksille eikä niin-kään keskusjärjestöille.

Mitä roolia keskusjärjestöille sitten enää jää? Jos se ei osallistu palkkapolitiik-kaan, sopimiseen työehdoista eikä kolmikantaiseen valmisteluun? Jääkö sille pelkkä neuvoa-antavan asiantuntijajärjestön rooli vai onko sillä roolia ollenkaan? Olisiko luontevaa, että työnantaja- ja palkansaajakeskusjärjestöistä tulisi entistä selkeämmin etujärjestöjä, joiden tehtävänä olisi työelämän kehittäminen sekä vaikuttaminen työ-elämän lainsäädännön ja sosiaaliturvan kehittämiseen? Ja minkälaisia palveluita liitot puolestaan odottavat keskusjärjestöltään?

Tarvitaanko kolmikantaa?

Suomessa vallitsee laaja yhteisymmärrys siitä, että hyvinvointiyhteiskuntamme on tulosta hyvin toimivasta sopimisen kulttuurista, ns. kolmikannasta. Siitä että valtiovalta, työntekijä- ja työnantajajärjestöt ovat pystyneet yhdessä sopimaan talous-, työllisyys-, eläke-, vero- ja sosiaalipolitiikkaan liittyvistä uudistuksista. Olemme käyttäneet siitä jopa nimitystä Suomen malli.

Viime aikoina julkisuuteen on noussut puheenvuoroja, joissa kolmikannan tule-vaisuus asetetaan kyseenalaiseksi. On kysytty, vääristääkö kolmikantainen sopiminen demokratiaa. Eikö kulloisenkin hal-lituksen pitäisi kantaa vastuu yhteis-kunnallisesta päätöksenteosta, eikä piiloutua etujärjestöjen selän taakse?

Kritiikki kolmikantaa kohtaan liit-tyy myös yritysten kilpailuun kansainvä-lisillä markkinoilla. Työnantajapuolella suhtautuminen sopimisen malliimme voi muuttua, jos yritykset ajattelevat vain omaa kansainvälistä menestys-tään. Silloin Suomen talous-, työmark-

13

kina- ja yhteiskunnalliseen kehitykseen liittyvät päätökset eivät ole enää niiden kan-nalta kiinnostavia.

Miten me näemme kolmikannan tulevaisuuden? Pysyykö se jatkossakin tavoite-luettelossamme? Vai pitäisikö ammattiyhdistysliikkeen keskittyä entistä enemmän perustehtäväänsä eli neuvottelemiseen palkka- ja työehdoista? Monet ovat sitä mieltä, että pitäisi lopettaa vuosikausia kestänyt sopuilu ja antaa poliitikkojen hoitaa politiikka. Lopetetaan kompromissit eikä mennä mukaan siihen kuoroon, jossa ylis-tetään, että vastakkainasettelun aika on ohi. Kuuluko tehtävälistaamme ”kaikki muu paitsi ulkopolitiikka”?

”Kolmikanta on palvellut Suomea hyvin, mutta aika lienee

kulkenut sen ohitse. Nyttemmin suomalaisessa kolmikan-

nassa on enenevästi kyse eri päätösten toisiinsa kytkemi-

sestä tavalla, jolle on asiallisesti ottaen heikot perustelut,

joka on omiaan hämärtämään eri toimijoiden vallan ja

vastuun jakoa ja joka ruokkii itseään pönkittämällä kes-

kusjärjestöjen yhteiskunnallista arvovaltaa ja asemaa.”

Sixten Korkman, EVA:n ja ETLA:n toimitusjohtajaSixten Korkman, EVA:n ja ETLA:n toimitusjohtaja

Sopimuksia rajojen yli

Kun pääomat, tuotanto ja työpaikat siirtyvät entistä helpommin maasta toiseen ja monikansalliset työnantajat vertaavat eri maiden työvoimakustannuksia toisiin-sa, kansallisen tason työehtosopimukset uhkaavat joutua kilpailuun keskenään. Kohtuullisetkin vaatimukset etujen parantamisesta törmäävät helposti siihen, että jossain toisessa maassa on työpaikkojen säilyttämisen vuoksi tehty työnantajalle edullisempi sopimus. Tällaisessa tilanteessa on ymmärrettävää, että eri maiden lii-tot tinkivät oikeutetuista vaatimuksistaan suojellakseen työpaikkoja kovassa kan-sainvälisessä kilpailussa.

Periaatteessa ratkaisumalli tämän kierteen katkaisuun on ay-liikkeelle tuttu. Siinä missä liittojen tekemät työehtosopimukset estävät työnantajia kilpailuttamas-ta työntekijöitä toisiaan vastaan, estäisivät kansainvälisen ay-liikkeen kollektiivisesti neuvottelemat ylikansalliset sopimukset eri maiden työehtojen kilpailuttamisen.

Sopimusten siirtäminen kansainväliselle tasolle ei kuitenkaan ole yksinkertaista. Työehtojen nykytaso ja toisaalta myös kustannustaso eroavat eri maissa niin paljon

14

toisistaan, että jo EU-tason vähimmäistyöehdoista sopimista pidetään epärealistise-na ajatuksena. Myös eri maiden erilaiset työmarkkina- ja sopimusjärjestelmät mut-kistavat ajatusta kansainvälisistä työehtosopimuksista.

Toisaalta varsinkin Euroopassa askeleita kohti ylikansallisia sopimuksia on kui-tenkin jo otettu. Euroopan ammatillinen yhteisjärjestö EAY ja eri alojen eurooppa-laiset liitot käyvät Euroopan tason työnantajajärjestöjen kanssa ns. sosiaalidialogia, joka on jo johtanut muun muassa vanhempainvapaita, osa-aikatyötä ja etätyötä kos-keviin sopimuksiin. Myös yksittäisten monikansallisten yritysten kanssa on solmittu kansainvälisiä puitesopimuksia, joissa yritykset sitoutuvat yhteistyössä ay-liikkeen kanssa turvaamaan työntekijöiden perusoikeuksien toteutumisen työpaikoillaan ympäri maailman.

Tästä on kuitenkin vielä pitkä matka varsinaisiin rajat ylittäviin työehtosopi-muksiin. Valmius kansainvälisiin sopimuksiin merkitsisi myös valmiutta toimiin näitä sopimuksia rikottaessa. Olisimmeko valmiita työtaisteluun, jos Euroopan tason so-pimukseen kirjattuja oikeuksia rikottaisiin vaikkapa Espanjassa?

Mikä on keskusjärjestön rooli sopimustoiminnassa (ml. kolmikantaneuvottelut)?

• Mikä on keskusjärjestön rooli liitto- ja toimialakohtaisissa neuvotteluissa?

• Mitkä asiat kolmikantaisesta sopimisesta kuuluvat keskusjärjestölle?

• Miten, missä laajuudessa ja millä ehdoin edistämme paikallista/yrityskohtaista sopimista? Voisiko paikallinen/yrityskohtainen sopiminen aktivoida työpaikkatoimintaa?

• Olemmeko tulevaisuudessa valmiita tekemään sopimuksia myös kansainvälisesti?

15

Luopumisia tulevien sukupolvien hyväksi?

Keskustelu kestävästä ympäristökehityksestä kilpistyy ay-liikkeessä usein kysy-myksiin jatkuvan taloudellisen kasvun välttämättömyydestä, valinnasta ympä-ristönsuojelun ja työllisyyden välillä sekä energian tuottamisesta ydinvoimalla. Kysymykset ovat kieltämättä olennaisia, kun pohditaan kestävää kehitystä laa-jemminkin.

Yleisimmin hyväksytty kestävän kehityksen määritelmä on ns. Brundtlandin komission määritelmä, jonka mukaan:

Kestävä kehitys on kehitystä, joka tyydyttää nykyhetken väestön tarpeet

vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuutta tyydyttää omat

tarpeensa.

Määritelmä pitää sisällään ajatuksen, että päätöksiä tehtäessä otetaan tasaver-taisesti huomioon niin ihminen, ympäristö kuin talouskin. Kestävää kehitystä edistettäessä olisikin löydettävä malleja, joissa kaikki kolme näkökulmaa voivat yhdistyä. Taloudellinen kehitys on toteutettava ympäristön kannalta kestävästi ja ympäristönsuojelussa on puolestaan löydettävä keinoja, jotka ovat sekä ta-loudellisesti että yhteiskunnallisen tasa-arvon ja kulttuurien säilymisen kannalta kestäviä.

Kokonaisuus on vaikea, sillä sen osien välillä voidaan nähdä myös ristirii-taisuuksia. Miten ihmisen aina vaan lisääntyvä kulutus vaikuttaa luonnon säily-miseen? Entä maailmantalouden kasvun vaikutus luonnonvarojen ehtymiseen ja ilmastoon? Ilmastonmuutostahan pidetään osoituksena siitä, että taloudellinen kasvu ei enää ole kestävällä pohjalla. Kestääkö ympäristömme maailmanlaajuisen taloudellisen tasa-arvon?

