thhl jäsenlehti 1/2013

12
THHL -jäsenlehti 1/2013

Upload: tapani-lahti

Post on 13-Mar-2016

224 views

Category:

Documents


1 download

DESCRIPTION

Lehti ilmestyy n. neljä kertaa vuodessa.

TRANSCRIPT

Page 1: THHL jäsenlehti 1/2013

THHL -jäsenlehti1/2013

Page 2: THHL jäsenlehti 1/2013

2

Julkaisija:

Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliitto – THHL ryRatamestarinkatu 11 B 6. krs00520 Helsinki

Päätoimittaja:

Eija Tuutti [email protected]

Kannen kuva:

Antero Aaltonen

Painopaikka:

Forssa Print, 2012

Toimituskunta:

Manne Raitila, I vpj. [email protected]

Merja Toijonen, II vpj. [email protected]

Ritva Weckström, plm [email protected]

Puheenjohtajan mietteitä

THHL:n toukokuun edustajakokous kolkuttelee ovella ja tehokkaita ennus-tajaeukkoja taas kaivattaisiin. Ei ole näinä aikoina järin helppoa miettiä lii-ton toimintaohjelmaa ja taloutta vuosil-le 2013–2017. Olin juuri TE-Muutos-ohjurin työkokouksessa, jossa muka-na olivat myös TE-toimistojen johtajat. Ryhmätyössä piti luoda mielikuva ihan-netilasta 2015. No, se onnistui, mutta iltapäivällä pitikin jo miettiä miten sin-ne päästään, eikä se ollut lainkaan niin selkeätä. Eipä siis tullut apua siitäkään tähän meidän nelivuotisohjelmaamme.

Tässä on yritetty kuulostella laajas-ti yhteiskunnallista keskustelua, työ-markkinajärjestöjen näkemyksiä, oman hallinnon tuulia ja seurata erinäisten selvitysmiesten työtä ja esityksiä. Näis-tä meitä lähimpänä ja tuoreimpana sel-vitysmies Rauno Saaren ELYjen ja TE-

Katse tulevaan

THHL-lehden ilmestymispäivät vuonna 2013: aineisto Eijalle ilmestymispv. alustava teema2/2013 pe 13.04. pe 18.05. Kohtaamisia pardialaisilla työpaikoilla3/2013 pe 27.08. to 27.09. Tyhy ja jaksaminen4/2013 to 09.11. to 13.12. Jäsenyys- ja järjestäytymisaste

HUOM! Aineiston jättöpäivä Eijalle n. kuukautta ennen ilmestymispäivää eli jos/kun olet tekemässä juttua lehteen, ota yhteys Eijaan.

taan tavalla, jolla jatkossakin saamme parhaan mahdollisen edunvalvonnan työn, toimeentulon, työympäristön ja jaksamisen turvaamiseksi.

Toivon Teiltä jäseniltä tukea ja nä-kyvyyttä yhteisten tavoitteidemme ta-keeksi. Lupaan omalta osaltani tukea teitä parhaani mukaan niillä keinon, joita käytettävissäni on. Tähän uskon myös liiton hallituksen yhtyvän. Työm-me on yhteinen ja tarvitsee molemmin-puolista sitoutumista.

Jaksamista teille – aurinko paistaa ja valoa on joka tunnelin päässä!

Yhteistyötervehdyksin

Eija Tuutti

toimistojen kehittämistarpeita koskeva raportti esityksineen.