16

Työllisyyden puolustaja…

Ilmasto- ja energiapolitiikka on aikamme keskeisin ympäristökysymys. Se vaikuttaa palkansaajien elämään monella tavalla niin työssä kuin vapaa-aikana. Yksi kipuky-symyksistä on pelko energianhinnan noususta sekä yksityisen ihmisen että yritys-tenkin näkökulmasta. Sähkön ja muun energian kallistuminen lisää teollisuuden kustannuksia ja heikentää vientiteollisuuden hintakilpailukykyä. Se merkitsee myös kotitalouksien ostovoiman leikkaantumista. Eli riittääkö tulevaisuuden Suomessa työpaikkoja, ja voiko täällä elääkö hyvin mahdollisesta energian kallistumisesta huolimatta?

Pitäisikö SAK:n painokkaammin tukea sellaisia teknisiä ratkaisuja, jotka mahdol-listavat ympäristöystävällisemmän sähkön tuottamisen, kuten esim. tuuli-, vesi- tai ydinenergia? Emmekö usko, että uusiutuvat energiamuodot luovat myös uusia työl-lisyysmahdollisuuksia?

Ammattiyhdistysliikkeen roolina ilmastonmuutosasioissa on ollut muutenkin kuin energiatuotannon kannalta työllisyysnäkökulman painottaminen. Usealla toi-mialallahan on lähdetty siitä, että kulutuksen väheneminen merkitsisi työllisyyden heikkenemistä. Mitä sitten ammattiyhdistysliike voi tehdä edistääkseen kestävän ke-hityksen elämäntapaa – tyytymistä vähempään kulutukseen? Voisiko laatu korvata

Amerikkalaisen, ympäristöasioihin keskittyneen Worldwatch-instituutin raportissa Maailman tila 2009 esitettiin kymmenen ratkaisun avainta ilmastomuutoksen pysäyttämiseksi:

On opittava ajattelemaan pitkäjänteisesti. • Ihmisen on opittava ottamaan vastuuta

tulevaisuudesta.Tarvitaan uudistuksia.

• On kehitettävä edelleen teknologiaa, jolla voidaan tuottaa ja käyttää mahdollisimman paljon hiiletöntä energiaa mahdollisimman pienin kustannuksin.

Väestön määrän on vähennyttävä. • Keskeisessä asemassa ovat perhesuun-

nittelu sekä naisten terveydenhuollon ja koulutuksen kehittäminen.

Elämäntapoja on muutettava. • Ihmisten on tyydyttävä pienempiin asun-

toihin ja autoihin, lihan syöntiä on vähen-nettävä ja kertakäyttötuotteita vältettävä.

Maasta on pidettävä huolta. • Metsäkato ja aavikoituminen on pysäy-

tettävä.Tarvitaan vahvoja instituutioita.

• Ilmastokysymys on globaali ongelma, joka vaatii kokonaisvaltaista näkemystä, uusia instituutioita ja lisää rahoitusta.

Oikeudenmukaisuuden on toteuduttava. • Köyhien maiden huomioonottaminen.

Tarvitaan tasapainoista taloutta.• Ilmastosopimuksessa on otettava huo-

mioon taloudelliset realiteetit ja sovit-tava kustannusten jakamisesta.

Poliittinen vakaus on tarpeen. • Maiden on tajuttava riippuvuutensa

muusta maailmasta ja ymmärrettävä ihmiskunta yhdeksi haavoittuvaksi ko-konaisuudeksi, ei keskenään kilpaileviksi kansoiksi.

Ihmiset on saatava liikkeelle.

Maailman tila

17

määrän ja samalla synnyttää uusia työpaikkoja?

Olisiko meidän jatkossa pidettä-vä huolta työllisyydestä ja tulonjaon kohtuullisuudesta rikkaan lännen li-säksi myös kehitysmaissa. Ja jos näin on, niin missä mittakaavassa?

… vai kestävän kehityksen airut?

Kun puhutaan kestävästä kehityk-sestä, ei kaikkien mielestä enää riitä, että keskitymme pelkkään energia-politiikkaan – ei edes ammattiyh-distysliikkeessä. SAK:lta on toivottu näkemyksiä kestävän kehityksen koko prob-lematiikkaan. Odotuksia on myös ympäristövaikutuksia koskevan tiedotuksen ja koulutuksen lisäämiselle. Miten saisimme laajennettua näkökulmaa energia-asioista enemmän kestävän kehityksen suuntaan vai onko siihen edes tarvetta? Pitäisikö meidän yrittää saada ympäristöasiat osaksi yhteistoimintaa työpaikoilla? Voisiko ympäristöasioiden edistäminen vaikuttaa jopa työehtosopimuksien sisältöön?

Pitäisikö SAK:laisen ammattiyhdistysliik-keen olla mukana myös kuluttajille suunna-tun tiedon kehittämisessä ja edistämisessä? Esimerkiksi erilaiset tuotteiden ja palvelui-den hiilimerkinnät tulevat yleistymään. Näin yksittäinen kuluttaja voi jokapäiväisessä elä-mässään oppia valitsemaan ilmastonmuutok-sen kannalta parempia vaihtoehtoja.

Voisivatko pohdinnat omista kulutustot-tumuksistamme ja elintavoistamme liittyä jotenkin ammattiyhdistysliikkeen toimintaan? Ostopäätöksiämme ohjaavat monet erilaiset elementit, kuten hinta, kotimaisuus tai elintarvikkeiden puhtaus. Mahtuvatko kestävän kehityksen arvot ostoskoreihimme?

”Ihmisen perustarve on kuulua yhteisöön. Ja kun va-

litaan yhteisöä, johon kuulua ja jossa toimia, tuon

yhteisön on vastattava johonkin tarpeeseemme, oltava

sellainen johon voimme identifi oitua. Tämän ajan ihmi-

siä yhdistää pelko ilmaston ylikuumenemisesta ja kärjis-

tymisestä ilmastokatastrofi ksi, ja vieläpä huomattavasti

nopeammin kuin olimme osanneet ennakoida.

”Yhteinen kokemus johtaa yhteisön muodostumiseen.

Mitä voimakkaammin koen tämän uhkan, sitä vahvem-

paa vetoa tunnen yhteisöihin, joissa se otetaan vakavasti

ja sille yritetään aidosti tehdä jotakin tavalla, johon voin

itsekin osallistua ja jonka muotoilussa olen osallisena.”

Jaana Airaksinen, kirjailija, kansalaisaktivistiJaana Airaksinen, kirjailija, kansalaisaktivisti

Miten edistämme kestävää ympäristökehitystä osana muuta edunvalvontaa?

• Miten voimme konkreettisesti edistää kestävää ympäristökehitystä toimialoilla ja työpaikoilla?

• Miten talous- ja työllisyystavoitteet sovitetaan yhteen ympäristön kestävyyden kanssa?

”Vaihtoehtoa päästöttömälle energialle

ei ole! Nyt on tultu viimeiseen pisteeseen!

Sademetsät on säästettävä! On lopetettava

lässytys ilmastonmuutoksesta - on sanotta-

va reilusti: meitä uhkaa ilmastokatastrofi !”

Outi Alanko-Kahiluoto, kansanedustajaOuti Alanko-Kahiluoto, kansanedustaja

18

Kestävätkö arvomme ajan hammasta?

Tasa-arvo, demokratia, oikeudenmukai-suus, solidaarisuus, yhdenvertaisuus, yh-teisöllisyys – kaikki kauniita sanoja, joita käytämme kun kuvaamme SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen perusarvoja. Tuskin kukaan haluaisi väittää, että nois-ta arvoista on luovuttava ja tilalle pitäisi löytää uusia. Kyse onkin enemmän siitä, ovatko arvojemme sisällöt muuttuneet? Ymmärrämmekö me kaikki niiden tar-koituksen samalla tavalla? Mitä tarkoittavat tasa-arvo tai oikeudenmukaisuus palk-kapolitiikassamme? Edistämmekö esimerkiksi edelleen vaatimusta ”sama palkka samanarvoisesta työstä” ottamatta huomioon eri alojen tuottavuutta?

Solidaarisuus ja yhteisöllisyys ovat SAK:laisen ay-liikkeen arvojen ydintä. Yhteisvoimin voimme pitää huolta yhteisistä eduistamme ja myös siitä, ettei meis-tä heikoimpiakaan kohdella väärin. Mutta keitä olemme ”me”? SAK:laisten liittojen jäsenet, kaikki suomalaiset työntekijät tai peräti kaikki suomalaiset? Suomalaisessa keskustelussa me-henkemme laajenee usein koko kansaa koskevaksi. Entä muiden maiden työntekijät, ay-toverit muissa EU-maissa ja ympäri maailman – tai ulkomaa-laiset työntekijät Suomessa? Kuinka laajan joukon kanssa olemme samassa veneessä? Näemmekö tulevaisuudessa tilanteen, jossa teollisuusliitot lähtevät lakkotaisteluun palvelualojen pätkätyöntekijöiden puolesta – tai jopa terveydenhoitohenkilöstön? Entä espanjalaisen maataloustyöntekijän?

Kuinka paljon olemme valmiita panostamaan ulkomaisten työntekijöiden ja maahanmuuttajien etujen ajamiseen? Joissain maissa ay-liike on työehtojen polku-myynnin estämiseksi päättänyt panostaa myös niiden ulkomaisten työntekijöiden auttamiseen, jotka eivät vielä kuulu liittoon.

Työtä, työtä, työtä tehdään…

SAK:lainen ammattiyhdistysliike markkinoi itseään työn liikkeenä – työstä syntyy palkansaajan hyvinvointi. Mutta työn merkitys on muuttunut eivätkä nuoret suh-taudu työn tekemiseen enää yhtä ryppyotsaisesti kuin vanhemmat sukupolvet. Olisiko meidän aika vähän höllentää arvostuksiamme? Voisimmeko kuvitella, että tulevaisuudessa kansalaisten toimeentulo ei olisikaan riippuvainen kokoaikaisesta työstä? Miten suhtaudumme jatkossa kansalaispalkkaan tai perustuloon, millä ni-mellä sitä kutsutaankin?

”SAK:n toiminta perustuu vapauden,

solidaarisuuden, tasa-arvon, demo-

kratian ja rauhan ihanteisiin kaikkea

riistoa ja sortoa vastaan”.

SAK:n periaateohjelmaSAK:n periaateohjelma

19

”Koska vasemmisto ylistää työtä, se ei

suostu näkemään vastarintaa, joka kohdis-

tuu työhön... ihmisten vastarinta ei enää

noudata vasemmiston ”arvoja” Vasemmisto

haluaa auttaa nuoria löytämään vakituisen

työpaikan... mutta he haluavat tehdä työtä

puoli vuotta, kerätä rahaa ja lähteä Balille

surffaamaan.”

Eetu Viren, prekariaatti-aktivistiEetu Viren, prekariaatti-aktivisti

”Perustulo lisäisi kaikkien työvoimaansa

myyvien neuvotteluvoimaa. Se toisi lak-

koaseen myös pätkätyöläisen ulottuville.

Freelancer ei voi lakkoilla eikä osa-aikainen

myyjä kantele työturvallisuusrikkomuksista,

sillä silloin ei tule työtunteja eikä palkkaa.”

Anna Kontula, sosiologian tutkijaAnna Kontula, sosiologian tutkija

Solidaarisuutta kansainvälisesti

Ammattiyhdistysliike on koko historiansa ajan ollut kansainvälinen liike. Maailma on kuitenkin muuttunut ja voidaankin kysyä, riittääkö ay-liikkeen tähänastinen kansainvälisyys kiihtyvän globalisaation maailmassa. Riittääkö nykyisenlainen soli-daarisuus ja yhteistyö tilanteessa, jossa yhä useammat työnantajat ovat tuotantoa sujuvasti maasta toiseen siirtäviä monikansallisia yrityksiä?

Tänään on selvempää kuin koskaan, että huonot työehdot missä tahansa maail-massa voivat johtaa työpaikkojen menetykseen toisaalla, myös Suomessa. Yritykset voivat kilpailuttaa työntekijöitä, ammattiliittoja ja jopa valtioita saadakseen tarvit-semansa työvoiman mahdollisimman halvalla. Pystyykö ay-liike nykyisen kansainvä-lisyytensä voimin puuttumaan tähän? Jos ei pysty, niin mitä pitäisi tehdä toisin? Mitä toimenpiteitä tai ajattelutavan muutosta se edellyttäisi SAK:lta?

Kansainvälistyminen merkitsee myös sitä, että työntekijät liikkuvat entistä enem-män yli valtioiden rajojen. Ay-liikkeen solidaarisuuden laajuutta mitataan silloinkin. Nähdäänkö heikompiin työehtoihin tyytyvä ulkomaalainen työntekijä saavutettujen etujen uhkana vai ensisijaisesti potentiaalisena ay-toverina, joka on saatava liikkee-seen mukaan?

Entä paljon puhuttu yhteisöllisyys? Koemmeko, että yhteisöllisyys ja yksilöllisyys ovat toisilleen vastakkaisia asioita? Perinteisesti olemme korostaneet yhteisön voi-maa ja turvaa ristiriitatilanteissa. Tällä hetkellä ajan henki on kuitenkin yksilöllisyy-den korostuminen ja yksilöllisten ratkaisujen etsiminen. Sanotaan, että yhteisöllisyys mahdollistaa yksilöllisten unelmien toteuttamisen. Pystyykö ammattiyhdistysliike tarjoamaan saman? Miten vastaamme entistä yksilöllisempiin vaatimuksiin edunval-vonnassa ja järjestömme toiminnassa?

20

Olennainen kysymys on myös kysymys tulevaisuuden yhteiskunnan arvoista. Minkälainen on yhteiskunnan turvaverkko? Onko meidän tehtävämme huolehtia siitä? Pidämmekö edelleen lähtöajatuksena, että kaveria ei jätetä ja huolehditaanko myös heikommista? Vai lähdemmekö siitä, että kukin huolehtii omista asioistaan?

”SAK:n kollektivisteille ay-liike on yhteiskunnalli-

nen liike, joka tarjoaa myös identiteettiä ja yhteisöl-

lisyyttä. Yhteisöllisyyttä ei kylläkään tarjota moniar-

voisesti, vaan perinteisesti ylhäältä ohjaten ja sanel-

len. SAK:n yksilöllisesti orientoituville jäsenille (joita

on kasvava osuus jäsenistöstä) SAK on nimenomaan

palveluorganisaatio. Yhtenäiskulttuuri on tulevai-

suudessa mahdottomuus, mikäli SAK haluaa edelleen

olla edustamassa puolta palkansaajakunnasta.”

Kaj Ilmonen, sosiologian professoriKaj Ilmonen, sosiologian professori

Miten ajanmukaistamme arvojamme ja vahvistamme liikkeen yhteistä arvopohjaa?

• Mitä SAK:n arvot konkreettisesti tarkoittavat tänä päivänä?

• Mikä on yksilön vapauden ja yhteisön tavoitteiden suhde, murentavatko yksilölliset ratkaisut yhteisöllisyyden? Mitä tarkoitamme yhteisöllisyydellä?

• Mitä kansainvälisyys merkitsee SAK:n arvoissa?

• Mitä voimme konkreettisesti tehdä, että liike edelleenkin sitoutuu yhteiseen arvopohjaan?

• Onko liike sisäisesti ehjä ja aidosti solidaarinen? Mitä ymmärrämme solidaarisuudella tänä päivänä?

• Miten pystyisimme entistä tehokkaammin haastamaan nykyisen yhteiskunta- ja talouskehityksen? Onko tehtävämme (missiomme) kirkas?

• Mitkä ovat tulevaisuuden tärkeimmät edunvalvonnan ”isot linjat”, keskeisimmät tavoitteet? Miten nivotaan yhteen eri alojen erilaiset tavoitteet?

21

Päätökset ovat päättäjien näköisiä

SAK:laisen liikkeen perusarvot koros-tavat tasa-arvoa, oikeudenmukaisuut-ta ja solidaarisuutta. Historiallisesti katsoen liike on lähtenyt puolusta-maan heikoimpien oikeuksia valtaa pitäviä ja markkinavoimia vastaan. Elintason nousun ja osin vahvan ay-liikkeen myötä yhä useamman SAK:laisen toimeentulo ja ammatillinen koulutus ovat parantuneet. Liikettä kritisoidaankin nykyään siitä, että välitämme enää vain keskiluokkaistuneesta, hyvin voivasta jäsenkunnastamme.

Voiko sanoa: millaiset päättäjät – sellaista edunvalvontaa? Mielikuva SAK:laisesta ammattiyhdistysaktiivista ja päättäjästä on hyvin yksioikoinen: olemme keski-ikäi-siä, valkoihoisia, suomenkielisiä, heteroseksuaaleja, evankelisluterilaiseen kirkkoon ja jompaankumpaan työväenpuolueeseen kuuluvia, vakituisessa teollisuustyössä olevia miehiä. Vastaavatko liikkeen päätökset tätä mielikuvaa?

Ammattiyhdistysliikkeen valtaa pitävien joukko on peruspiirteiltään melko ho-mogeeninen, samankaltainen. Monimuotoisuuteen hallintoelinten kokoonpanoissa on vielä pitkä matka. Olemme asettaneet edustajakokouslinjauksissa tavoitteeksi sen, että ay-liikkeen päättävien elinten on vastattava mahdollisimman hyvin jäsen-kunnan kirjoa niin sukupuolen, iän kuin muidenkin tekijöiden suhteen. Naisten mää-rää on saatu lisättyä, mutta muutoin monimuotoistuminen on hidasta.