Seuraavaksi odotamme maaliskuun aikana saatavaa maan hallituksen toimi-kauden puolivälitarkastelua ja siitä seu-raavia päätöksiä tulevan suhteen. Niin-pä, mutta aikataulusyistä meillä pitäisi olla oma toimintaohjelma tuolloin jota-kuinkin paketissa. Pardia ja STTK pitä-vät omat edustajakokouksensa vasta lo-ka-marraskuussa 2013, joten sieltäkään ei ole vetoapua tähän meidän tilantee-seemme saatavissa. On selvää, että toi-mintaohjelmamme keskittyy toimintay-päristömme vaihtoehtoisten kehitysnä-kymien pohdintaan ja toteutusmallien arviointiin THHL:n näkökulmasta. En-sisijaisena tavoitteena on avoin muka-naolo keskusteluissa, ovatpa suunta-ukset mitä tahansa. Olemme vaikutta-massa THHL:n jäsenistön edunvalvon-

Page 3: THHL jäsenlehti 1/2013

3

Pääluottamusmies

Käytännön järkeäTE-uudistukseen

Viime vuoden puolella sitä tuli toivo-teltua teille rauhaisaa vuodenvaihdet-ta, jotta olisi voimia ottaa vastaan uusia haasteita. Heti alkuvuodesta selvisi, et-tä voimien lataukseen olisi tarvittu ai-kamoista sähkömoottoria, jotta se olisi auttanut vuoden alun kaaoksessa.

Kaikista niistä viesteistä, mitä tänne asti on ehtinyt, on käynyt selväksi, et-tä asiakasvirrat ovat kasvaneet ja edel-leen kasvussa, jonoja riittää, puheluihin ei ehditä vastata, asiakkaita siirretään muistilistoille, joista toivotaan jonkun niitä joskus ehtivän purkamaan.

Perusasioiden pohdinta hukassaAlkuvuodesta on myös selvinnyt,

että läheskään kaikkialla ei ole ehdit-ty/osattu miettiä kaikkia perusasioita kuntoon eli miten perusrutiinit toimi-vat, kun hallintopuolen henkilöstö on siirtynyt esimerkiksi ELY-keskukseen, mitä asiakaspalvelussa pitää hoitaa. Re-surssit eivät riitä joka puolelle, joka lin-jalle tai joka toimipisteeseen. Varsinkin pienemmissä toimipisteissä ollaan vai-keuksissa. Uutta toimintamallia pitäi-si ylläpitää yhden henkilön työpanok-sella per palvelulinja, infopisteessä ei ole kukaan vastaanottamassa asiakkai-ta eli toiminta on ajettu toimipaikkaan

ikään kuin sähköiset palvelut toimisivat jo täysillä ja asiakkaat myös niitä käyt-täisivät. Todellisuudessa asiakkaat vie-läkin tulevat ensimmäisenä käymään ihan ”paikan päälle” saadakseen asian-sa vireille.

Silloin kun toimipisteissä ei ole ni-mettyä työnjohtoa, vaan johto pysyy tiivisti pääkonttorissa ja tavoittamat-tomissa, ns. yhteisiä arkiasioita ei ku-kaan ehdi hoitamaan. Kaikki keskitty-vät oman linjansa töihin, niin kuin on määrättykin. On jopa kielletty ohjaa-masta muita paitsi oman palvelulinjan henkilöstöä. Kun on huomattu, että jo-kin osa-alue ei kuulukaan kenenkään tehtäväkuvaan, niin sitten niitä tehtäviä on jouduttu jakamaan aina jonnekin ja usein tulee tilanteita, että joidenkin teh-tävät tulevat ihan liian ylikuormitetuik-si. Jotta kukaan normaali ”immeinen” niistä selviäisi – tarvittaisiin superneu-vojaa kehiin. Mistähän tällaisen löytäi-si? Toimintatapoja on vielä kehitettävä monin paikoin.

Liian paljon samanaikaisestiYllättävä paljon oli vielä henkilöitä, joil-la ei ollut tietoakaan tulevasta tehtä-

västään tai toimipisteestään. Asiakkail-le hieman hankala kertoa kehen/min-ne ottaa yhteyttä jatkossa kun ei itsellä-kään siitä vielä ole tietoa.

Tilannetta ei mitenkään helpottanut samanaikainen puhelinuudistus – päin-vastoin. Ja vuodenvaihteen muutenkin ruuhkaista aikaa lisäsivät vielä talven yt-neuvottelujen lopputulokset.