Naisten ja nuorten edustavuuden lisäämiseksi on edustajakokouslinjauksissa eh-dotettu harkittavaksi kiintiöiden käyttöön ottoa. Perinteisesti ay-liikkeessä ei kiinti-öitä ole pidetty ihanteellisena ratkaisuna, paitsi paikkojen jakamisessa puoluepoliit-tisesti – oikein desimaalipilkun tarkkuudella. Pitäisikö puoluepoliittiset kannat ottaa samanlaiseen tarkasteluun kuin muutkin monimuotoisuuden lajit?

Voisi myös pohtia, onko pitkällä puoluepoliittisella perinteellä ay-liikkeessämme ollut yhdenvertaisuuden ja suvaitsevaisuuden kasvua hidastava merkitys. Tiukka jako meihin ja teihin, oikeaoppisiin ja vääräoppisiin, on voinut olla omiaan ylläpitämään ennakkoluuloista ilmapiiriä ylipäänsä erilaisuutta ja erilailla ajattelevia kohtaan. Miten tässä poliittisessa kulttuurissa on käynyt erilaisuuden sietämisen, saati tukemisen?

”Joskus tulevaisuuden arviointi ei ole kovin

vaikeaa. Suomen kaltaisessa erityisen mo-

nokulttuurisen historian omaavassa maassa

muutos ei voi olla kuin yhdensuuntainen:

kohti kulttuurien, arvojen, etnisten ryhmien

ja rotujen kirjavuutta … Monikulttuurisessa

yhteiskunnassa eläviltä edellytetään … en-

tistä huomattavasti parempaa erilaisuuden

sietokykyä.”

Mika Mannermaa, tulevaisuustutkijaMika Mannermaa, tulevaisuustutkija

22

Siedämmekö erilaisuutta?

Toimintaympäristömme on muuttunut vii-me vuosien aikana paljon. Työntekijäkunta edustaa yhä moninaisempaa kirjoa. Nuoret työmarkkinoille tulevat ikäluokat ajattelevat ja toimivat ehkä meille tunte-mattomalla tavalla. Toisessa ääripäässä ovat eläkettä odottavat tai työttömyys-putkeen joutuneet raskaan työn raatajat.

Vuokratyö ja pätkätyöt yleistyvät – syntyykö yhä syvenevä kahden kerroksen työväki? Kykeneekö vakituisessa ja kokoaikaisessa työsuhteessa oleva edes ymmär-tämään pätkätyöntekijän tarpeita?

Osatyökykyisten täysistä työmarkkinaoikeuksista puhutaan samaan aikaan, kun paljon sairastavia katsotaan työpaikalla kieroon. Työnantaja odottaa, että kaikki ovat tuottavia, tehokkaita ja joustavia. Tähän ajattelutapaan eivät kuulu krempat ja omai-sista huolehtiminen. Entä ajattelemmeko itse samalla tavalla? Voimmeko sietää sitä, että myös heillä, joilla työkyky on alentunut, on oikeus mielekkääseen työhön voi-mavarojensa mukaan?

Onko feminismi jo arkipäiväinen, kulunut sana liikkeessämme vai vieläkö tunteet kuumenevat? Entä homot ja lesbot? Eikö ammattiyhdistysliikkeen pitäisi puolustaa myös heidän ihmisoikeuksiaan työssä?

Samaan aikaan kun maailma muut-tuu ympärillämme kovaa vauhtia, tuntu-vat toimintatapamme jääneen jonnekin vuosikymmenten taa. Monissa instituuti-oissa on yleistä, että valta keskittyy har-vojen samanmielisten käsiin – erilaisten on turha pyrkiä valtaapitävien joukkoon. Onko meillä halua ja uskallusta tarttua vanhakantaisiin asetelmiin omassa jär-jestössämme?

Haasteena monikulttuurisuus

SAK:laisiin ammattiliittoihin kuluu noin 14 000 maahanmuuttajajäsentä. Suomeen muuttaa kaiken aikaa turvapaikanhakijoita, joiden kotoutuminen ja työllistyminen on hidasta. Yleensä maahanmuuttajaperheiden miehet työllistyvät kielitaidon kar-tuttua SAK:laisiin työntekijäammatteihin, kuten siivoojiksi, autonkuljettajiksi, va-rastotyöntekijöiksi ja ravintola-ammatteihin.

”Tuskin koskaan aikaisemmin eri su-

kupolvien ymmärrys todellisuudesta ja

heidän elämänmallinsa ovat olleet niin

kaukana toisistaan kuin nyt.”

Mika Mannermaa, Mika Mannermaa,

tulevaisuustutkijatulevaisuustutkija

Yhdenvertaisuus tarkoittaa kaikkien ihmisten samanarvoisuutta erilaisuudesta huolimatta. Yhdenvertaisuus työelämässä tarkoittaa yhdenvertaisia oikeuksia esimerkiksi työhön, toimeentuloon, uralla etenemiseen ja ammattiyhdistystoimintaan riippumatta esimerkiksi ihonväristä, sukupuolesta tai iästä.

23

Työperäistä maahanmuuttoa kaivataan Suomeen lisää. Pysyvästi maahan muut-taakin erikoiskoulutettuja, kuten tietotekniikan asiantuntijoita, yliopistojen opettajia sekä muusikkoja ja tanssitaiteilijoita. Ulkomaalaistaustaisia on kaikista työllisistä vain 2,5 prosenttia. Heistä lähes kymmenen prosenttia oli yrittäjiä. Venäjän-, viron- ja englanninkieliset olivat suurimmat ryhmät. Suomessa vakinaisesti asuvien ulkomaa-laisten työllisyysaste on kasvusuunnassa, vuonna 2007 se oli noin 50 prosenttia.

Tulevaisuudessa yhä enemmän maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä tulee SAK:laisiin ammatteihin. Mitä se merkitsee ammattiyhdistysliikkeen edunvalvonnalle ja toimintatavoille? Kuuluuko ammattiyhdistysliikkeelle myös asennekasvatuksesta huolehtiminen?

Asiantuntijoiden arvioiden mukaan Suomessa käy vuosittain myös kymmeniä tuhansia ulkomaalaisia eripituisilla keikoilla. Usein tähän ilmiöön liittyy vuokratyö, eri-lainen alihankinta tai harmaa talous – jopa ihmiskauppa. Viranomaisten ja ammatti-liittojen voimavaroja kuluu paljon näiden työntekijöiden oikeuksien puolustami-seen. Useimmat heistä eivät ole ammat-tiliittojen jäseniä. Osa heistä tekee työtä vapaasta tahdostaan laittomissakin työ-suhteissa, koska siitäkin ansiot ovat suu-remmat kuin lähtömaassa. Tämä herättää

ristiriitoja suomalaisissa työntekijöissä. Monikulttuurisuus voikin olla monella raken-nustyömaalla kirosana. Miten pystymme vastaamaan näihin haasteisiin? Olemmeko halukkaita puolustamaan ulkomaalaisia, jotka eivät kuulu ammattiliittoon ja saattavat tehdä työtään epäinhimillisissä oloissa alle vähimmäispalkkojen?

”Myönteistä muutosta vie eteenpäin se,

että emme romantisoi monikulttuurisuutta.

Se on haasteellinen ja vaikea ilmiö, johon

kuitenkin sisältyy myös suuria mahdolli-

suuksia. Monikulttuurisuus on tie sivistyk-

sen, inhimillisyyden ja yhteiskuntarauhan

takaamiseen.”

Mikko Heikka, Espoon piispaMikko Heikka, Espoon piispa

Miten edistämme moniarvoisuutta/yhdenvertaisuutta omassa toiminnassamme?

• Mitä ymmärrämme moniarvoisuudella/yhdenvertaisuudella?

• Miten voisimme kehittää toimintakulttuuriamme niin, että arvostaisimme ja antaisimme tilaa toisillemme, myös ”erilaisuudelle”?

• Miten samanaikaisesti huolehdimme sisäisestä yhtenäisyydestä?

• Pitäisikö SAK:laisen liikkeen olla aktiivisempi monikulttuurisuuden edistäjä?

24

Seinät leveällä ja katto korkealla?

”SAK:n tulee määritellä oma tehtävänsä ja

tarkoituksensa kristallinkirkkaaksi ja toimit-

tava sen mukaan. Tehtävä ja tarkoitus synty-

vät ja muotoutuvat palkansaajien arjesta, ei

puoluepolitiikasta.”

Heiskanen, SAK:n tulevaisuusblogi Heiskanen, SAK:n tulevaisuusblogi

Poliittinen toiminta ja erityisesti poliittinen ryhmätoiminta ammattiyhdistys-liikkeen sisällä on aihe, josta saa aina synnytettyä kiivaan keskustelun. Joidenkin mielestä vaatimus politiikan poistamisesta ay-liikkeestä on pelkkää populismia ja tarkoittaa samaa kuin vaatisi politiikkaa pois politiikasta. Toiset taas pitävät puo-luepoliittisten kytkösten hävittämistä elinehtona ammattiliittojen toiminnan jat-kumiselle tulevaisuudessa.