Tällaisia tunnelmia on viestitetty niin puhelimitse kuin sähköpostitsekin. On-neksi sentään on kuulunut myös vieste-jä, että asiat alkavat hoitua ja johto on ajan tasalla siinä missä mennään. Nämä viestit vain ovat vähemmistössä.

Tällä kertaa toivon ymmärrystä ja osaamista hallinnon johdolle hoitaa asi-at pian sellaiseen kuntoon, että henki-löstö pystyy keskittymään asiakkaisiin ja toteuttamaan niitä strategisia tavoit-teita mitä hallinnolle on asetettu. Hen-kilöstölle toivotan jaksamista siihen as-ti.

Onneksi kevätaurinko on lähesty-mässä.

t. Ritva Weckström, plm

Page 4: THHL jäsenlehti 1/2013

4

Pirkanmaan kuulumisia Pirkanmaan kuulumisia Pirkanmaan kuulumisia Pirkanmaan kuulumisia

XIII Edustajakokous TampereellaKannustus edustajakokouksen pitämi-seen Tampereella alkoi melkein kolme vuotta sitten. Puheenjohtajamme Ei-ja Tuutti muisti joka käänteessä kysyä ottaako Pirkanmaan yhdistys edustaja-kokouksen vuonna 2013 hoitaakseen? Aina yhtä ympäripyöreästi vastasimme, että keskustellaan ja harkitaan.

Edustajakokouksen järjestämisvas-tuu tuntui suurelta urakalta, vaikka olemmekin THHL:n toiseksi suurin pii-ri. Löydetäänkö tarvittava toimijajouk-ko askarrutti hieman. Erityisesti pää-

vastuun ottajia kaivattiin. Kun päätös edustajakokouksen jär-

jestämisestä Pirkanmaalla oli tehty, al-koivat asiat loksahdella paikoilleen. Päävastuulliset löytyivät hallituksen joukosta helposti, ja muitakin toimijat ilmoittautui vapaaehtoisesti. Syyskoko-uksessamme hotelli Scandic Tampere Station’ssa kokousedustajia löytyi run-saasti, varsinaiset, varat ja varojen varat.

Joulun jälkeen alkoi todellinen oh-jelman suunnittelu. Ohjelmassa on tie-dossa monenlaista asiaa ja vähän viih-

dettäkin. Illanvietossa on luvassa me-noa ja meininkiä. Silloin on hyvä tilai-suus tavata vanhoja tuttuja ja tutustua uusiin ihmisiin.

Odotamme runsasta osanottoa THHL:n vuoden 2013 edustajakokouk-seen Tampereelle Scandic Rosendahliin 23.–24.5.2013. Edellisestä kokouksesta on kulunut jo neljä vuotta.

Tervetuloa Tampereelle!

Page 5: THHL jäsenlehti 1/2013

5

Pirkanmaan kuulumisia Pirkanmaan kuulumisia Pirkanmaan kuulumisia Pirkanmaan kuulumisia

– Pirkanmaan edustajakokouksen järjestelyjen vastuuporukkaa kuvassa vasem-malta oikealle yhdistyksen pj. Tapani Uimonen, yhdistyksen vpj. Liisa Koota, alueluottamusmies Kari Reponen sekä Anne Auren-Elonen.

Page 6: THHL jäsenlehti 1/2013

6

kainuun kuulumisia kainuun kuulumisia kainuun kuulumisia kainuun kuulumisia

Olen Mäkäräisen V-P. Kajaanista, enti-nen paperimies ja tietojenkäsittelyn tra-denomi, ja nyt tammikuussa 2013 aloi-tin sosionomiopinnot. Toivotaan, että nyt olisi vihdoinkin löytynyt oikea ala.

Työura TE-toimistossaOlen ollut työkkärin setänä nyt reilut kuusi vuotta. Tammikuussa 2007 aloi-tin työt silloisessa Länsi-Kainuun TE–toimistossa atk-tukihenkilönä. Pian sen jälkeen atk-tuen työt siirtyivät Ely-kes-kukselle ja minäkin siirryin asiakaspal-veluihin. Siitä lähtien olen ollut kaiken-laisilla tuilla ja määrärahoilla töissä.

Heti työt aloitettuani työtoverini ke-hottivat minua liittymään THHL-hen-kilöstöliittoon ja kertoivat miten hyviä etuja liitossa on. Nyt on takana monia liiton mökkireissuja Rukalle ja Tahkol-le. Ne ovat olleet tosi hyviä reissuja mu-kavien työkavereiden seurassa. Ja niil-lä reissuilla ei ole puhuttu töistä. Mut-ta niistä ei nyt tässäkään sen enempää.

Olen myös ollut THHL:n nuorisoris-teilyillä Tukholmassa muutaman ker-ran, mutta nyt on vissiin tullut sen ver-ran jo ikää liikaa, että ei ole enää Tuutin Eija lähetellyt kutsuja. Nekin ovat olleet mukavia risteilyjä, on saanut tutustua toisiin liittolaisiin ja Ruotsin Tukhol-

makin on tullut tutuksi. Lisäksi toimin THHL:n Kainuun piirin hallituksen va-rajäsenenä. Olen ollut läsnä kokouk-sissa, jos varsinainen jäsen ei ole pääs-syt kokouksiin. Kokouksissa THHL on yleensä kustantanut ruoan, joten koko-uksiin on ollut mukava mennä. Joten kannattaa liittyä THHLään!

t. Veli-Pekka

Page 7: THHL jäsenlehti 1/2013

kainuun kuulumisia kainuun kuulumisia kainuun kuulumisia kainuun kuulumisia

7Piirros Esa Kinnunen

Page 8: THHL jäsenlehti 1/2013

8

kainuun kuulumisia kainuun kuulumisia

Reipas vuosi on vierähtänyt va-paarouvana. Aika vilahti vauhdilla ja vuodenvaihteessa havahduin ka-lenterikierron tehneen täyden ym-pyrän. Eräs tuttavani, itse jo aiem-min eläkkeelle jäänyt, sanoi jää-dessäni vapaalle, että eläkeläisen ammatti on paras kaikista!

Niin onkin, huomaan nyt sen. Mutta ei-pä maailma pyörisi, jos kaikki olisim-me eläkkeellä tai oleiluyhteiskunnassa, mutta kukin vuorollaan.

Mitä jäi vuodesta mieleen ja käteen?Rennompi elämä, runsaasti vapaata,

uusia harrastuksia, enemmän matkus-telua, yhteisiin asioihin osallistumista, perheen ja ystävien kanssa ajan viettä-mistä, lapsenlikkana olemista, lukemis-ta, rakentamista, mökkeilyä, marjastus-ta, runoja, teatteria, konsertteja, yleistä ällistetyä ja huilailua yhdessä ja erik-seen Markkuni kanssa.

Irtaantuminen työelämästä kävi yl-lättävän helposti, ehkä yksi syy oli osa-aikaeläkkeellä oloni ennen kokoaika-eläkettä. Työpaikallani olen käynyt har-vakseltaan. Muutoksen vauhti ja työ-tahdin kiristyminen tuntuvat huimilta, eikä helpotusta näy. Halua istahtaa enti-selle työtuolille ja tarttua ”puikkohin”, en tunne. Tosin ostin vanhan työtuo-lini kotiini ompelukoneen viereen. Li-säksi toimisto on muuttanut ja entinen työhuoneeni on toisessa käytössä. Työ-

Lastuja Kainuusta

tä en kaipaa, mutta työn kautta tulleita ihmissuhteita, työtoveruutta, ystävyyttä ja asiakkaitakin kyllä.