Poliittisella toiminnalla on vahvat perinteet SAK:laisessa ammattiyhdistysliik-keessä. Sen taustalla on historiallinen yhteys työväenliikkeen syntyyn, sillä ay-liike syntyi Suomessa pääosin poliittisen työväenliikkeen osaksi. Tämä osaltaan selittää aina näihin päiviin asti jatkuneen vahvan yhteyden poliittisen työväenliikkeen ja SAK:laisen ay-liikkeen välillä.

Mutta pitääkö näin olla tulevaisuudessakin? Kun asiaa kysyttiin SAK:n valtuuston jäseniltä, lähes kaksi kolmasosaa valtuutetuista vastasi ”ei”. Heidän mielestään puo-luepolitiikan merkityksen SAK:n toiminnassa pitäisi vähentyä.

Suurin osa suomalaisista palkan-saajista ei ajattele puoluepoliittisesti, vaan vierastaa puolueita. SAK:lainen ammattiyhdistysliike näyttäytyy mo-nille kuitenkin punasävyisenä SDP:n rinnalla kulkijana. Onko se tulevai-suutemme kannalta viisasta vai luon-nollista historian jatkumoa? Kuinka paljon se työntää potentiaalisia jäseniä luotaan?

Yhteiskunnallinen edunvalvoja

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ei sinänsä ole sidoksissa siihen, onko SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen sisällä poliittista ryhmätoimintaa. Palkansaajien yhteis-kunnallinen edunvalvonta toteutuu parhaimmillaan siten, että etujärjestönä SAK pitää yhteyksiä kaikkiin puolueisiin eikä sillä itsellään olen puoluepoliittisia tarkoi-tusperiä. Toki on niinkin, että työväenpuolueiden kannat palkansaajien elämää kos-kevissa kysymyksissä ovat perinteisesti olleet lähempänä SAK:n tavoitteita kuin porvarillisten puolueiden.

SAK:n rooli yhteiskunnallisena edunvalvojana sai 1990-luvulla tavallaan uuden merkityksen, kun se ulotti toimintansa vaalien kautta vaikuttamiseen – ennen kaik-

25

kea eduskuntavaaleissa. Tavoitteena oli yhtäältä nostaa vaalien alla käytävään kes-kusteluun palkansaajien kannalta tärkeitä kysymyksiä ja nostaa SAK:n jäsenten ää-nestysaktiivisuutta. Jälkimmäisen tavoitteen taustalla oli tosiasia, että duunareiden äänestysaktiivisuus eri vaaleissa oli tutkimusten mukaan muuta väestöä selvästi alhaisempi. Pyrkimyksenä oli toki myös palkansaajien asemaa ymmärtävien kansan-edustajien määrän lisääminen. Onko tulevaisuudessa ammattiyhdistysliikkeen tehtä-vä huolehtia jäsentensä äänestysaktiivisuudesta eduskunta-, kunta- ja eurovaaleissa?

Kenen lippua kannat?

SAK:n jäsenkunnassa on kannatusta kaikilla poliittisilla puolueilla. Miksi sitten SAK:n sisällä ei ole tilaa muiden puolueiden kuin työväenpuolueiden näkemyksille? Esteitä myös muiden puolueiden ryhmien muodostamiseen ei muodollisesti ole. Valtaosa aktiiveista kuitenkin on juuri mainituista historiallisista syistä demarei-ta tai vassareita. Vuoden 2006 SAK:n edustajakokouksessa oli edustajina jokunen keskustalainen ja useita sitoutumattomia.

Pitäisikö niiden, joilla on olemassa aitoa, jäsenistön kannatukseen perustuvaa ryhmätoimintaa, lopettaa se sen vuoksi, että joillakin puolueilla ei sellaista ole?

SAK:n julkilausuttuihin periaatteisiin kuuluvat tasa-arvo ja demokratia. Monien mielestä poliittinen ryhmätoiminta on kuitenkin rajoittanut jäsenten tasa-arvoisen osallistumisen mahdollisuuksia. Luottamushenkilöiden on pitänyt valita puolensa – kuulutko meihin vai noihin toisiin? Mahdollisuus edetä päättäviin elimiin on saatta-nut tyssätä puuttuvaan jäsenkirjaan. Kamppailua on käyty liiton enemmistöryhmän ja vähemmistöryhmän välillä niin asioissa kuin äänissäkin. Jotkut, jotka ovat halun-neet asemia ja valtaa, ovat vaihtaneet poliittista leiriä.

Mihin poliittista ryhmätoimintaa tarvitaan tulevaisuuden ammattiyhdistysliik-keessä? Vai tarvitaanko sitä? Voisiko pelkkä sitoutuminen palkansaajien edunval-vontaan riittää? Vai onko loppujen lopuksi jälleen kerran vain kysymys vallasta? Olemmeko valmiit jakamaan valtaa muillekin kuin työväenpuolueita kannattaville jäsenillemme?

Mikä on poliittisen toiminnan merkitys ja toimintatavat tulevaisuudessa ay-liikkeessä?

• On arvioitu, että yhteiskuntapoliittinen edunvalvonta painottuu aiempaa enemmän ay-liikkeen tavoitteissa ja toiminnoissa. Jos näin tapahtuu, mitä johtopäätöksiä siitä pitäisi tehdä?

• Millaista poliittista toimintaa ay-liikkeessä tulevaisuudessa tarvitaan?

26

Liittojen liitto tulevaisuudessakin?

SAK on liittojen liitto. Liitot ovat antaneet keskusjärjestönsä tehtäväksi hoitaa pääasiassa kolmikantaisesti sovittavia asioita sekä vaikuttaa työlainsäädännön ke-hittämiseen ja palkansaajien kannalta tärkeisiin yhteiskunnallisiin kysymyksiin – oli-pa sitten kyse elinkeino-, vero- tai sosiaalipolitiikasta tai vaikuttamisesta EU-tason päätöksentekoon. Työelämän ja sopimustoiminnan muuttuminen jättää jälkensä myös tähän tehtävälistaan ja siihen, kenen tehtäväkenttään nuo asiat tulevaisuu-dessa kuuluvat.

SAK:n jäsenliittojen piirissä on viimeisten vuosien aikana ollut vallalla suunta-us entistä suurempiin liittokokonaisuuksiin. Yksityisen palvelualan liitot yhdistyivät PAMiksi ja julkisen palvelualan liitot JHL:ksi. Kuuden teollisuusliiton yhdistyminen toteutunee ensi vuonna, ja myös kuljetusalan liitot pohtivat parhaillaan liittojen yh-teistyön tiivistämistä ja mahdollista yhdistymistä. SAK:lla oli viime vuosikymmenellä parhaimmillaan 29 jäsenliittoa, nyt niitä on 22, ensi vuonna ilmeisesti 17 ja viiden vuoden kuluttua ehkä kymmenen. Yhdistymisissä on kyse edunvalvontavoiman kas-vattamisesta myös tilanteessa, jossa työnantaja on keskittänyt voimansa yhden kes-kusjärjestön katon alle.

Miten suurten liittokokonaisuuksien syntyminen vaikuttaa palkansaajien edun-valvonnan järjestämiseen tulevaisuudessa? Ottavatko suuret liitot tehtäväkseen myös vaikuttamisen yhteiskunnalliseen ja kukin oman alansa elinkeinopoliittiseen päätöksentekoon? Entä vaikuttaminen työlainsäädäntöön niin kansallisella kuin kan-sainväliselläkin tasolla? Onko luontevampaa ainakin kansainvälisillä markkinoilla toi-mivilla aloilla, että liitot panostavat tulevaisuudessa entistä enemmän rajat ylittävään sopimustoimintaan ja lobbaukseen kukin omalla alallaan?

Edunvalvonta- vai palveluorganisaatio?

Kysymys keskusjärjestön roolista ammattiyhdistysliikkeessä ei ole pelkästään ky-symys rakenteista, vaan myös järjestön luonteesta. Se, missä määrin myös keskus-järjestö on sopimuksia tekevä osapuoli työmarkkina- tai kolmikantakysymyksissä, onkin keskeinen kysymys myös työnjaon ja keskusjärjestön tarpeellisuuden näkö-kulmasta.

Monen mielestä keskusjärjestö voi olla uskottava vaikuttaja vain, jos se on edelleen myös sopija edunvalvontajärjestön roolissa. Muita mahdollisia rooleja keskusjärjestölle voisivat olla asiantuntijajärjestön, palvelujärjestön tai kan-salaisjärjestön roolit. Keskusjärjestö voi varmaan jossain määrin toimia näissä kai-kissakin rooleissa, mutta peruskysymys on: Mikä rooleista on painavin ja ensisijaisin? Miten keskusjärjestön tehtävät muuttuisivat, jos määrittelisimme SAK:n vain lainsää-

27

däntöön vaikuttavaksi asiantuntijajärjestöksi? Mikä olisi silloin alueellisen järjestötoi-minnan tulevaisuus? Jäisikö kansalaisjärjestön rooli liitoille?