Toisaalta – mihin ihminen pääsisi –koira karvoistaan tai pääskynen siivis-tään, ja minä itse ”työnvälittäjän”, ”tie-pa-koulutusneuvojan” ja luottamus-miehen työajatuksista! Mediasta pistää silmään ja korvaan työ- ja koulutusasi-at, yrityksiin liittyvät uutiset ja ilo lähi-alueelle syntyvistä uusista työpaikoista. Unissani palaan joskus työhön ja viet-tämään aikaa työtovereiden kanssa. Ys-tävien, tuttavien ja sukulaisten kanssa olen usein kuuntelijan roolissa, työpai-neet ja huolet ovat joka sektorilla ja ikä-kautena suurena ongelmana.

Irti kiireestäKiirettä olen pyrkinyt välttämään. Lo-pultakin, yli 47 työvuoden jälkeen, ajat-telin, että aikaa riittää kaikkeen suun-nittelemaani puuhaan. Suunnitelmiin tulee usein muutoksia ja olen oppinut ajattelemaan asioiden tärkeysjärjestys-tä. Kaikkea ei ehdi, eikä tarvitsekaan ehtiä. Ruhtinaallista on rauhassa lukea sanomalehti, syödä kiireettä, katsoa elo-kuva keskellä päivää, käydä hiihtämäs-

sä tai sauvakävelyllä valoisaan aikaan, keskittyä ruuanlaittoon ja harrastaa monia mieleisiä asioita.

Yksinkertaiset ilot ovat elämän par-haita iloja. Vapaata aikaa on nyt paljon, ja toisinaan ihmettelen, miten työssä ollessani ehdin tehdä kaikki kotityöt ja harrastaa. Ongelmaa vapaa-ajasta ei to-dellakaan ole, mutta en halua olla kii-reinenkään. Terveys on ollut hyvä, pien-tä kremppaa tosin on, mutta sanotaan-han, että jos yli 40-vuotiaalla ei jostakin kolota, ei ole elossakaan.

Elämän peruspalikat: terveys, perhe, koti, ystävät ja harrastukset ovat koos-sa, mieli iloinen ja tyytyväinen – voisi-ko toivoa enempää! Eläke-euroilla tulee mukavasti toimeen, kun panee menot tulojen mukaan.

Teille työtoverit ja ystävät – toivo-tan hyvää alkavaa kevättä, paljon voi-mia ja kärsivällisyyttä työelämän pai-neissa. Työtoveruudessa, ystävyydessä ja yhteistyössä on voimaa, joka kantaa!

Laura Pääskylävapaarouva Vaalasta

Page 9: THHL jäsenlehti 1/2013

9

Kuva Raila Gustafsson

Jouluristeilyn tarkoitus oli viettää vir-kistävä matka Tallinnaan. Pienestä yh-distyksestämme oli paikalla kaikki, jot-ka pääsivät lähtemään. Matka laivalla alkoi aamiaisella, että jaksaa tallustel-

Jouluostosmatka Tallinnaan 15.12.12

la Tallinnassa. Satamassa monilla oli jo tarkat suunnitelmat minne kohdistivat matkaansa. Päivä sujui ostoksilla. Ko-tiin lähtiessämme laivalla kaikki esit-telivät mitä ihanampia joululahjahan-

kintojaan kuten lapasia, sukkia, vauvan talja, saunahattu jne. Uskon että meillä kaikilla oli rentoutuva matka ja muka-vaa yhdessäoloa.

tem-virkailijoiden kuulumisia tem-virkailijoiden kuulumisia

Page 10: THHL jäsenlehti 1/2013

HERÄTYS– ON THHL:N pERHELEIRIN HaKuaIKa

10

KohderyhmäTHHL:n jäsenet ja perheenjäsenet. Erityisesti toivomme, et-tä Sinä nuori perheen huoltaja tai isovanhempi lapsenlastesi kanssa rohkaistut hakemaan yhteisen lomaviikon viettoon. Pääset itsekin valmiin ruokapöydän ääreen ihan joka päivä.