Kysymys on ennen kaikkea SAK:laisen ammattiyhdistysliikkeen yhteisen voiman ja yhtenäisyyden vahvistamisesta. Minkä lisäarvon liitot saavat siitä, että tavoitteiden takana on 22 jäsenliittoa ja miljoona jäsentä? Keskusjärjestön olemassaolo ei ole itsetarkoitus. Sen tehtävänä on sovittaa yhteen jäsenliittojen tavoitteita ja tarpeita ja toimia niiden puolesta. Tämä tahtoo joskus unohtua sekä keskusjärjestössä että liit-tojen toimijoilta. Keskusjärjestö ei ole liittojen ulkopuolella, vaikka joskus tuntuukin siltä, että keskusjärjestö on liittojen vastapuoli.

Keskusjärjestön tehtävät tänään

Keskusjärjestön tehtäviksi on määritelty:• työllisyyden edistäminen• jäsenistön ansiokehityksen ja ostovoiman

varmistaminen sekä oikeudenmukainen tulonjako

• työhyvinvoinnin edistäminen• palkkaperusteisen sosiaaliturvan vahvistami-

nen• EU-edunvalvonnan tehostaminen ja globali-

saation hallinta• sopimusyhteiskunnan turvaaminen ja kehit-

täminen• jäsenkiinnittymisen ja järjestäytymisen edis-

täminen. (SAK:n strategia 2006)

Konkreettisia kehittämiskohteita ovat:• panostaminen elinkeinopolitiikkaan • aluetoiminnan tehtäväalueiden täsmen-

täminen• ay-opistojen yhteistyön tiivistäminen• järjestäytymisen periaatteiden ja menet-

telytapojen täsmentäminen ristiriitatilan-teissa

(SAK:n ja liittojen työnjakotyöryhmä 2005)

Jäsenliittojen odotukset keskusjärjestön palveluille painottuvat eri tavoin jo nyt liiton koosta riippuen. Mitä isompi liitto, sen enemmän liitto tekee itse erilaisia toimin-toja, kun taas pienemmät liitot ovat SAK:n palveluista riippuvaisempia. Vaikuttaako suurien liittokokonaisuuksien synty keskusjärjestön palvelutarjontaan? Pitäisikö pal-veluita entistä enemmän ”räätälöidä” kunkin liiton tarpeisiin? Keskustelujahan on jo nyt käyty esimerkiksi liittojen ja keskusjärjestön yhteisestä lakitoimistosta.

Kun keskustellaan liittopalveluista ja keskusjärjestön ja liittojen keskinäisestä työnjaosta, keskitytään yleensä kysymykseen resurssien tehokkaasta käytöstä ja tar-peesta järkiperäistää toimintoja. Löydämmekö tehokkaita keinoja taata tulevaisuu-dessakin tasavertaiset palvelut kaikille liitoille? Keskustelu tehtävistä ja työnjaosta ei saisi kuitenkaan keskittyä liikaa resurssien käytön ympärille. Tässäkin kohdin pitäisi palata peruskysymykseen ja liikkeemme arvoihin: Miksi me olemme olemassa, ja miten hoidamme yhdessä laadukkaita palveluja kaikille jäsenliitoille?

28

Yksi, kaksi vai kolme?

Aika ajoin julkisuuteen pompahtaa kysy-mys palkansaajien keskusjärjestöjen mää-rästä. Mihin Suomen kokoisessa maassa tarvitaan kolme eri palkansaajakeskusjär-jestöä? Asiaa voidaan perustella tietysti historiallisesta näkökulmasta ja palkan-saajien työmarkkina-asemasta. Voidaan kuitenkin kysyä, onko tämän päivän työ-elämässä enää mitään eroa sillä, onko palkansaaja työntekijä vai toimihenkilö? Miten korkeasti koulutetun palkansaajan edut poikkeavat työntekijän eduista? Vai voisiko kyse olla enää vain järjestöpolitiikasta tai poliittisista suuntaumuksista? Tarvitsemmeko samalle työpaikalle SAK:laisen, STTK:laisen ja Akavalaisen liiton puolustamaan työntekijöiden oikeuksia?

SAK:n valtuuston puheenjohtaja Tuire Santamäki-Vuori nosti aiheen viimeisim-mäksi esille, kun hän esitti harkittavaksi, että suomalaisilla ammattiliitoilla olisi tule-vaisuudessa vain yksi keskusjärjestö – miksi edetä yhdentymisessä hitaasti kahden keskusjärjestön kautta, kun voisimme ottaa loikan suoraan yhteen järjestöön?

Hänen mukaansa työn maailman muuttuminen korostaa niin tuotanto- kuin palveluketjussa mukana olevien, kaikkien eri ammattiryhmien välistä yhteistyötä. Edunvalvontajärjestön rakenteen pitäisi tukea tätä eikä haitata järkevää toimintaa keinotekoisilla erotteluilla. Myös keskusjärjestöjen väliset näkemyserot esimerkiksi palkankorotusten euro- ja prosenttilinjasta menettävät merkitystään, jos keskitetty-jä sopimuksia ei enää tehdä.

Pitäisikö suomalaisen ammattiyhdistysliikkeen valmistautua suureen loikkaan? Löydämmekö perusteluita sille, että kunkin keskusjärjestön pitäisi pysyä lestissään?

”Keskusjärjestörakennetta tulee arvioida

vain palkansaajien edunvalvonnan tar-

peista. Rakenteilla ei pidä vahvistaa jakoja,

joilla ei ole enää vastaavuutta modernissa

työelämässä: työntekijät ja toimihenki-

löt tai korkeasti ja vähemmän koulutetut.

Työelämän haasteet koskevat kaikkia pal-

kansaajia työtehtävästä, asemasta tai koulu-

tuksesta riippumatta.”

Tuire Santamäki-Vuori, JHL:n pj., SAK:n Tuire Santamäki-Vuori, JHL:n pj., SAK:n

valtuuston pj.valtuuston pj.

Mitkä ovat keskusjärjestön tehtävät liittokokonaisuuksien kasvaessa ja niiden keskinäisen yhteistyön lisääntyessä?

• Mitkä ovat keskusjärjestön perustehtävät valtakunnallisesti, alueellisesti ja kansainvälisesti?

• Mitkä liittopalvelut – sekä valtakunnallisesti että paikallisesti – ovat ensisijaisia?

• Olisiko SAK valmis siihen, että palkansaajakeskusjärjestöjen määrää ja yhteistyömalleja tarkastellaan?

• Miten varmistamme vahvan yhteiskunnallisen vaikuttajan roolin sopimustoiminnan painopisteen muuttuessa?

29

Vain hulluko jättää liittymättä?

Työn merkityksen muuttuminen merkitsee myös muutoksia suhteessa työn liik-keeseen. Ennen pidettiin itsestään selvänä, että tehdään töitä ja kuulutaan ammat-tiliittoon. Tulevaisuudessa kumpikaan ei ole itsestään selvää.

Palkansaajien tutkimuslaitoksen mukaan päätös ammattiliittoon liittymisestä tehdään lähes poikkeuksetta alle 30-vuotiaana. Miksi nuori sitten liittyisi ammat-tiliittoon? Liiton jäsenyys ei enää siirry äidinmaidossa niin kuin ehkä joskus ennen. Nuoren ihmisen pitää kokea, että hänelle on jäsenyydestä jotain selkeää hyötyä. Hyötyykö hän ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta tai liiton tarjoamasta turvasta niin paljon, että liittyminen kannattaisi? Vai ostaako hän työttömyysturvaa jostain muualta kuin ammattiliiton työttömyyskassasta?

Suurin työttömyyskassa on ns. Loimaan kassa. Ennakkotietojen mukaan sen jäsenmäärä näyttäisi kasvavan voimakkaammin kuin ammattiliittojen työttömyys-kassojen. 90-luvun malli ei siis enää toimikaan, eli liittoihin kuulumattomat eivät koe edunvalvontaa tarpeelliseksi, vaan haluavat vain vakuutusturvan. Vai eivätkö he enää tiedä, mikä ero on työttömyyskassalla ja ammattiliitolla? Olettavatko he, että Loimaan kassa tarjoaa vastaavat etuudet kuin liitot pelkän työttömyysvakuutuksen hinnalla?

Edellisellä sopimuskierroksella terveydenhuoltoalan liitto Tehy neuvotteli sopi-muksen, joka tuo etuuksia vain liittoon kuuluvalle, mikä on poikkeus yleiseen käy-

Liittoon liittymisestä ja SAK:sta sanottua:• Kyllä mä haluan siihen kuulua. Se on sellainen turva, jos tulee jotain asioita,

joita pitää ajaa.• Jos ammattiyhdistysliikettä ei olisi, se pitäisi keksiä.• Se ei ole antanut sitä, mitä takavuosina ja se on jäänyt etäiseksi.• SAK on menneiden vuosien vaikuttaja, enemmän piilossa nykyään.• Jos on vakituinen työpaikka ja menee hyvin, ei siinä ole mitään ideaa maksaa

turhasta.• Mä vaan totesin, että ku mulla ei oo aikomus jäädä työttömäksi.• Se on vähän niin kuin jumala – kaikki siihen uskoo, mutta kukaan ei ole nähnyt.(SAK:n mielikuvatutkimus 2008)

30

täntöön. Olisiko tässä lääke siihen, että myös liittoon liittyminen kiinnostaisi? Konkretisoituisiko liiton merkitys, jos liitot neuvottelisivat sopimukset vain jä-senilleen? Toisaalta sellaiset sopimukset murentaisivat työehtosopimusten yleis-sitovuuden, mitä kukaan ei varmaan-kaan pidä toivottavana suuntauksena.

Mikäli ammattiliiton jäsen ei näe mieltä maksaa jäsenmaksua, eli ei koe saavansa riittävästi hyötyä, hän lopet-taa maksamisen. Kyse on täysin järki-

peräisestä valinnasta, jonka kanssa tunteilla tai aatteilla on hyvin vähän tekemis-tä. Tulevaisuudessa SAK:n jäsenistö oletettavasti vaatii parempia ja uskottavampia perusteluja liittoon kuulumiselle. Myös tulevaisuudessa vielä vahvemmin korostuva yksilöllisyys asettaa meille suuria haasteita. Miten pystymme vastaamaan jokaisen jäsenen yksilöllisiin tarpeisiin? Vai pitääkö meidän?

Nuoren pitäisi pystyä löytämään yhteys oman elämän ja ammattiliiton välillä – ja aina eri elämäntilanteissa uudelleen. Nyt se yhteys usein puuttuu, koska ay-liike on aivan liian kaukana tavallisten ihmisten arkielämästä. Ay-slangi ei avaudu tavalliselle nuorelle, ja liike näyttäytyy julkisuudessa valtionhallinnon tai eduskunnan jatkeelta. Ammattiyhdistysliikkeen ihmiset näkyvät aivan liian harvoin julkisuudessa ottamassa kantaa arkipäivän asioihin, arkielämän haasteisiin ja vaikeuksiin. Kunnia menneisyy-den saavutuksille ja kunnia tekijöille, mutta suurten saavutusten hehkuttaminen ei puhuttele tai herätä nykynuorissa sellaisia intohimoja kuin aikaisempien sukupolvien keskuudessa.

Nuoret eivät ole mikään 300 000 samalla lailla ajattelevan ihmisen joukko, vaan hyvinkin heterogeeninen ryhmä, jota karkeasti sanottuna yhdistää vain ikä. Heitä on turha yrittää puhutella yhdellä sapluunal-la. On aivan eri asia lähestyä 23-vuotiasta elämäntapaduunaria, joka omasta vapaasta tahdosta seikkailee pätkätyön viidakossa ja hankkii välillä elämänkokemusta kau-komailta, kuin 32-vuotiasta juuri perheen perustanutta amk-tutkinnon suorittanutta metalliteollisuuden ammattilaista.

”Saman työpaikan pätkä- ja osa-

aikaisilla työntekijöillä voi olla keske-

nään aivan yhtä vähän yhteistä, kuin

R-kioskin satunnaisella lottoporukal-

la, jonka jäsenistä kukaan ei tunne

toisiaan.”

Outi Alanko-Kahiluoto, Outi Alanko-Kahiluoto,

kansanedustajakansanedustaja

”Nuoret elävät aivan toista

todellisuutta kuin vanhempansa,

isovanhemmista puhumatta-

kaan.”

Mika Mannermaa, Mika Mannermaa,

tulevaisuustutkijatulevaisuustutkija

31

Mitä hyötyä?

Kyselytutkimusten mukaan nuoret pitävät SAK:ta vahvana järjestönä, joka toimii työntekijöiden puolesta ja turvaksi. Toisaalta SAK:laista ammattiyhdistysliikettä pidetään kuitenkin etäisenä, tavoittamattomissa olevana ja poliittisesti liian vä-rittyneenä. Voisiko ammattiliiton jäsenyys olla nuorille houkutteleva? Vastaus on kyllä ja ei. Kyllä siinä mielessä, että yli 90 prosenttia nuorista, pätkätyöntekijöistä ja maahanmuuttajista katsoo, että jäsenyydestä on jotain hyötyä. Mutta jäsenyydestä ei juurikaan ole hyötyä opintojen ohessa kahvilassa töitä paiskivalle 80-luvulla syn-tyneelle nuorukaiselle, joka ei katso tarvitsevansa mitään ay-liikkeen tarjoamista palveluista: ”Jos työpaikka menee alta, vaihdan toiseen.”

Opiskelijoiden työllisyysasteen merkittävällä kasvulla 2000-luvun taitteen jälkeen on ollut erityisen suuri merkitys nuorten järjestäytymisasteeseen. Työmarkkinoille on siis tullut paljon uutta väkeä, joista opiskelijoiden osuus on suuri. Helppoa olisi tietysti lohduttautua sillä, että toki opiskelijat liittyvät liittoon valmistuttuaan, mutta opitaanko jo opintojen ohessa paiskitussa työssä työelämään, johon liitto ei kuulu?

Suomalaisten palkansaajien järjestäytyminen ammattiliittoon on vähentynyt pa-rin viimeisen vuosikymmenen aikana tasaisesti. Jonkin verran into liittyä ammatti-liittoon vaihtelee taloudellisten nousu- ja laskusuhdanteiden mukaan, mutta mikään tutkimus ei osoita, että kehityksen suunta muuttuisi – ellemme sitten pysty sitä itse muuttamaan.

Nuorten, pätkätyöläisten ja maahanmuuttajien järjestäytyminen on ollut viime vuosina vielä heikompaa. Epätyypillisissä työsuhteissa työskentelevien työntekijöi-den järjestäytymisaste on painunut alle 50 prosentin, kun se vielä vuonna 1998 oli hieman 60 prosentin yläpuolella. Alle 25-vuotiaat työntekijät eivät myöskään ole löytäneet ay-liikkeen ja oman elämän yhteyttä. Heistä vain noin kolmannes on tällä hetkellä ammattiliiton jäseniä, kun vielä kymmenisen vuotta sitten saman ikäisistä oli järjestäytynyt lähes puolet.

Tiedämmekö me, mitä nuoret ay-liikkeeltä oikeasti odottavat? Vai onko ongelma jopa niin syvä, etteivät nuoret itsekään tiedä, millaiseen ay-liikkee-seen he olisivat valmiita liittymään ja kiinnittymään?

”Olen aina sanonut, että katsokaa

nuoria ja sitä miten he organisoituvat.

Se on verkottuvaa, tilannekohtaista

ja siinä korostuvat paikalliset arvot.

Aikaisemmin oli isoja yhteiskunnallisia

missioita ja laajoja organisaatioita, nyt

etsitään paikallisia, pieniä ratkaisuja

arkeen.”

Juha Heikkala, järjestötutkijaJuha Heikkala, järjestötutkija

32

Missään tapauksessa ei pidä ajatella, että taloustaantuma tai lama hoitaa puo-lestamme järjestäytymistyön. Epävarmuudella voi korkeintaan olla se vaikutus, että ay-liikkeen sanoma menee aiempaa paremmin perille.

Voisiko olla totta väite, että ammattiyhdistysliike on tehnyt itsensä jo tarpeet-tomaksi? Suomalainen ay-liike on ollut mukana rakentamassa hyvinvointiyhteiskun-taa, ja kaikki työelämän suuret tavoitteet ovat toteutuneet; työaikalaki, vuosilomat ja ansioihin suhteutettu työttömyys- ja sosiaaliturva. Joidenkin väitteiden mukaan ammattiyhdistysliike on muuttunut valtiovallan jatkeeksi. Voisiko vastauksemme olla entistä radikaalimpi ote ja suuret unelmat? Eli paluu juurillemme?

Miten voimme lisätä järjestäytymisen houkuttelevuutta?

• Miten madallamme mm. nuorten ja maahanmuuttajien kynnystä liittyä jäseneksi?

• Miten jäsenyys tehdään aidosti houkuttelevaksi?

• Miten vahvistamme työpaikoilla tapahtuvaa jäsenhankintaa?

• Jäsenhankinta on liittojen tehtävä, mikä on keskusjärjestön rooli järjestäytymisen edistämisessä?

• Haluammeko, että SAK on jatkossakin suurin ammatillinen keskusjärjestö ja jos haluamme niin, miten meidän tulee muuttaa järjestöllistä työtämme/järjestäytymisen pohjaa?

33

Satavuotiset toimintatavat

Yli sata vuotta säilynyt SAK:lainen or-ganisaatio on luonut omia toimintata-pojaan. Yhteiskuntamme on kuitenkin kehittynyt vinhaa vauhtia maatalousval-taisesta teollistuneeseen. Tällä hetkellä ollaan useimpien tutkijoiden mielestä jo tietoyhteiskunnassa. Ja se vaikuttaa myös ihmisten asenteisiin ja käyttäy-tymiseen. Ay-liikkeessä on ollut tapa-na hoitaa asioita työväentaloilla, jonne kokoonnutaan kerta toisensa jälkeen pohtimaan, miten asioihin vaikutetaan. Nykyihminen keskittyy mieluummin oman elämänsä projekteihin.