Tämä on taatusti erilainen loma ja antaa mukavia elämyksiä ja muistoja yhteisen arjen piristeeksi.

KustannuksetTHHL:n jäsenelle perheleiri on maksuton. Jäsenen tulee osallistua päivittäin parituntiseen ay-ajankohtaiskoulutuk-seen. Homma hoituu aamiaisen ja lounaan välissä. Perheen junioreille on sillä aikaa tarjolla talon leiriohjaajien järjestä-mää puuhastelua.

Veloitus muilta perheenjäseniltä/täysihoitovuorokausi. HUOM! Perheleirille valitaan vain täydelle leiriviikolle tu-levat ma-la, koska liitto maksaa Lomakotien liitolle kustan-nukset koko viikolta.

20 euroa / vrk / aikuinen 0–15-vuotiaat lapset ilmaiseksi.

THHL korvaa jäsenen matkakustannukset edulli-simman matkustustavan mukaan. Perheenjäsenten matkakustannuksia ei korvata.

Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliitto THHL ry järjestää jäsenistölleen yhteistyössä Lomakotien liiton kanssa perintei-sen perheleirin kesällä 2013.

Koska - missäAika: vk 31 ma–la 29.7.–3.8.2013 Hakuaika: pe 12.4.2013 saakka Paikka: Haapalahden Lomakoti, Eno

Lomakoti on Pohjois-Karjalassa Joensuun Enossa. n. 55 km Joensuusta Lieksaan päin kauniin Pielisen rannalla. Ranta-maisema on upea ja piha-alue on suuri. Uimarannalla ja muu-toinkin riittää eri-ikäisille monensortin puuhastelua (uinti ja sauna, fudis, tennis/sulkis, onginta, soutu, pingis). Viikon kuluessa liitto tarjoaa vielä retket kuljetuksineen Pikkukilin eläinpuistoon ja Ruunaalle koskenlaskuun. Mukaan lähtö on täysin vapaaehtoista.

Matka Haapalahden lomakotiin taittuu kätevästi omalla au-tolla tai junalla, jolla pääsee hyvin perille. Talon kanssa so- pien kyyti junalta hoituu paikallisella taksilla.

Page 11: THHL jäsenlehti 1/2013

ODOTAMME HAKEMUSTASI!THHL Ry:n psta

Eija Tuutti Ritva Weckström puheenjohtaja pääluottamusmies

11

HakuaikaHakemukset on lähetettävä perjantaihin 12.4.2013 mennessä liiton toimistoon(ei Lomakotien liittoon) osoitteeseen:Työ- ja elinkeinohallinnon henkilöstöliitto THHL ry Ratamestarinkatu 11.B.6krs.00520 HELSINKI

Tulostettava hakulomake löytyy osoitteesta www.hyvinvointilomat.fi ja sieltä valikosta Hae lomalle. Täytä hakulomake – tulosta ja postita tänne THHL:on.

HUOM! Älä lähetä sähköisesti täyttämääsi lomaketta, kos-ka se menee suoraan Hyvinvointilomiin. Tukea ei voi saada peräkkäisinä vuosina. Valintoja tehtäessä ensikertalaiset ovat etusijalla. HUOM! Tultuasi valituksi, toivomme sinun perhee-si kanssa sitoutuvan osallistumiseenne.

Page 12: THHL jäsenlehti 1/2013

12

Lämpimät onnittelut kaikille teille,jotka vuoden 2013 kuluessa täytätte pyöreitä vuosikymmeniä.

THHL ry toivottaa pitkää ikää, terveyttä ja iloista taivallusta

kohti seuraavaa kymppiä.

ONNEA!

Terveiset Olssonin perheeltä.

Perheenlisäys putkahti maailmaan tuhdin ja energisen tyttösen voimin ja kuvassa isosisko-Juulia ja isoveli-Jesse hellittelevät pikkuista. Johanna-äitikin voipi hyvin.

Onnittelut myös Olssonin perheelle