Pitkäjänteinen vaikuttaminen on useimmiten paras tapa saada isoja asioita läpi, mutta voisiko ammattiyhdistysliikkeeseen mahtua pienempiäkin asioita? Sellaisia, joi-den hoitamiseen ei tarvitse sitoutua määrättömän pitkäksi aikaa, mutta jotka silti merkitsevät monelle jäsenellemme paljon. Jäsen osallistuisi toimintaamme aktiivi-sesti vaikka vain yhden asian hoitamisen ajan ja siirtyisi sen jälkeen muihin puuhiin. Jos tällaista haluamme, pitäisikö meidän miettiä keinoja, joilla yksittäisenkin jäsenen huolet tai riemut saadaan selville?

Vaikutusvaltamme perustuu jäsenistön tukeen ja aktiivisuuteen työpaikoilla sekä vahvaan ja osaavaan luottamushenkilöverkostoon. Työtahdin kiihtyminen, työpaik-kojen pirstaloituminen ja työaikojen monipuolistuminen merkitsevät käytännössä sitä, ettei työpaikalla ole enää samanlaista mahdollisuutta vaihtaa mielipiteitä päivän-polttavista asioista. Monilla työpaikoilla on niin vähän ihmisiä, ettei luottamusmiestä ole edes valittu.

Toimiiko nyky-yhteiskunta niin, että tiedotusvälineet hoitavat yksilön tiedontar-peen ay-asioissakin? Kun ennen ammattiosasto oli tärkeä tiedotusväylä, on samat asiat nykyisin jo kuultu ja luettu moneen kertaan viestimistä. Jos ei ammattiosastolla ole viestinviejän virkaa, mitä se sitten tekee? Pitäisikö meidän miettiä kokoustoimin-nan rinnalle muitakin keskustelumuotoja? Sellaisia, joiden avulla voisi kerätä nopeasti mielipiteitä päätösten pohjaksi? Uskaliaimmat ovat esittäneet, että ay-toiminta voi-taisiin siirtää verkkoon. Siten olisi mahdollista kertoa mielipiteensä asioista ennak-koon, itselle sopivana aikana, tai jopa kokoustilanteen jälkeen.

”Olen sanonut monesti järjestöissä,

että lakatkaa huutamasta sen sitoutu-

misen perään. Nyt vain eletään löyhän

sitoutumisen ja jäsenten läpivirtaavuu-

den aikoja. Ihmisiä ei kiinnosta organi-

saatio vaan toiminta.”

Juha Heikkala, järjestötutkijaJuha Heikkala, järjestötutkija

34

Suoraan vai edustajan välityksellä?

Kokeeko ammattiliiton jäsen, että hänellä on mahdollisuus vaikuttaa liiton, puhumat-takaan keskusjärjestön päätöksentekoon? Jäsenäänestyksiä ammattiyhdistysliikkeessä onkin jo järjestetty ainakin työehtosopi-musten hyväksymisestä ja liittojen yhdis-tymisistä, mutta esimerkiksi järjestön pu-heenjohtajaa niin ei voi Suomessa valita. Voisimmeko täydentää edustuksellista de-mokratiaa niin sanotulla suoralla demokratialla? Päätettäisiinkin jäsenäänestyksel-lä kaikki asiat, joita vaikkapa viisi tai kolme prosenttia liittojen jäsenistä vaatii? Tukkeutuisiko ay-päättäjien asialista, jos yksittäinen jäsen voisi tehdä aloitteita

suoraan liittojohdolle? Menetetäänkö sellaisessa menettelyssä yhteisöllisen käsittelyn voima?

Saisimmeko me suuremmat jou-kot mukaan vaikuttamaan, jos jäsen-äänestyksiä järjestettäisiin useammin? Liittovaaleissa erinomaisena saavu-tuksena on pidetty 50 prosentin ää-nestysaktiivisuutta. Voisiko joissakin asiakysymyksissä 30 prosentin kanta olla merkittävä ja tärkeä, jopa sitova?

Toisaalta jäsenäänestyksissä vastausvaihtoehdot on typistettävä yksinkertaisiksi ja selkeiksi, vaikka ongelmat ovat usein monimutkaisia ja niillä on vaikutuksia moniin muihinkin asioihin. Tuottaako kyllä – ei-asetelma riittävän harkittuja vastauksia, ja onko sillä merkitystä?

Joidenkin mielestä demokratia ja aktiivisuus voi lisääntyä vain silloin, kun asi-at päätetään ihmisten lähellä ja kun ne koskettavat itse kutakin henkilökohtaisesti. Myös paikallisen sopimisen sanotaan lisäävän jäsenistön aktiivisuutta. Olisiko tässä-kin asiassa tulevaisuuden vastaus edustuksellisuuden vähentäminen ja päätösvallan siirtäminen keskusjärjestö- ja liittotasolta paikallistasolle?

Internet on noussut nopeasti keskeiseksi vaikuttamisen kanavaksi. Yli 80 pro-senttia suomalaisista käyttää internetiä säännöllisesti, joskin siellä pääosin vielä hoidetaan juoksevia asioita tai viihdytään. Kaikkiaan noin kolmannes suomalaisista on käyttänyt internetiä yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Erittäin hyvä esimerkki uudenlaisesta vaikuttamisesta oli hallituksen eläkeiän nostamispäätöstä vastustava

”Edustuksellinen demokratia on pa-

ras mitä on keksitty: ihmiset valitsevat

edustajansa ja, jos ovat tyytymättö-

miä, vaihtavat ne.”

Lasse Lehtinen, Lasse Lehtinen,

europarlamentaarikkoeuroparlamentaarikko

”Edustuksellinen demokratia on kuin Web

1.0, se on tehty asiantuntijoiden näkökul-

masta. Suoraan demokratiaan siirtyminen

on kuin Web 2.0 Siinä korostuu käyttäjän

näkökulma, tehdään asioita yhdessä.”

Rolf Büchi, valtiotieteilijäRolf Büchi, valtiotieteilijä

35

nettiadressikampanja. Jo muutamassa päivässä adressin kävi allekirjoittamassa yli 150 000 ihmistä ja kampanja sai laajasti tilaa tiedotusvälineissä. Tällaista mielenilmai-sua päättäjät eivät voi jättää huomiotta.

Pitäisikö meidän aktiivisemmin käydä keskustelua internetin yhteisöissä, joissa jäsenemmekin ovat? Saisiko liittopuheenjohtaja uusia eväitä tunnin chat-keskuste-lusta? Kaikki eivät nettiä halua käyttää, eikä kaikilla ole kotona yhteyksiäkään. Voisiko sitä silti käyttää vaikkapa perinteisen kokouksen rinnalla? Löytyisikö sitä kautta uusia vaikuttajia?

Usein porukka aktivoituu heti, kun päätös on tehty. ”Eihän tuossa ole mitään jär-keä. Itse olisi taas pitänyt olla päättämässä!” Saisimmeko nämä jäsenet mukaan, jos päätösesitys laitettaisiin ensin yleiseen keskusteluun, ja lopullinen päätös tehtäisiin vasta sitten?

Entä onko meillä keinoja löytää ne maan hiljaiset? Jotkut väittävät, ettei enää edes ole olemassa enemmistöä. On vain suuri joukko vähemmistöjä, joiden ääni ei kanna. Tuottaisiko lisäarvoa, jos vaikkapa nuoria koskevasta asiasta kysyttäisiin heiltä itseltään sen sijaan, että katsotaan suurta kokonaisuutta? Voisiko enemmistön ääntä käyttävä joukko antaakin pätkätyöläisille päätösvaltaa? Tai maahanmuuttajille?

Totta kai kyse on vallasta. Entistä useamman jäsenen osallistuminen tarkoittaa vallan uusjakoa. Haluammeko me sitä?

Miten voimme lisätä jäsenen vaikuttamisen mahdollisuuksia?

• Millainen olisi järjestörakenteemme, jos voisimme rakentaa sen ”puhtaalta” pöydältä?

• Mitä muita kanavia jäsenten vaikuttamiseksi voisi olla: jäsenäänestykset, netti- tai tekstiviestikyselyt?

• Onko työpaikkatoiminta edelleenkin avainasemassa, miten elvytämme sen? Mikä on ammattiosastojen tuleva rooli? Vai onko niin, että tulevaisuudessa jäsensuhdetta hoidetaan suurelta osin median kautta?

• Kyse on vallasta – haluammeko, että entistä useampi ihminen jakaa sen?

ISBN 978-951-714-261-8 graafi nen suunnittelu Leena Seppänen/www.lenape.fi

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ryHakaniemenranta 1PL 157, 00531 Helsinkipuh. 020 774 000www.sak.fi /tulevaisuushanke